Juoksin eilen maratonennätykseni ajalla 4.58. Tähänkin etanantahtiseen juoksuun vaadittiin paljon harjoittelua. Hitaan juoksun hyviä puolia ovat meditatiivinen ote harrastukseen sekä kaupunkituntemuksen lisääntyminen. Kaupunkisuunnittelun asiantuntemukseni taustalla on taidehistorioitsijan koulutukseni ja pitkä Helsingin harrastukseni, mutta varsinaisen kantapäätuntuman kaupunkiini olen hankkinut juoksemalla kaikkien harjoitusoppaiden vastaisia lenkkejä päämäärättä pitkin kaupunkia.
Juoksumetodini on yksinkertainen: lähden aina eri suuntaan, välillä kotoa, välillä töistä. Kiertelen paikoissa, joissa en ole ennen juossut. Jos en muuta keksi niin menen eri suuntaan jotain katua tai polkua. Olen muun muassa juossut kaikki Käpylän kadut kesäkuisena iltana, koska tahdoin nähdä lähistön pihaistutukset komeimmillaan. Samaan tapaan olen kiertänyt Kumpulan siirtolapuutarhan kuja kujalta. Ja niin edelleen.
Juokseminen on lähes ilmaista lähiliikuntaa. Harjoituspaikka alkaa kotiovelta eikä vaadi kulkemista tai kuljettautumista. Mutta juoksumaastoja tarvitaan. Meille suomalaisille rakkaimmat juoksumaastot ovat metsät. Siksikin Helsinkimme ansaitsee metsänsä. Juuri nyt metsiä uhataan, sillä rakentamispaineet nakertavat kaupunkimetsiämme pala palalta ja innokkaat metsänkunnostajat parturoivat pusikkoja turhan karkealla kädellä. Ihan puhdasta avohakkuutakin on Helsingissä nähty. Näin ei saa jatkua.
Kaupunkimetsäliike puolustaa metsiämme. Kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalisivuilta voit lukea kunnallisvaaliehdokkaiden, myös minun, ajatuksia metsästä.
Juoksuvinkki: Syyspimeä Aleksanterinkatu on mukavaa juoksumaastoa kymmenen jälkeen illalla, autio ja päättyy komeasti Senaatintorille. Kaikkia katujakin kannattaa juosta. Näkökulma on aina eri kuin kävellen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment