Hyvää vaalipäivää, arvoisat ihmiset!
Olen vaalipäivänä tavattavissa Café Kapusiinissa Kumpulassa (Intiankadun ja Väinö Auerin kadun kulma) klo 9.30-11.00 sekä Helsingin kirjamessuilla osastoja penkomassa klo 11.30-13.00 (puh. 040-7700 248).
Alla vaaliohjelmani tiivistettynä. Käyttäkää äänioikeuttanne!
Luonnon ehdoilla
Minun Helsingissäni suojellaan luontoa. Monimuotoisuus on turvattava eikä kaupunkimetsiä saa hakata. Lähiluonnossa virkistäydytään ja retkeillään. Vartiosaarta, Kivinokkaa, Keskuspuistoa, Mustavuorta ja Kruunuvuorta ei saa turmella. Sipoonkorvesta tulee tehdä kansallispuisto.
Kulttuurin palo
Haluan edistää kaikkea kulttuuria. Hyvät lähikirjastot ja houkutteleva keskustakirjasto ovat tärkeitä, samoin ilmainen pääsy museoiden peruskokoelmiin. Vanhojen rakennusten ja kulttuuriympäristöjen suojelu on sydäntäni lähellä.
Hiljaisuus hoitaa
Haluan hiljentää Helsinkiä. Yli puolet helsinkiläisistä elää melualueilla. Liikenne aiheuttaa eniten melua. Yksityisautoilua tulee hillitä ruuhkamaksuilla. Meluesteitä täytyy saada lisää eikä meluisimmille alueille saa tehdä asuntoja.
Ilmaston puolesta
Helsingin hiilidioksidipäästöt tulee puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Energiaa on alettava säästää rakentamisessa, hankinnoissa ja päivittäisessä elämässä. Kivihiilestä on siirryttävä uusiutuviin energianlähteisiin, kuten tuulivoimaan ja bioenergiaan. Jätteiden syntymistä on ehkäistävä ja kierrätystä tehostettava.
Joukkoliikennettä jokaiselle
Kasvihuonekaasupäästöistä viidennes tulee liikenteestä. Ilmaston ystävä välttää henkilöautoa. Joukkoliikennelippujen hinnat tulee puolittaa, vuoroja on ajettava usein ja ajallaan. Poikittais- ja raideliikennettä täytyy kehittää. Helsinki-Tallinna-rautatietunneli tuo junayhteyden Eurooppaan.
Yhteisöjä arkeen
Yksinäisyys ahdistaa nuoria ja vanhoja. Yli puolet helsinkiläisistä asuu yksin, eivätkä kaikki onnellisina. Tarvitsemme asukastaloja ja naapuruutta. Yhteisökerrostaloja tulee rakentaa sekä ikääntyville että kaikenikäisille.
Palvelut lähelle
Minun Helsingissäni palvelut ovat kodin lähellä. Kouluun, kauppaan ja kirjastoon kävellään. Viihtyisä asuinalue kannustaa hyötyliikuntaan ja tapaamisiin kotipiirissä. Vanhusten, lasten ja vammaisten ehdoilla suunniteltu asuinalue on hyvä kaikille.
Perinteisesti tämä blogi päättyy sadanteen päivää. Ensi vaaleissa tavataan.
Saturday, October 25, 2008
99. päivä: Luonto ja kulttuuri kohtaavat kaupungissa
Puolustusministeriö suunnittelee luopuvansa neljästä Helsingin edustan saaresta: Vallisaaresta, Kuninkaansaaresta, Kuivasaaresta ja Rysäkarista. Hyvä niin. Varsinkin jos saaret avataan helsinkiläisten virkistyskäyttöön. Näin nyt näyttäisi tapahtuvan, koska pian vapautuvissa satama-alueissa on kovasti rakennettavaa ja taantumakin uhkaa. Helsinkiläisille on siis käymässä hyvin. Lisää paikkoja olla jouten, kuljeksia ja virkistyä luonnosta ja merestä.
Mikään ei kuitenkaan synny itsestään. Luonnon vartijoita tarvitaan politiikkaan. Meitä, jotka pidämme huolta, että tavoitteet pidetään ja virkistysaluekaavailut myös toteutetaan.
Luonnon vähittäistä häviämistä kaupungista tapahtuu koko ajan. Jokaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa on joku pusikko tai metsänpläntti uhattuna. Meitä luonnon puolta pitäviä on oltava enemmän, jotta pusikot ja metsänpläntit säästyvät.
Eilisiltana kun nautin kodin lähellä mahtavassa paikallisten muusikkojen rakkauslaulukonsertista keskustelimme kaverin kanssa luonnosta ja kulttuurista pääkaupungissamme. Kiteytimme homman näin: kulttuuri syntyy ihmisten kohtaamisista, ja kulttuurin syntymiseen vaaditaan kohtalaisen tiivistä kaupunkirakennetta. Luonto taas virkistää, lepuuttaa ja rauhoittaa. Siksi luonto on oltava kaikille ja kaikkien lähellä.
Tehkäämme siis kaupunkia, jossa on tiivis, kulttuuriseen kohtaamiseen houkutteleva kaupunkirakenne sekä lähimetsää, puistoa ja pusikkoa jokaisen kodin ja kulkureitin varrella. Nämä eivät ole ristiriitaisia tavoitteita. Meidän on vain oltava hereillä ja muistaa tämä päämäärä joka hetki, kun Helsingin rakentamisesta päätetään.
Mikään ei kuitenkaan synny itsestään. Luonnon vartijoita tarvitaan politiikkaan. Meitä, jotka pidämme huolta, että tavoitteet pidetään ja virkistysaluekaavailut myös toteutetaan.
Luonnon vähittäistä häviämistä kaupungista tapahtuu koko ajan. Jokaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa on joku pusikko tai metsänpläntti uhattuna. Meitä luonnon puolta pitäviä on oltava enemmän, jotta pusikot ja metsänpläntit säästyvät.
Eilisiltana kun nautin kodin lähellä mahtavassa paikallisten muusikkojen rakkauslaulukonsertista keskustelimme kaverin kanssa luonnosta ja kulttuurista pääkaupungissamme. Kiteytimme homman näin: kulttuuri syntyy ihmisten kohtaamisista, ja kulttuurin syntymiseen vaaditaan kohtalaisen tiivistä kaupunkirakennetta. Luonto taas virkistää, lepuuttaa ja rauhoittaa. Siksi luonto on oltava kaikille ja kaikkien lähellä.
Tehkäämme siis kaupunkia, jossa on tiivis, kulttuuriseen kohtaamiseen houkutteleva kaupunkirakenne sekä lähimetsää, puistoa ja pusikkoa jokaisen kodin ja kulkureitin varrella. Nämä eivät ole ristiriitaisia tavoitteita. Meidän on vain oltava hereillä ja muistaa tämä päämäärä joka hetki, kun Helsingin rakentamisesta päätetään.
Friday, October 24, 2008
98. päivä: Hiljaisuuden vaalinta on politiikkaa
Hiljaisuus hoitaa ihmistä. Jokainen meistä tarvitsee pysähtymisen hetkiä. Nykyisessä tehokkuuden maailmassa hiljaisuuteen täytyy ponnistella. Monet meistä tekevät tietoisia valintoja vetäytymällä ajoittain hiljaisuuteen, ollaksemme jouten ja kuullaksemme oman hengityksemme.
Hiljaisuus ei ole kuitenkaan vain yksilöiden asia. Voimme tehdä myös poliittisia päätöksiä, jotka edistävät hiljaisuutta. Eikä kyseessä ole aivan turha asia. Melu sairastuttaa. Monen stressin, verenpaineen, univaikeuden ja rytmihäiriön taustalla on pitkään jatkunut, häiritsevä melu. Näin ei tarvitsisi olla, jos tekisimme toisenlaista politiikkaa.
Yli puolet helsinkiläisistä (300 000) elää haitallisilla melualueilla, joiksi lasketaan yli 55 desibelin meluisuus. Määrä on hälyttävä, mutta silti Helsingissä kaavoitetaan jopa asuntoja melualueille. Kaksi vuotta sitten Kumpulaan rakennettiin opiskelija-asuntoja Kustaa Vaasan tien laitaan. Ohi huristaa yli 40 000 autoa päivässä. Rakennuksen kadunpuoleinen seinä tehtiin melumuuriksi, jossa ei ole yhtään aukkoa, ei edes ovisilmiä. Yksi perustelu sille, että talo ylipäätään tehtiin, kuului: opiskelijat eivät asu talossa pitkään!
Melualueille ei saisi rakentaa, mutta tärkeää on myös poistaa meluisuuden lähteitä. Liikenne aiheuttaa eniten melua. Liikennettä tulisikin hillittä ruuhkamaksuilla.
Lisäksi kaupunginosien suunnittelussa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että palvelut ovat lähellä ja jalankulku- ja pyöräreitit ovat kunnossa ja kauniita, jolloin hiljainen liikkuminen lisääntyy. Kannattaa muistaa sekin, että kolmasosa kaikista henkilöautomatkoista on alle kolmen kilometrin matkoja. Jos ajeluja asuinalueiden sisällä saadaan vähenemään, asumisen laatu paranee heti.
Suuri merkitys on myös luonnolla, hiljaisuuden lähteellä ja ylläpitäjällä. Lyhytkin poikkeaminen lähiluontoon rentouttaa. Siksi jokaisella pitäisi olla mahdollisuus luontokävelyyn kodin lähellä, ilman ponnisteluja, koska tahansa. Kuulla lehtien havina, siilin varpaiden rapina hiekkaa vasten, perhosen siiven lyönti. Puilla, siileillä eikä perhosilla ole äänioikeutta, mutta meillä ihmisillä on. Meillä on myös oikeus puolustaa hiljaisuutta, puita, siilejä ja perhosia. Käytetään sitä oikeutta.
Hiljaisuus ei ole kuitenkaan vain yksilöiden asia. Voimme tehdä myös poliittisia päätöksiä, jotka edistävät hiljaisuutta. Eikä kyseessä ole aivan turha asia. Melu sairastuttaa. Monen stressin, verenpaineen, univaikeuden ja rytmihäiriön taustalla on pitkään jatkunut, häiritsevä melu. Näin ei tarvitsisi olla, jos tekisimme toisenlaista politiikkaa.
Yli puolet helsinkiläisistä (300 000) elää haitallisilla melualueilla, joiksi lasketaan yli 55 desibelin meluisuus. Määrä on hälyttävä, mutta silti Helsingissä kaavoitetaan jopa asuntoja melualueille. Kaksi vuotta sitten Kumpulaan rakennettiin opiskelija-asuntoja Kustaa Vaasan tien laitaan. Ohi huristaa yli 40 000 autoa päivässä. Rakennuksen kadunpuoleinen seinä tehtiin melumuuriksi, jossa ei ole yhtään aukkoa, ei edes ovisilmiä. Yksi perustelu sille, että talo ylipäätään tehtiin, kuului: opiskelijat eivät asu talossa pitkään!
Melualueille ei saisi rakentaa, mutta tärkeää on myös poistaa meluisuuden lähteitä. Liikenne aiheuttaa eniten melua. Liikennettä tulisikin hillittä ruuhkamaksuilla.
Lisäksi kaupunginosien suunnittelussa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että palvelut ovat lähellä ja jalankulku- ja pyöräreitit ovat kunnossa ja kauniita, jolloin hiljainen liikkuminen lisääntyy. Kannattaa muistaa sekin, että kolmasosa kaikista henkilöautomatkoista on alle kolmen kilometrin matkoja. Jos ajeluja asuinalueiden sisällä saadaan vähenemään, asumisen laatu paranee heti.
Suuri merkitys on myös luonnolla, hiljaisuuden lähteellä ja ylläpitäjällä. Lyhytkin poikkeaminen lähiluontoon rentouttaa. Siksi jokaisella pitäisi olla mahdollisuus luontokävelyyn kodin lähellä, ilman ponnisteluja, koska tahansa. Kuulla lehtien havina, siilin varpaiden rapina hiekkaa vasten, perhosen siiven lyönti. Puilla, siileillä eikä perhosilla ole äänioikeutta, mutta meillä ihmisillä on. Meillä on myös oikeus puolustaa hiljaisuutta, puita, siilejä ja perhosia. Käytetään sitä oikeutta.
Thursday, October 23, 2008
97. päivä: Kivinokka lähes kaiken symbolina
Jossain paikoissa on tiheämmin merkityksiä kuin toisissa. Minulle sellainen paikka on Kivinokka Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen kyljessä. Eikä syynä ole se, että viettäisin poikkeuksellisen paljon aikaani siellä. Enimmäkseen katselen Kivinokkaa veden takaa Kuusiluodon saaresta, keskeltä lahtea.
Kivinokassa luonto kohtaa historian. Siellä on kalliota, rantaa, metsää, luontopolku, kesämajoja, siirtolapuutarha, viljelypastoja, lintutorni, venesatama. Siellä voi uida ja kalastaa. Maijan kahvilan edustalla on kerran jos toisenkin tanssahdeltu.
Kivinokalla on 75-vuotinen historia helsinkiläisten kesämaja-alueena. Kivinokan työväen vapaa-ajanperinteen parhaita kuvauksia sisältyy Kjell Westön nostalgiseen Helsinki-kronikkaan Missä kuljimme kerran. Kivinokka perustettiin kansanpuistoksi vuonna 1931.
Kivinokassa olisi kaikki hyvin, jos kaikki olisi hyvin. Mutta kun ei. On olemassa paha sana: selvitysalue. Ja kun tuo paha sana on kirjoitettu yleiskaavaan, se voi myös merkitä pahoja tekoja. Kivinokkaan on väläytelty jopa asuntorakentamista. Nyt, kun Kivinokka on ison helsinkiläisjoukon ulkoilualue ja kesänviettopaikka, siitä uhkaa tulla muutaman varakkaan yksityisaluetta. Sitä me Kivinokan rakastajat emme tahdo.
Tahdomme että paha sana selvitysalue muuttuisi taas kansanpuistoksi, kuin ennen vanhaan. Näin tekisimme palveluksen myös ilmastolle, koska Kivinokka on lomapaikka, jonne pääsee kävellen, pyörällä tai julkisilla.
Kivinokassa jokainen saa olla sellainen kuin on. Istua kivelle ja katsoa merelle. Huokaista Helsingin kauneuden edessä. Ja kiittää siitä, että Kivinokan paratiisi on keskellä kauneutta. Kivinokka on hyvä sellaisena kuin se on nyt.
Kivinokassa luonto kohtaa historian. Siellä on kalliota, rantaa, metsää, luontopolku, kesämajoja, siirtolapuutarha, viljelypastoja, lintutorni, venesatama. Siellä voi uida ja kalastaa. Maijan kahvilan edustalla on kerran jos toisenkin tanssahdeltu.
Kivinokalla on 75-vuotinen historia helsinkiläisten kesämaja-alueena. Kivinokan työväen vapaa-ajanperinteen parhaita kuvauksia sisältyy Kjell Westön nostalgiseen Helsinki-kronikkaan Missä kuljimme kerran. Kivinokka perustettiin kansanpuistoksi vuonna 1931.
Kivinokassa olisi kaikki hyvin, jos kaikki olisi hyvin. Mutta kun ei. On olemassa paha sana: selvitysalue. Ja kun tuo paha sana on kirjoitettu yleiskaavaan, se voi myös merkitä pahoja tekoja. Kivinokkaan on väläytelty jopa asuntorakentamista. Nyt, kun Kivinokka on ison helsinkiläisjoukon ulkoilualue ja kesänviettopaikka, siitä uhkaa tulla muutaman varakkaan yksityisaluetta. Sitä me Kivinokan rakastajat emme tahdo.
Tahdomme että paha sana selvitysalue muuttuisi taas kansanpuistoksi, kuin ennen vanhaan. Näin tekisimme palveluksen myös ilmastolle, koska Kivinokka on lomapaikka, jonne pääsee kävellen, pyörällä tai julkisilla.
Kivinokassa jokainen saa olla sellainen kuin on. Istua kivelle ja katsoa merelle. Huokaista Helsingin kauneuden edessä. Ja kiittää siitä, että Kivinokan paratiisi on keskellä kauneutta. Kivinokka on hyvä sellaisena kuin se on nyt.
Wednesday, October 22, 2008
96. päivä: Munkkivuoren painajaisruuhkat
Minulla on mukava työpaikka Munkkivuoren ostarin kupeessa, ihan huippupaikalla. Ostarilla on peräti kahvila ja kirjakauppa. Tällaiseen hehkutteluun ei ehkä keskustassa töissä oleva pystyisi, mutta ottakaa huomioon, että duunini muutti Pitäjänmäen ankeimmasta ankeimmalta teollisuusalueelta nykyisille sijoilleen. Joten taivas tämä on entiseen mestaan verrattuna.
Munkkivuoressa tulee silti hulluksi, koska autoja on aivan tolkuttomasti. Työmatkani Käpylästä on teoriassa maailman sujuvin bussilla numero 57 eikä Hakamäentien perusparannus ole matkaa mutkistanut. Ongelma on Lapinmäentie, jonka tukkoisuus on astronomisissa mitoissa. Ja entäpä jos erehdyt töiden jälkeen keskustaan? Bussit 14 ja 18 ovat etanoiden aatelia. Autoja yksinkertaisesti on liikaa.
Sujuvoittamistoimet eivät riitä. Tarvitsemme autoilun rajoittamista sekä mahdottomien ruuhkien, ilmanlaadun että kasvihuonekaasupäästöjen pienentämisen takia. Ruuhkamaksut ovat välttämättömät.
Aamulla kävin puurolla ostarin kahvilassa ja törmäsin kokoomuslaiseen vaalityöntekijään, joka vastusti ruuhkamaksuja, koska arjen pitää sujua. Ei suju arki, ei minun ainakaan, vaikka kotoa töihin on vaivaiset 4,9 kilometriä.
Mutta mainitun kokoomuslaisen vaalityöntekijän tuusulalaisen tuttavan arjen täytyy sujua, ja hänen kuuleman mukaan täytyy päästä ajelemaan Helsingissä juuri silloin kun hän haluaa ja halvalla. Minusta ei. Minusta hänen, ulkopaikkakuntalaisen, täytyy maksaa, jos hän haluaa nauttia Helsingin liikenteen sujuvuudesta.
Totta kai mainitun tuusulalaisen on päästävä joukkoliikenteellä liikkumaan. Ruuhkamaksujen tulot täytyy panna täysimääräisesti joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin kehittämiseen ja lisääkin killinkejä pitää löytyä valtion ja kuntien kassoista. Joukkoliikennelipujen hinnat tulee puolittaa, vuoroja lisätä ja ajaa niitä ajallaan (mikä ei ole mahdollista ennen kuin ruuhkat puretaan!)
Munkkivuoressa tulee silti hulluksi, koska autoja on aivan tolkuttomasti. Työmatkani Käpylästä on teoriassa maailman sujuvin bussilla numero 57 eikä Hakamäentien perusparannus ole matkaa mutkistanut. Ongelma on Lapinmäentie, jonka tukkoisuus on astronomisissa mitoissa. Ja entäpä jos erehdyt töiden jälkeen keskustaan? Bussit 14 ja 18 ovat etanoiden aatelia. Autoja yksinkertaisesti on liikaa.
Sujuvoittamistoimet eivät riitä. Tarvitsemme autoilun rajoittamista sekä mahdottomien ruuhkien, ilmanlaadun että kasvihuonekaasupäästöjen pienentämisen takia. Ruuhkamaksut ovat välttämättömät.
Aamulla kävin puurolla ostarin kahvilassa ja törmäsin kokoomuslaiseen vaalityöntekijään, joka vastusti ruuhkamaksuja, koska arjen pitää sujua. Ei suju arki, ei minun ainakaan, vaikka kotoa töihin on vaivaiset 4,9 kilometriä.
Mutta mainitun kokoomuslaisen vaalityöntekijän tuusulalaisen tuttavan arjen täytyy sujua, ja hänen kuuleman mukaan täytyy päästä ajelemaan Helsingissä juuri silloin kun hän haluaa ja halvalla. Minusta ei. Minusta hänen, ulkopaikkakuntalaisen, täytyy maksaa, jos hän haluaa nauttia Helsingin liikenteen sujuvuudesta.
Totta kai mainitun tuusulalaisen on päästävä joukkoliikenteellä liikkumaan. Ruuhkamaksujen tulot täytyy panna täysimääräisesti joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin kehittämiseen ja lisääkin killinkejä pitää löytyä valtion ja kuntien kassoista. Joukkoliikennelipujen hinnat tulee puolittaa, vuoroja lisätä ja ajaa niitä ajallaan (mikä ei ole mahdollista ennen kuin ruuhkat puretaan!)
Tuesday, October 21, 2008
95. päivä: Laajasalon luonnon ahdinko
Kun 28 vuotta sitten muutin Helsinkiin, ensimmäinen opiskelijakämppäni sijaitsi Laajasalossa. Rakastuin luontoon, kuten kaikki laajasalolaiset. Kauan sitä iloa kestikin. Nyt näet Laajasalokin elää muutoksen aikaa - satamien tyhjeneminen koskee myös Laajasalon öljysatamaa.
Öljysataman paikalle saadaan upea asuinalue, joka on aivan kantakaupunkia vastapäätä. Hienoa, toivotamme Kruunuvuorenrannan uudet asukkaat tervetulleeksi. Ihan ongelmitta tämä homma ei kyllä mene.
Laajasalon kaavoitus tahtoo levittää asutusta myös Kruunuvuoren ainutlaatuisiin metsiin, ihan turhan laajalle joka suuntaan. Tämä homma ei ole käynyt meille Vihreille suunnittelun missään vaiheessa.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa olemme käyneet häviämässä äänestyksiä, joissa olemme hakeneet mielestämme ekologisesti ja virkistyksen kannalta perusteltua ratkaisua: sijoitetaan asuntoja pienemmälle alueelle tiiviisti ja jätetään luontoon koskematta. Idea ei ole vielä kelvannut poliittiselle enemmistölle, mutta vaalithan nyt ovat tulossa, joten pienetkin keikautukset valtasuhteissa voivat olla Laajasalon luonnon pelastus.
Laajasalon toistenkin laidan luontoa ahdistaa. Vartiosaari, itäisen Helsingin hienoin saariparatiisi, on asemakaavassa selvitystilassa - eli ei ole päätetty, mitä sille tehdään. Me Vihreät haluamme sen säilyvän rakentamattomana, nykyisen kaltaisena metsäisenä, kallioisena huvilasaarena, johon mahtuu monenlaista virkistystoimintaa.
Politiikalla on väliä. Vaaleissa ratkaistaan myös puhumattomien, kuten luonnon, asiat.
Öljysataman paikalle saadaan upea asuinalue, joka on aivan kantakaupunkia vastapäätä. Hienoa, toivotamme Kruunuvuorenrannan uudet asukkaat tervetulleeksi. Ihan ongelmitta tämä homma ei kyllä mene.
Laajasalon kaavoitus tahtoo levittää asutusta myös Kruunuvuoren ainutlaatuisiin metsiin, ihan turhan laajalle joka suuntaan. Tämä homma ei ole käynyt meille Vihreille suunnittelun missään vaiheessa.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa olemme käyneet häviämässä äänestyksiä, joissa olemme hakeneet mielestämme ekologisesti ja virkistyksen kannalta perusteltua ratkaisua: sijoitetaan asuntoja pienemmälle alueelle tiiviisti ja jätetään luontoon koskematta. Idea ei ole vielä kelvannut poliittiselle enemmistölle, mutta vaalithan nyt ovat tulossa, joten pienetkin keikautukset valtasuhteissa voivat olla Laajasalon luonnon pelastus.
Laajasalon toistenkin laidan luontoa ahdistaa. Vartiosaari, itäisen Helsingin hienoin saariparatiisi, on asemakaavassa selvitystilassa - eli ei ole päätetty, mitä sille tehdään. Me Vihreät haluamme sen säilyvän rakentamattomana, nykyisen kaltaisena metsäisenä, kallioisena huvilasaarena, johon mahtuu monenlaista virkistystoimintaa.
Politiikalla on väliä. Vaaleissa ratkaistaan myös puhumattomien, kuten luonnon, asiat.
Monday, October 20, 2008
94. päivä: Mustavuoressa eivät rakennusmiehet melskaa
Mustavuoressa eivät rakennusmiehet melskaa, mikäli asia on minusta ja muista metsänrakastajista kiinni. Nyt ja pian on se aika, jolloin ratkaistaan monien kaupunkimme luontoalueiden kohtalo. Mustavuori on yksi niistä.
Helsinki tarvitsee kaupunkimetsänsä, ja Vuosaari erityisesti tarvitsee virkistysalueensa, kun sen täytyy kärsiä satamastakin. Ja Vuosaari on totisesti jo saanut osuutensa uljaan uuden Helsingin kasvusta. Niin paljon alueelle on rakennettu viime vuosina, mikä on sinänsä hyvä asia, onhan Vuosaari metron ulottuvissa.
Mutta Mustavuoreen loppuu luontoihmisen kärsivällisyys. Niinisaarentien pohjoispuolelle ei saa rakentaa. Tämän ovat moneen kertaan todenneet myös vuosaarelaiset itse.
Helsingin vihrealueiden suojelussa on kysymys vakavasta arvokonfliktista: luonnon merkitys vastaan Helsingin asuntorakentamistavoitteet (5000 uutta asuntoa vuodessa). Tämä ristiriita pystytään ratkaisemaan, jos tahtoa riittää.
Me vihreät ajattelemme, että voimme rakentaa tiiviimmin ja korkeammalle niillä alueilla, joilla ei ole enää luontoa, ja jättää luonnontilaiset alueet rakentamatta, luonnolle itselleen ja ihmisten iloksi. Onnekkaasti Helsingissä löytyy rakentamiskelpoisia alueita entisiltä satamilta. Ne ovat aivan kantakaupungin kyljessä, jolloin paljon palveluita on valmiina uusien asukkaiden käyttää.
Metsissä tärkeintä on se, että ne säilyvät, mutta eivät millaisina tahansa. Helsinkiläistä metsää kuuluu hoitaa luonnonmukaisesti eikä avohakkuumentaliteetilla. Luonnonmukaisessa metsässä on lahopuita, ryteikköjä, sieniä ja monenmoisia pikkuöttiäisiä. Helsinkiläisiin metsiin ei tarvitse ladata metsätaloudellisia odotuksia, mutta niiden virkistysarvot ovat pohjattomat. Metrolla metsään on parasta, mitä kaupunkilaiselle voi tapahtua. Jokainen lähimetsäretki on poissa vapaa-ajanmatkailun pahanteosta. Koska keväisen lehdon ihmeen tai syksyn ruskan multaisen tuoksun voi kokea Vuosaaressa, ei ole mitään syytä metsästää näitä elämyksiä automatkan päästä muualta Suomesta.
Mustavuori on mahtava paikka. Mene keskelle metsää ja koe ainutlaatuista Helsinkiä.
Helsinki tarvitsee kaupunkimetsänsä, ja Vuosaari erityisesti tarvitsee virkistysalueensa, kun sen täytyy kärsiä satamastakin. Ja Vuosaari on totisesti jo saanut osuutensa uljaan uuden Helsingin kasvusta. Niin paljon alueelle on rakennettu viime vuosina, mikä on sinänsä hyvä asia, onhan Vuosaari metron ulottuvissa.
Mutta Mustavuoreen loppuu luontoihmisen kärsivällisyys. Niinisaarentien pohjoispuolelle ei saa rakentaa. Tämän ovat moneen kertaan todenneet myös vuosaarelaiset itse.
Helsingin vihrealueiden suojelussa on kysymys vakavasta arvokonfliktista: luonnon merkitys vastaan Helsingin asuntorakentamistavoitteet (5000 uutta asuntoa vuodessa). Tämä ristiriita pystytään ratkaisemaan, jos tahtoa riittää.
Me vihreät ajattelemme, että voimme rakentaa tiiviimmin ja korkeammalle niillä alueilla, joilla ei ole enää luontoa, ja jättää luonnontilaiset alueet rakentamatta, luonnolle itselleen ja ihmisten iloksi. Onnekkaasti Helsingissä löytyy rakentamiskelpoisia alueita entisiltä satamilta. Ne ovat aivan kantakaupungin kyljessä, jolloin paljon palveluita on valmiina uusien asukkaiden käyttää.
Metsissä tärkeintä on se, että ne säilyvät, mutta eivät millaisina tahansa. Helsinkiläistä metsää kuuluu hoitaa luonnonmukaisesti eikä avohakkuumentaliteetilla. Luonnonmukaisessa metsässä on lahopuita, ryteikköjä, sieniä ja monenmoisia pikkuöttiäisiä. Helsinkiläisiin metsiin ei tarvitse ladata metsätaloudellisia odotuksia, mutta niiden virkistysarvot ovat pohjattomat. Metrolla metsään on parasta, mitä kaupunkilaiselle voi tapahtua. Jokainen lähimetsäretki on poissa vapaa-ajanmatkailun pahanteosta. Koska keväisen lehdon ihmeen tai syksyn ruskan multaisen tuoksun voi kokea Vuosaaressa, ei ole mitään syytä metsästää näitä elämyksiä automatkan päästä muualta Suomesta.
Mustavuori on mahtava paikka. Mene keskelle metsää ja koe ainutlaatuista Helsinkiä.
Sunday, October 19, 2008
93. päivä: Mikä idea on koulujen kasvisruokapäivässä?
Ruoan kallistuminen on puhuttanut tänä vuonna, ja myös koulujen ruokabudjetit ovat menneet uusiksi. Kouluruokailun merkityksestä lapsen kasvulle ei voi liikaa puhua. Ravitsevalla kouluruoalla varmistetaan hyvä opiskelu, mutta myös se, että kaikki lapset saavat kunnon ruokaa ainakin kerran päivässä.
Ruoan kallistuessa on väläytelty myös kasvisruoan tarjoamisesta luopumista. Se ei ole olleenkaan hyvästä. Päinvastoin kouluihin pitäisi saada kaikille oppilaille yksi kasvisruokapäivä viikossa, ja hakea säästöjä sitä kautta. Mikäs idea tässä nyt sitten on?
Lihantuotanto on ympäristölle vahingollisempaa kuin kasvisten tuotanto. Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy rutkasti enemmän. Kannattaa syödä kasvikset itse eikä syöttää niitä ensin eläimille ja odotella pihvin kasvamista.
Lihaa syövien ravintoon tarvitaan yli kolme kertaa enemmän viljeltyä peltoa kuin kasvissyöjien pöperöihin. (Tämän tietää hollantilaisten P.W. Gerbens-Leenesin ja S. Nonhebelin Ecological Economicsin numerossa 42 julkaistu tutkimus, joka perustuu 14 Euroopan maan ja Yhdysvaltojen analyysiin). Länsimaissa suurimmalla osaa pelloista kasvatetaan rehuviljaa.
Kun tarvitaan vähemmän peltoa viljelyyn, kuluu myös vähemmän lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä eikä vesistötkään rehevöidy tuhottomasti.
Onko tämä jotain pakkokasvissyöntiä? Pannaanko liha totaalisesti pannaan? Ei ollenkaan. Yksi kasvisruokapäivä viikossa on askel ympäristöystävällisempään maailmaan. Koulussakin neljänä päivänä saisi sekaravintoa. Kasvisruokapäivässä olisi myös valistuksellinen puolensa.
Monet äidit valitsevat työpaikkaruokalassaan kasviruoan sen tervellisyyden ja vähäkalorisuuden takia. Koululaiset saattavat syödä sitä, mitä kaveritkin syövät. Kun kaikilla olisi kasvisruokapäivä, kasviksista tulisi luonnollinen osa ravintoa.
Jokainen viljelyltä säästetty pellonkulma on hyvää ympäristöllemme ja jokainen kasvisruoka-annos edistää terveyttämme.
Ruoan kallistuessa on väläytelty myös kasvisruoan tarjoamisesta luopumista. Se ei ole olleenkaan hyvästä. Päinvastoin kouluihin pitäisi saada kaikille oppilaille yksi kasvisruokapäivä viikossa, ja hakea säästöjä sitä kautta. Mikäs idea tässä nyt sitten on?
Lihantuotanto on ympäristölle vahingollisempaa kuin kasvisten tuotanto. Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy rutkasti enemmän. Kannattaa syödä kasvikset itse eikä syöttää niitä ensin eläimille ja odotella pihvin kasvamista.
Lihaa syövien ravintoon tarvitaan yli kolme kertaa enemmän viljeltyä peltoa kuin kasvissyöjien pöperöihin. (Tämän tietää hollantilaisten P.W. Gerbens-Leenesin ja S. Nonhebelin Ecological Economicsin numerossa 42 julkaistu tutkimus, joka perustuu 14 Euroopan maan ja Yhdysvaltojen analyysiin). Länsimaissa suurimmalla osaa pelloista kasvatetaan rehuviljaa.
Kun tarvitaan vähemmän peltoa viljelyyn, kuluu myös vähemmän lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä eikä vesistötkään rehevöidy tuhottomasti.
Onko tämä jotain pakkokasvissyöntiä? Pannaanko liha totaalisesti pannaan? Ei ollenkaan. Yksi kasvisruokapäivä viikossa on askel ympäristöystävällisempään maailmaan. Koulussakin neljänä päivänä saisi sekaravintoa. Kasvisruokapäivässä olisi myös valistuksellinen puolensa.
Monet äidit valitsevat työpaikkaruokalassaan kasviruoan sen tervellisyyden ja vähäkalorisuuden takia. Koululaiset saattavat syödä sitä, mitä kaveritkin syövät. Kun kaikilla olisi kasvisruokapäivä, kasviksista tulisi luonnollinen osa ravintoa.
Jokainen viljelyltä säästetty pellonkulma on hyvää ympäristöllemme ja jokainen kasvisruoka-annos edistää terveyttämme.
Saturday, October 18, 2008
92. päivä: Ledia kadulle
Tulevassa maailmassa säästetään energiaa. On pakko, sillä maapallo ei kestä törsäilyämme.
70-luvulla, kun olin lapsi, televisiossa valistettiin: valot pois päältä, kun huoneessa ei oleskella. Silloin oli öljykriisi ja muutenkin erilainen meininki. Kansaa uskallettiin valistaa, koska elettiin vielä yhtenäiskulttuurin aikaa.
Nyt elämme yksilöllisten valintojen vuosituhatta. Siksi energiankulutuskin on paljolti omalla vastuullamme. Ja sellaisessa maailmassa unohtuu, että joku yksilö vastaa myös yhteisestä energiankulutuksestamme. Ja tulos näkyy. Valot palavat päällä kaupungissamme yötä päivää. Sietäisi vähän rajoittaa.
Katuvalot ovat hyvä asia, sillä ne lisäävät turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Mutta ei niiden tarvitse kuluttaa mahdottomiin energiaa. Jos katuvalot vaihdettaisiin led-valoihin, energiankulutus olisi minimissään. Led-lamppujen ikä on lisäksi huikea, noin yhdeksänkertainen tavallisiin katulamppuihin verrattuna. Siksikin ne ovat parempia. Ja tästäkin asiasta lopulta vastaavat kaupunginvaltuutettumme.
Muista kuitenkin vaihtaa lamput myös kotona. Ja sammuttaa valot, kun et ole huoneessa. Ihan siihen 70-luvun tyyliin.
70-luvulla, kun olin lapsi, televisiossa valistettiin: valot pois päältä, kun huoneessa ei oleskella. Silloin oli öljykriisi ja muutenkin erilainen meininki. Kansaa uskallettiin valistaa, koska elettiin vielä yhtenäiskulttuurin aikaa.
Nyt elämme yksilöllisten valintojen vuosituhatta. Siksi energiankulutuskin on paljolti omalla vastuullamme. Ja sellaisessa maailmassa unohtuu, että joku yksilö vastaa myös yhteisestä energiankulutuksestamme. Ja tulos näkyy. Valot palavat päällä kaupungissamme yötä päivää. Sietäisi vähän rajoittaa.
Katuvalot ovat hyvä asia, sillä ne lisäävät turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Mutta ei niiden tarvitse kuluttaa mahdottomiin energiaa. Jos katuvalot vaihdettaisiin led-valoihin, energiankulutus olisi minimissään. Led-lamppujen ikä on lisäksi huikea, noin yhdeksänkertainen tavallisiin katulamppuihin verrattuna. Siksikin ne ovat parempia. Ja tästäkin asiasta lopulta vastaavat kaupunginvaltuutettumme.
Muista kuitenkin vaihtaa lamput myös kotona. Ja sammuttaa valot, kun et ole huoneessa. Ihan siihen 70-luvun tyyliin.
Friday, October 17, 2008
91. päivä: Luontoretki auttaa kuin lääkkeet
Helsingin Sanomien verkkolehti referoi tänään yhdysvaltalaista tutkimusta, jonka mukaan 20 minuutin kävelyretki puistossa auttaa ADHD-lasta keskittymään yhtä hyvin kuin lääkkeet. (Etana-Hesariin juttu saattaa tulla huomiseksi pikku-uutisena, jos tulee).
Uutinen on hyvä. Luonto parantaa. Siksi meidän pitää huolehtia siitä, että luontoa säästyy kaikkialla, myös kaupungissa. Samassa tutkimuksessa näet todettiin, että hyvin rauhallisessa nukkumalähiössä oleskelusta ei tullut samaa keskittymiskykyä kuin luontoretkestä.
Aikamme on täynnä keskittymishaasteita. Jos voimme pistäytyä luonnossa luonnollisen päivärytmimme lomassa, voimme kaikki paremmin. Siihen tarvitaan metsiä, puistoja ja pusikoita jokaisen kodin lähellä, niin että luontoon ei tarvitse varta vasten lähteä. Helppo luontoon poikkeaminen ja hetken hengähdys voi olla stressaavan päivän pelastus.
Helsingissä vielä on metsiä, rantoja, puistoja ja joutomaita. Annetaan niiden olla, ja rakennetaan uutta Helsinkiä jo kertaalleen käytetyille satama-alueille. Onnellisuus lisääntyy.
Uutinen on hyvä. Luonto parantaa. Siksi meidän pitää huolehtia siitä, että luontoa säästyy kaikkialla, myös kaupungissa. Samassa tutkimuksessa näet todettiin, että hyvin rauhallisessa nukkumalähiössä oleskelusta ei tullut samaa keskittymiskykyä kuin luontoretkestä.
Aikamme on täynnä keskittymishaasteita. Jos voimme pistäytyä luonnossa luonnollisen päivärytmimme lomassa, voimme kaikki paremmin. Siihen tarvitaan metsiä, puistoja ja pusikoita jokaisen kodin lähellä, niin että luontoon ei tarvitse varta vasten lähteä. Helppo luontoon poikkeaminen ja hetken hengähdys voi olla stressaavan päivän pelastus.
Helsingissä vielä on metsiä, rantoja, puistoja ja joutomaita. Annetaan niiden olla, ja rakennetaan uutta Helsinkiä jo kertaalleen käytetyille satama-alueille. Onnellisuus lisääntyy.
Thursday, October 16, 2008
90. päivä: Miten heiluu kunnan talous?
Päivän talousuutiset ovat olleet tyyliä: “Nokian kurssi heiluu rajusti.” Pitäisikö tulevan kunnanvaltuutetun sukat pyöriä jaloissa maailmantalouden uutispyörteissä? Kyllä ja ei. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta kaikissa markkinatilanteissa kunnilla on vastuunsa ja tehtävänsä, jotka Helsingin kaupunginvaltuutetutkin ovat valmiit ottamaan vastaan.
Viime jouluna luin Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt. -kirjan. Toiviainen ennustaa, että maailmantalous romahtaa 2040-luvulla, jos mitään ei tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tänä syksynä olen monta kertaa ajatellut, että maailmantalous romahtaa ihan just nyt ihmisen itserakentaman rahatalouden logiikan pettämiseen ja pohjimmiltaan ahneuteen. (Toisaalta ihmisen ahneushan ilmastonmuutoksenkin taustalla piilee.)
Energiantuotannossa Helsingin pelastaa viime tammikuussa laadittu energiastrategiamme, joka pohjautuu uusiutuvan energian lisäämiseen. Siitä on pidettävä tiukasti kiinni, sillä investoinnit kotimaiseen, uusiutuvaan energiaan on turvamme. Se myös työllistää, samoin kuin matalanergiarakentaminen.
Hetkinen, mikä rakentaminen? Rakennusteollisuushan on hyytynyt syksyn aikana. Nyt tarvitaan kaupunkia rakentajana. Pelkkä vuokra-asuntotuotanto ei riitä kaupungin vastuuksi, jos rakennusmarkkinat pysähtyvät, sillä seuraukset tiedetään: syntyy asuinalueita, joissa on vain vuokra-asuntoja eikä se ole hyvä asia. Kaupungin on mahdollisesti turvattava myös kovan rahan rakentaminen. Siis hommaa riittää tulevalle kaupunginvaltuutetulle.
Onneksi kaupungilla sentään on työvoimapula. Bussinkuljettajia on liian vähän eikä lääkäreitä saada vaikeille tervesyasemille. Kolikon toinen puoli on se, että jos työttömyys uhkaa kasvaa, kaupungilla on tarjota työpaikkoja.
Siinä kolme kaupunginvaltuutetun työsarkaa maailmantalouden pyörteissä. Heittäkää lisää peliin!
Viime jouluna luin Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt. -kirjan. Toiviainen ennustaa, että maailmantalous romahtaa 2040-luvulla, jos mitään ei tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tänä syksynä olen monta kertaa ajatellut, että maailmantalous romahtaa ihan just nyt ihmisen itserakentaman rahatalouden logiikan pettämiseen ja pohjimmiltaan ahneuteen. (Toisaalta ihmisen ahneushan ilmastonmuutoksenkin taustalla piilee.)
Energiantuotannossa Helsingin pelastaa viime tammikuussa laadittu energiastrategiamme, joka pohjautuu uusiutuvan energian lisäämiseen. Siitä on pidettävä tiukasti kiinni, sillä investoinnit kotimaiseen, uusiutuvaan energiaan on turvamme. Se myös työllistää, samoin kuin matalanergiarakentaminen.
Hetkinen, mikä rakentaminen? Rakennusteollisuushan on hyytynyt syksyn aikana. Nyt tarvitaan kaupunkia rakentajana. Pelkkä vuokra-asuntotuotanto ei riitä kaupungin vastuuksi, jos rakennusmarkkinat pysähtyvät, sillä seuraukset tiedetään: syntyy asuinalueita, joissa on vain vuokra-asuntoja eikä se ole hyvä asia. Kaupungin on mahdollisesti turvattava myös kovan rahan rakentaminen. Siis hommaa riittää tulevalle kaupunginvaltuutetulle.
Onneksi kaupungilla sentään on työvoimapula. Bussinkuljettajia on liian vähän eikä lääkäreitä saada vaikeille tervesyasemille. Kolikon toinen puoli on se, että jos työttömyys uhkaa kasvaa, kaupungilla on tarjota työpaikkoja.
Siinä kolme kaupunginvaltuutetun työsarkaa maailmantalouden pyörteissä. Heittäkää lisää peliin!
Wednesday, October 15, 2008
89. päivä: Miksi vaaleissa pitää voittaa?
Tänään alkoi ennakkoäänestys. Me vihreät tähtäämme voittoon Helsingissä. Miksi ihmeessä? Mehän emme ole mitään kiihkokilpailuyhteiskunnan kannattajia, vaan enemmänkin “kaikki osallisiksi” -henkistä porukkaa. Voittaa me kuitenkin aiomme. Ja siihen on hyvä syy.
Demokratiassa enemmistön päätös toteutuu. Vaikka olisimme täydellisen fiksuja ja filmaattisia, se ei riitä, sillä vasta päättäjien enemmistö muuttaa sanat kunnallisiksi teoiksi ja toiminnaksi. Ja me haluamme, että näin tapahtuu. Siksi meitä täytyy olla monta. Siksi täytyy voittaa.
Kun me voitamme, Helsingin ilmastonsuojelu on varmoissa käsissä, energiaa aletaan säästää kaikessa kaupungin toiminnassa ja energiantuotanto suuntautuu uusiutuviin. Tuulivoimaa rakennetaan. Ruuhkamaksut tulevat, ja teillä on turvallisempaa, terveellisempää ja väljempää, kun autoilijat ovat tajunneet, millaista ylellisyyttä on oma (bussin)kuljettaja.
Terveyskeskuksissa on enemmän lääkäreitä ja hoitajia, ja heillä paremmat työolot. Vanhuksille on monipuolisia vaihtoehtoja elämiseen, kotona tai yhdessä muiden kanssa. Köyhimmistä lähimmäisistämme pidetään huolta. Asunnottomille ja päihdekuntoutujille on tukiasuntoja eri puolilla Helsinkiä. Maahanmuuttajilla on töitä ja asuntoja.
Kulttuuri on rikasta ja moninaista. Keskustakirjastoa suunnitellaan ja lähikirjastot pidetään kunnossa. Nuorisolle etsitään tiloja kaikenikäisten nuorten ehdoilla, toisille lähiöistä, toisille isommista toimintakeskuksista.
Ja ennen kaikkea: metsiä ei hakata, rannat jätetään rakentamatta, puistot pidetään kunnossa. Sen sijaan rakennetaan tiivistä ja komeaa kaupunkitilaa joukkoliikenneyhteyksien varaan. Tehdään matalaenergiataloja aina kun pysytään. Vanhoja taloja peruskorjataan kulttuuriperintöä vaalien. Asukastaloja ja palveluita tehdään kotien lähelle. Pyöräteitä on kaikkialla.
Kamalasti hommaa! Mutta meillä riittää virtaa. Vihreä tuuli puhaltaa Helsingin raikkaan uudistuvaksi.
Demokratiassa enemmistön päätös toteutuu. Vaikka olisimme täydellisen fiksuja ja filmaattisia, se ei riitä, sillä vasta päättäjien enemmistö muuttaa sanat kunnallisiksi teoiksi ja toiminnaksi. Ja me haluamme, että näin tapahtuu. Siksi meitä täytyy olla monta. Siksi täytyy voittaa.
Kun me voitamme, Helsingin ilmastonsuojelu on varmoissa käsissä, energiaa aletaan säästää kaikessa kaupungin toiminnassa ja energiantuotanto suuntautuu uusiutuviin. Tuulivoimaa rakennetaan. Ruuhkamaksut tulevat, ja teillä on turvallisempaa, terveellisempää ja väljempää, kun autoilijat ovat tajunneet, millaista ylellisyyttä on oma (bussin)kuljettaja.
Terveyskeskuksissa on enemmän lääkäreitä ja hoitajia, ja heillä paremmat työolot. Vanhuksille on monipuolisia vaihtoehtoja elämiseen, kotona tai yhdessä muiden kanssa. Köyhimmistä lähimmäisistämme pidetään huolta. Asunnottomille ja päihdekuntoutujille on tukiasuntoja eri puolilla Helsinkiä. Maahanmuuttajilla on töitä ja asuntoja.
Kulttuuri on rikasta ja moninaista. Keskustakirjastoa suunnitellaan ja lähikirjastot pidetään kunnossa. Nuorisolle etsitään tiloja kaikenikäisten nuorten ehdoilla, toisille lähiöistä, toisille isommista toimintakeskuksista.
Ja ennen kaikkea: metsiä ei hakata, rannat jätetään rakentamatta, puistot pidetään kunnossa. Sen sijaan rakennetaan tiivistä ja komeaa kaupunkitilaa joukkoliikenneyhteyksien varaan. Tehdään matalaenergiataloja aina kun pysytään. Vanhoja taloja peruskorjataan kulttuuriperintöä vaalien. Asukastaloja ja palveluita tehdään kotien lähelle. Pyöräteitä on kaikkialla.
Kamalasti hommaa! Mutta meillä riittää virtaa. Vihreä tuuli puhaltaa Helsingin raikkaan uudistuvaksi.
Tuesday, October 14, 2008
88. päivä: Kohtuuhalpa asunto olisi helsinkiläinen ilmastoteko - koska totta?
Helsingissä asuminen on kallista, on aina ollut. Siitä muuttoralli kehyskuntiin on syntynyt. Ja muutto jatkuu yhäti.
Ilmastoasioista vastuunsa kantava ihminen kävelee ja pyöräilee niin paljon kuin voi ja ajalee joukkoliikennevälineillä pidemmät matkat.
Kaikki hyvin niin kauan kuin ilmastoasioista vastuunsa kantavalla ihmisellä on varaa asua Helsingissä, jossa palvelut ovat lähellä ja joukkoliikenne pelaa. Monella helsinkiläisellä ei kuitenkaan ole enää pitkään aikaan ollut mahdollisuutta tähän luksukseen. Ei varsinkaan, kun perhe kasvaa ja tilaa tarvitaan lisää.
Kohtuuhintaisia asuntoja täytyy saada lisää. Tavoiteohjelman mukaan Helsinkiin pitäisi rakentaa 5000 asuntoa vuosittain, vuokra-asuntoja yhteensä 40 %.
Helsingin kaupungin on kannettava vastuunsa nimenomaan kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta, erityisesti nyt kun kovan rahan tuotanto näivettyy taantuman pelosta.
Kohtuuhintaiset asunnot ovat hyvää ilmastopolitiikkaa. Kaupunkilaiset pysyvät kaupungissa, maksavat tänne veronsa, käyttävät lähipalveluita ja joukkoliikennettä ja parhaassa tapauksessa kiintyvät kotipiiriinsä ja ystävystyvät naapureiden kanssa, niin että liikkumisen ja kuluttamisen tarve sitäkin kautta vähenee.
Ilmasto kiittää coolisti.
Ilmastoasioista vastuunsa kantava ihminen kävelee ja pyöräilee niin paljon kuin voi ja ajalee joukkoliikennevälineillä pidemmät matkat.
Kaikki hyvin niin kauan kuin ilmastoasioista vastuunsa kantavalla ihmisellä on varaa asua Helsingissä, jossa palvelut ovat lähellä ja joukkoliikenne pelaa. Monella helsinkiläisellä ei kuitenkaan ole enää pitkään aikaan ollut mahdollisuutta tähän luksukseen. Ei varsinkaan, kun perhe kasvaa ja tilaa tarvitaan lisää.
Kohtuuhintaisia asuntoja täytyy saada lisää. Tavoiteohjelman mukaan Helsinkiin pitäisi rakentaa 5000 asuntoa vuosittain, vuokra-asuntoja yhteensä 40 %.
Helsingin kaupungin on kannettava vastuunsa nimenomaan kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta, erityisesti nyt kun kovan rahan tuotanto näivettyy taantuman pelosta.
Kohtuuhintaiset asunnot ovat hyvää ilmastopolitiikkaa. Kaupunkilaiset pysyvät kaupungissa, maksavat tänne veronsa, käyttävät lähipalveluita ja joukkoliikennettä ja parhaassa tapauksessa kiintyvät kotipiiriinsä ja ystävystyvät naapureiden kanssa, niin että liikkumisen ja kuluttamisen tarve sitäkin kautta vähenee.
Ilmasto kiittää coolisti.
Monday, October 13, 2008
87. päivä: Huolestunut autoilija Alppilasta voi huokaista helpotuksesta
Eilen eräs alppilalainen kansalainen huolehti sitä, miten hänelle käy kun ruuhkamaksut tulevat eikä hänellä ole enää varaa liikauttaa autoaan metriäkään. Tänään hän voi huokaista helpotuksesta, sillä jos meidän Vihreiden ruuhkamaksumalli toteutuu, hän saa etuja: teillä on väljempää ja hiljaisempaa, pienhiukkaset eivät pilaa terveyttä ja maapallo pelastuu. Mutta hän saa myös rahallista hyötyä.
Vihreiden tänään julkaisema ruuhkamaksumalli menee näet näin: ruuhkamaksua maksava autoilija saa joukkoliikennelipun ja ruuhkamaksuilla sitten kerätään 60-80 miljoonaa euroa vuosittain joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin parantamiseen.
Ruuhkamaksu koskisi henkilöautoja pääkaupunkiseudun seutulipun alueella arkisin klo 7.00-18.00. Autoilija valitsisi ruuhkamaksun kahdesta eri vaihtoehdosta, jotka oikeuttavat seutulippuun: vaihtoehdot ovat seutulippu (päivä-, kuukausi- tai vuosimaksu) ja seudulliseen kilometrimaksuun perustuva lippu (ajetut kilometrit latautuvat arvoksi lippuun). Lippua voi käyttää aina, kun auto ei ole liikenteessä.
Eikä alppilalaista autoilijaa rangaista ollenkaan, jos hän ajelee autollaan pienen matkan, koska kuntaraja täytyy ylittää ennen kuin maksua kerätään. Tosin alppilalaisen autoilijan kannattaa jo nyt kävellä, pyöräillä tai ajella ratikalla kaupungissa.
Niin kuin hän eilen tekikin. Kysymys näet esitettiin ratikasta.
Vihreiden tänään julkaisema ruuhkamaksumalli menee näet näin: ruuhkamaksua maksava autoilija saa joukkoliikennelipun ja ruuhkamaksuilla sitten kerätään 60-80 miljoonaa euroa vuosittain joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin parantamiseen.
Ruuhkamaksu koskisi henkilöautoja pääkaupunkiseudun seutulipun alueella arkisin klo 7.00-18.00. Autoilija valitsisi ruuhkamaksun kahdesta eri vaihtoehdosta, jotka oikeuttavat seutulippuun: vaihtoehdot ovat seutulippu (päivä-, kuukausi- tai vuosimaksu) ja seudulliseen kilometrimaksuun perustuva lippu (ajetut kilometrit latautuvat arvoksi lippuun). Lippua voi käyttää aina, kun auto ei ole liikenteessä.
Eikä alppilalaista autoilijaa rangaista ollenkaan, jos hän ajelee autollaan pienen matkan, koska kuntaraja täytyy ylittää ennen kuin maksua kerätään. Tosin alppilalaisen autoilijan kannattaa jo nyt kävellä, pyöräillä tai ajella ratikalla kaupungissa.
Niin kuin hän eilen tekikin. Kysymys näet esitettiin ratikasta.
Sunday, October 12, 2008
86. päivä: Rohkeutta on suojella luontoa crockseissa
Sami Sykkö analysoi tämän päivän Helsingin Sanomissa vihreää luonnonsuojelumuotia ja ällisteli sitä, miksi vaalimainoksessamme heijataan puuta riippumatossa pukeutuneena muovisiin crockseihin. Eihän se ole vihreää, ei, ei! Hyi me!
No, tästähän ei ole kyse, ei ollenkaan. Me vihreät emme näet ole yhtään sen täydellisempiä kuin muutkaan ihmiset. Emme pukeudu säkkeihin emmekä asu savimajoissa, vaan olemme kuin kuka tahansa epätäydellinen ihminen, jolla on oikeus omalla tavallaan huolehtia luonnosta ja maapallon pelastamisesta. Jokainen teko on tärkeä, oli jalassa sitten crocksit tai luomupuuvillatennarit.
Pikagallup tämän päivän vaalitilaisuudestamme Arabianrannasta: viidestä paikalla olleesta ehdokkaasta kolmelle on crocksit. Ja minä ainakin olen tarkkaan valinnut crocksieni värin: kullan- tai pronssinhohtoiset, riippuu hieman valaistuksesta.
No, tästähän ei ole kyse, ei ollenkaan. Me vihreät emme näet ole yhtään sen täydellisempiä kuin muutkaan ihmiset. Emme pukeudu säkkeihin emmekä asu savimajoissa, vaan olemme kuin kuka tahansa epätäydellinen ihminen, jolla on oikeus omalla tavallaan huolehtia luonnosta ja maapallon pelastamisesta. Jokainen teko on tärkeä, oli jalassa sitten crocksit tai luomupuuvillatennarit.
Pikagallup tämän päivän vaalitilaisuudestamme Arabianrannasta: viidestä paikalla olleesta ehdokkaasta kolmelle on crocksit. Ja minä ainakin olen tarkkaan valinnut crocksieni värin: kullan- tai pronssinhohtoiset, riippuu hieman valaistuksesta.
Saturday, October 11, 2008
85. päivä: Kaunis on kiva kävellä
Lauantaiaamun varhaiskävelyni suuntautui tänään Kumpulaan. Näin käy usein, kun lähden kotoa liikkeelle vähän pitemmäksi aikaa. Jatkan usein Vanhankaupunginlahdelle, Lammassaareen ja Kuusiluotoon.
Missä ikinä olen asunutkin, kaikkialle on muodostunut mielireittejä. Olen ollut alitajuisen tietoinen kauneuden tärkeydestä, mutta pitkään ajattelin, että se on esteetikon ominaisuus. Näin ei ole.
Olin taannoin kuuntelemassa ideahautomo Demoksen Aleksi Neuvosen esitystä miellyttävän kaupunkirakenteen merkityksestä liikkumiseen. Jos asuinalue on suunniteltu kävelyyn, autoa ei tule mieleen käyttää. Puolet ajomatkoista on alle kolmen kilometrin matkoja. Jos näistä ajoista puoletkin loppuisi, asuinalueemme olisivat aivan toisenlaisia, miellyttäviä, hiljaisia, lapsillekin turvallisia. Avainasemassa Neuvosen mukaan on reittien suunnittelu jalankulkijan mukaan. Kaupan, kirjaston, koulun ja bussipysäkkien paikat. Ja katujen kauneus.
Neuvosen innoittamana piirsin kartalle kilometrin säteisen ympyrän kodistani Käpylän Olympiakylästä. Näky oli vastaanväittämätön: isojen ruuhkateiden ylitystä välttelen, niihin suuntiin en mene. Siksi en mielellään ylitä Mäkelänkatua. Käpylän asemalla asti en käy kaupassa, vaikka kauppa on alueen paras. En käy siellä, koska asemanseutu on ruma. Puu-Käpylän kaikki kadut olen moneen kertaan juossut edestakaisin maratontreeneissäni vain siksi, että kadut ovat niin kauniita. Kaunetta ei kannata vähätellä. Ja kauneus lähellä on kestävintä kauneinta.
Missä ikinä olen asunutkin, kaikkialle on muodostunut mielireittejä. Olen ollut alitajuisen tietoinen kauneuden tärkeydestä, mutta pitkään ajattelin, että se on esteetikon ominaisuus. Näin ei ole.
Olin taannoin kuuntelemassa ideahautomo Demoksen Aleksi Neuvosen esitystä miellyttävän kaupunkirakenteen merkityksestä liikkumiseen. Jos asuinalue on suunniteltu kävelyyn, autoa ei tule mieleen käyttää. Puolet ajomatkoista on alle kolmen kilometrin matkoja. Jos näistä ajoista puoletkin loppuisi, asuinalueemme olisivat aivan toisenlaisia, miellyttäviä, hiljaisia, lapsillekin turvallisia. Avainasemassa Neuvosen mukaan on reittien suunnittelu jalankulkijan mukaan. Kaupan, kirjaston, koulun ja bussipysäkkien paikat. Ja katujen kauneus.
Neuvosen innoittamana piirsin kartalle kilometrin säteisen ympyrän kodistani Käpylän Olympiakylästä. Näky oli vastaanväittämätön: isojen ruuhkateiden ylitystä välttelen, niihin suuntiin en mene. Siksi en mielellään ylitä Mäkelänkatua. Käpylän asemalla asti en käy kaupassa, vaikka kauppa on alueen paras. En käy siellä, koska asemanseutu on ruma. Puu-Käpylän kaikki kadut olen moneen kertaan juossut edestakaisin maratontreeneissäni vain siksi, että kadut ovat niin kauniita. Kaunetta ei kannata vähätellä. Ja kauneus lähellä on kestävintä kauneinta.
Friday, October 10, 2008
84. päivä: Kylmä ruokakassi roikkuu mummon ovessa
Osallistuin eilen Pohjois-Haaga-seuran järjestämään vaalipaneeliin. Ikääntyminen oli yksi keskeisistä paneelin teemoista, koska alueella asuu paljon vanhempia ihmisiä, vaikkakin täydennysrakentaminen on tuonutkin kaupunginosaan myös nuorempaa väkeä. Mutta kun aluetta on paljolti rakennettu 50-luvulla, asukkaat vanhenevat samaan aikaan.
Ikääntyminen Helsingissä askarruttaa minua, ja on ollut eräs tärkeimmistä pontimista sille, miksi juuri nyt lähdin ehdokkaaksi. Nyt on alettava rakentaa niitä palveluita, joista on valinnanvaraa 20-30 vuoden päästä. Ja samaan aikaan on ratkottava niitä ongelmia, jotka ovat päällä tänä päivänä, kaikkialla Helsingissä.
Pari päivää sitten tulin kotiin yhdeksän jälkeen. Rappukäytäväni mummon ovessa roikkui ruokapalvelun lähetys. Yhdeksän aikaan illalla! Mitä mummolle oli tapahtunut? Soitin aikani ovikelloa, ja kun mitään ei kuulunut, kävin ulkona katsomassa: valot paloivat. Siis puhelimella soittamaan. Mummo vastasi ja kertoi, ettei hän rollaattorillaan ollut ehtinyt päivällä avamaan ovea. Pitkän ajan sain minäkin odotella. Vein ruoan keittiöön ja juttelin hetken.
Nämä mummot eivät pärjää pelkän ruokapalvelun varassa, varsinkaan palvelun, joka ei edes huolehdi siitä, että ruoka menee perille. Hissittömästä talosta ei minun rappumummoni pääse myöskään koskaan ulos.
Monet vanhukset haluavat elää kotona niin pitkään kuin mahdollista. Kaikki eivät halua eivätkä pysty. Meillä on oltava varaa vaihtoehtoihin. Omalle kohdalleni toivoisin yhteisöllistä kerrostaloasumista, sitten kun tulen siihen ikään. Minulla on kavereita, jotka kaavailevat samaa. Uudenlaiset asumishankkeet vievät paljon aikaa. Siksi niitä täytyy alkaa suunnitella jo nyt, jotta meillä on valittavaa vanhana.
Ikääntyminen Helsingissä askarruttaa minua, ja on ollut eräs tärkeimmistä pontimista sille, miksi juuri nyt lähdin ehdokkaaksi. Nyt on alettava rakentaa niitä palveluita, joista on valinnanvaraa 20-30 vuoden päästä. Ja samaan aikaan on ratkottava niitä ongelmia, jotka ovat päällä tänä päivänä, kaikkialla Helsingissä.
Pari päivää sitten tulin kotiin yhdeksän jälkeen. Rappukäytäväni mummon ovessa roikkui ruokapalvelun lähetys. Yhdeksän aikaan illalla! Mitä mummolle oli tapahtunut? Soitin aikani ovikelloa, ja kun mitään ei kuulunut, kävin ulkona katsomassa: valot paloivat. Siis puhelimella soittamaan. Mummo vastasi ja kertoi, ettei hän rollaattorillaan ollut ehtinyt päivällä avamaan ovea. Pitkän ajan sain minäkin odotella. Vein ruoan keittiöön ja juttelin hetken.
Nämä mummot eivät pärjää pelkän ruokapalvelun varassa, varsinkaan palvelun, joka ei edes huolehdi siitä, että ruoka menee perille. Hissittömästä talosta ei minun rappumummoni pääse myöskään koskaan ulos.
Monet vanhukset haluavat elää kotona niin pitkään kuin mahdollista. Kaikki eivät halua eivätkä pysty. Meillä on oltava varaa vaihtoehtoihin. Omalle kohdalleni toivoisin yhteisöllistä kerrostaloasumista, sitten kun tulen siihen ikään. Minulla on kavereita, jotka kaavailevat samaa. Uudenlaiset asumishankkeet vievät paljon aikaa. Siksi niitä täytyy alkaa suunnitella jo nyt, jotta meillä on valittavaa vanhana.
Thursday, October 09, 2008
83. päivä: Pihattotentistä kaniongelmaan
Työpaikkahaastattelu vaaliradiossa on juuri takana. Helsinkiläiset näet hakevat edustajia itselleen kaupunginvaltuustoon, jos ette vielä tiedä, ja pääsin haastatteluvaiheeseen.
Anni Rankan pihtipenkissä oli hyvin innostavaa, sillä jos saa puhua rakkaasta kaupungistaan, kukapa ei olisi onnessaan. Jopa ruotsin kielen kokeessa oli sisältöä. Norjassa pitää lukemani mukaan rakentaa vain pihattonavettoja (en tietenkään ensiksi tajunnut sanaa…), mutta kun toimittajan kanssa yhdessä sen merkitystä pohdimme, keksin mikä se on, ja sitten Rankka saikin hyvän syyn kysyä mielipidettäni lehmistä Helsingissä.
Kun yliopisto muutama vuosi sitten ajatteli lopettaa Viikin koetilan, joukko helsinkiläisiä luonto- ja kulttuuri-ihmisiä, myös minä, ryhtyi vastustamaan. Keräsimme adressia, auttoiko vai ei, joka tapauksessa yliopisto päätti jatkaa lehmien pitoa luonnonsuojelualueen kupeessa.
Viikin lehmät ovat monella tapaa tärkeitä. Alueella on ollut maantila 1500-luvulta alkaen, pellot ovat aina kuuluneet Viikkiin. Joskus kun juoksen kesäiltana Viikin peltoteitä, liikutun lähes kyyneliin, kun usva nousee peltojen yllä. Keskellä Helsinkiä! Meillä on täällä niin paljon kaikkea ainutlaatuista.
Viikin pellot ovat myös tärkeä suojavyöhyke luonnonsuojelualueelle. Pieneliökanta on laiduntamisen takia moninainen ja peltolinnusto rikasta. Tämä kaikki on vaarassa, jos lehmät viedään.
Navetta karjoineen on myös tärkeää lähialueen lapsille. Nykyisinhän moni lapsi tuntee tiikerin ja sarvikuonon paremmin kuin lehmän ja lampaan, koska televisiossa, peleissä ja kirjoissa on niin paljon ulkomaalaisia eläimiä. Viikissä kaupunkilaislapset pääsevät kokemaan maalaiselämää kodin lähellä.
Illalla tartutaankin sitten kaniongelmaan Pohjois-Haagassa. Osallistun alueen vaalipaneeliin yhdessä kaikkien muiden puolueiden poliittisen johdon kanssa. Meillä vihreissä edustukset näet eivät mene hierarkioiden mukaan. Tosin sekin auttoi, että ainoa Pohjois-Haagassa syntynyt valtuutettumme Kimmo Helistö on estynyt.
Kaneja on liikaa erään etukäteen lähetetyn kysymyksen perusteella. Ja onhan niitä silmin nähden paljon. Toivoisin että kanien luonnollisten vihollisten kettujen ja huuhkajien lisääntyminen ja niiden elinalueiden turvaaminen riittäisi kahlitsemaan kanien sikiämistä. Metsästystä en kaupunkiin tahtoisi tuoda, asein en nyt ainakaan, ja loukkupyyntikin tuntuu arveluttavalta kaupunkioloissa, lähinnä turvallisuusriskien takia. Metsästämistä en sinänsä vastusta, ja riista on luomuinta lihaa.
Anni Rankan pihtipenkissä oli hyvin innostavaa, sillä jos saa puhua rakkaasta kaupungistaan, kukapa ei olisi onnessaan. Jopa ruotsin kielen kokeessa oli sisältöä. Norjassa pitää lukemani mukaan rakentaa vain pihattonavettoja (en tietenkään ensiksi tajunnut sanaa…), mutta kun toimittajan kanssa yhdessä sen merkitystä pohdimme, keksin mikä se on, ja sitten Rankka saikin hyvän syyn kysyä mielipidettäni lehmistä Helsingissä.
Kun yliopisto muutama vuosi sitten ajatteli lopettaa Viikin koetilan, joukko helsinkiläisiä luonto- ja kulttuuri-ihmisiä, myös minä, ryhtyi vastustamaan. Keräsimme adressia, auttoiko vai ei, joka tapauksessa yliopisto päätti jatkaa lehmien pitoa luonnonsuojelualueen kupeessa.
Viikin lehmät ovat monella tapaa tärkeitä. Alueella on ollut maantila 1500-luvulta alkaen, pellot ovat aina kuuluneet Viikkiin. Joskus kun juoksen kesäiltana Viikin peltoteitä, liikutun lähes kyyneliin, kun usva nousee peltojen yllä. Keskellä Helsinkiä! Meillä on täällä niin paljon kaikkea ainutlaatuista.
Viikin pellot ovat myös tärkeä suojavyöhyke luonnonsuojelualueelle. Pieneliökanta on laiduntamisen takia moninainen ja peltolinnusto rikasta. Tämä kaikki on vaarassa, jos lehmät viedään.
Navetta karjoineen on myös tärkeää lähialueen lapsille. Nykyisinhän moni lapsi tuntee tiikerin ja sarvikuonon paremmin kuin lehmän ja lampaan, koska televisiossa, peleissä ja kirjoissa on niin paljon ulkomaalaisia eläimiä. Viikissä kaupunkilaislapset pääsevät kokemaan maalaiselämää kodin lähellä.
Illalla tartutaankin sitten kaniongelmaan Pohjois-Haagassa. Osallistun alueen vaalipaneeliin yhdessä kaikkien muiden puolueiden poliittisen johdon kanssa. Meillä vihreissä edustukset näet eivät mene hierarkioiden mukaan. Tosin sekin auttoi, että ainoa Pohjois-Haagassa syntynyt valtuutettumme Kimmo Helistö on estynyt.
Kaneja on liikaa erään etukäteen lähetetyn kysymyksen perusteella. Ja onhan niitä silmin nähden paljon. Toivoisin että kanien luonnollisten vihollisten kettujen ja huuhkajien lisääntyminen ja niiden elinalueiden turvaaminen riittäisi kahlitsemaan kanien sikiämistä. Metsästystä en kaupunkiin tahtoisi tuoda, asein en nyt ainakaan, ja loukkupyyntikin tuntuu arveluttavalta kaupunkioloissa, lähinnä turvallisuusriskien takia. Metsästämistä en sinänsä vastusta, ja riista on luomuinta lihaa.
Tuesday, October 07, 2008
82. päivä: Helsinki hiljaiseksi edes tänään
Tänään vietetään valtakunnallista hiljaisuuden teemapäivää Hiljan kunniaksi. Miltä kuulostaa? Melututkijat Outi Ampuja, Pertti Sundqvist ja Tiina Raivikko mittasivat äskettäin keskellä metsää Keskuspuiston ääniä, eikä mittari millään laskenut alle 50 desibelin. Aamuinen bussimatkani Käpylästä töihin Haagaan meni massiivisessa liikennemelussa. Työtoverini kuuntelevat musiikkia mp3-soittimistaan peittääkseen avokonttorin hälyn. Mutta miksi kaupungissa pitäisi alistua meluun?
Hiljaisuus tekee hyvää, ja hiljaisuudessa saattaisi jopa kuulla omat ajatuksensa, jos sellainen tilaisuus olisi. Huonolta näyttää. Yli puolet helsinkiläisistä asuu melualueilla. Siksi olemme alkaneet suojautua melulta. Pakenemme hiljaisuuden retriitteihin, joogaamme, harrastamme jopa hiljaista laulua vain kokeaksemme hetkellistä irtiottoa melusta.
Yksilön suojautuminen ei saa olla ratkaisu meluongelmiin. Parempi olisi rajoittaa liikennettä ja rakentaa meluesteitä. Ruuhkamaksut eivät ole ratkaisu pelkästään ilmastonsuojelun ongelmiin. Niitä tarvitaan siksikin, etteivät kaupunkilaisten päät halkea melusta.
Tänään voisimme kokeiluluontoisesti jättää yhden ajomatkan väliin, avata korvat ja kuunnella, miltä meteli kuulostaa. Jos kaikki tekisivät niin, saattaisimme yllätykseksemme kokea hetken hiljaisuutta!
Hiljaisuus tekee hyvää, ja hiljaisuudessa saattaisi jopa kuulla omat ajatuksensa, jos sellainen tilaisuus olisi. Huonolta näyttää. Yli puolet helsinkiläisistä asuu melualueilla. Siksi olemme alkaneet suojautua melulta. Pakenemme hiljaisuuden retriitteihin, joogaamme, harrastamme jopa hiljaista laulua vain kokeaksemme hetkellistä irtiottoa melusta.
Yksilön suojautuminen ei saa olla ratkaisu meluongelmiin. Parempi olisi rajoittaa liikennettä ja rakentaa meluesteitä. Ruuhkamaksut eivät ole ratkaisu pelkästään ilmastonsuojelun ongelmiin. Niitä tarvitaan siksikin, etteivät kaupunkilaisten päät halkea melusta.
Tänään voisimme kokeiluluontoisesti jättää yhden ajomatkan väliin, avata korvat ja kuunnella, miltä meteli kuulostaa. Jos kaikki tekisivät niin, saattaisimme yllätykseksemme kokea hetken hiljaisuutta!
Monday, October 06, 2008
81. päivä
Tanssi-lehti julkaisi viikonloppuna kunnallisvaaliehdokkaille tekemänsä kyselyn tulokset. Me vihreät kunnostauduimme innokkaimpina vastaajina, mistä olen ylpeä. Tanssin ammattilaiset painivat Helsingissä kovien tila- ja ansiopaineiden alaisuudessa, ja katsoajakin huomaa sen, sillä tanssiesityksiä löytääkseen täytyy nähdä vähän vaivaa. Tanssilla ei ole yhtä tanssinkeskusta, josta aina löytäisi korkeatasoisia tanssiesityksiä. Monet kyselyyn vastaajinneista olivat kuitenkin myönteisiä tanssin enemmälle tukemiselle. Tiivistelmä kyselystä löytyy Tanssi-lehden nettisivuilta. Julkaisen alla omat vastaukseni kokonaisuudessaan.
1. Minkälaisia uusia linjauksia kaipaat nykyiseen kulttuuripolitiikkaan?
Helsinki on Suomen hienoin kulttuurikaupunki, mihin nähden on häpeällistä, että kaupungin kulttuuriin satsaamat rahat eivät lisäänny. Ylipäätään kaupungilla pitäisi olla nykyistä voimallisempia kulttuuripoliittisia linjauksia, jotka lähtisivät siitä, että kulttuuri on ilmaa jota hengitämme, perusoikeus, joka tekee elämästä elämisen arvoista. Taiteen merkitys pitäisi olla suurempi koulujen opetuksessa alkaen. Nyt taideaineet ovat kouluissa aivan heitteillä.
2. Mitä mieltä olet Helsingin kaupungin 1. kulttuuribudjetin avustusmäärärahojen jakautumisesta yleensä
En kävisi prosenttilaskurisotaa siitä, mille kulttuurin alueelle rahaa jaetaan liian vähän ja mille vähäistä enemmän, koska kulttuuriin varatut rahat ovat ylipäätään liian pienet.
2. tanssimäärärahojen suuruudesta
Tanssille rahaa annetaan armottoman niukasti, mikä nyrppii ainakin minua, koska rakastan tanssin katsomista. Helsingissä toimii myös suurin osa tanssin ammattilaisista, joten siksikin juuri Helsingin pitäisi olla tanssille myönteinen. Lisäksi tanssia harrastetaan täällä todella paljon, joten potentiaalista yleisöä on hurjasti.
3. Miten mielestäsi pitäisi parantaa tanssitaiteilijoiden työskentely-
ja esiintymisolosuhteita Helsingissä?
Tanssijat tarvitsevat kohtuuhintaisia, suorastaan halpoja, harjoittelu- ja esiintymistiloja. Yleisö kaipaa yhtä paikkaa, jossa näkee erilaisia ryhmiä ja erilaisia taiteilijoita, joita ei tarvitsisi etsiä milloin mistäkin esitystilasta.
4. Tarvitseeko tanssitaide oman talon Helsinkiin?
Se mikä tanssilta puuttuu, on tanssin oma Tennispalatsi, jossa voisi miellellään olla muitakin taidemuotoja, vaikkapa taide-elokuvia. Se voisi sijaita esimerkiksi Suvilahdessa, mutta olennaista on kohtuuhintaisuus taiteilijoille, ei mitään Alminsalin hintoja. Tanssista nauttivalle katsojalle olisi helpottavaa, jos olisi yksi
paikka, josta lyötyy monien tanssiryhmien esityksiä. Tanssin Tennispalatsi ei kuitenkaan saa lopettaa tanssiesityksiä lähiöiden kulttuuritaloissa.
1. Minkälaisia uusia linjauksia kaipaat nykyiseen kulttuuripolitiikkaan?
Helsinki on Suomen hienoin kulttuurikaupunki, mihin nähden on häpeällistä, että kaupungin kulttuuriin satsaamat rahat eivät lisäänny. Ylipäätään kaupungilla pitäisi olla nykyistä voimallisempia kulttuuripoliittisia linjauksia, jotka lähtisivät siitä, että kulttuuri on ilmaa jota hengitämme, perusoikeus, joka tekee elämästä elämisen arvoista. Taiteen merkitys pitäisi olla suurempi koulujen opetuksessa alkaen. Nyt taideaineet ovat kouluissa aivan heitteillä.
2. Mitä mieltä olet Helsingin kaupungin 1. kulttuuribudjetin avustusmäärärahojen jakautumisesta yleensä
En kävisi prosenttilaskurisotaa siitä, mille kulttuurin alueelle rahaa jaetaan liian vähän ja mille vähäistä enemmän, koska kulttuuriin varatut rahat ovat ylipäätään liian pienet.
2. tanssimäärärahojen suuruudesta
Tanssille rahaa annetaan armottoman niukasti, mikä nyrppii ainakin minua, koska rakastan tanssin katsomista. Helsingissä toimii myös suurin osa tanssin ammattilaisista, joten siksikin juuri Helsingin pitäisi olla tanssille myönteinen. Lisäksi tanssia harrastetaan täällä todella paljon, joten potentiaalista yleisöä on hurjasti.
3. Miten mielestäsi pitäisi parantaa tanssitaiteilijoiden työskentely-
ja esiintymisolosuhteita Helsingissä?
Tanssijat tarvitsevat kohtuuhintaisia, suorastaan halpoja, harjoittelu- ja esiintymistiloja. Yleisö kaipaa yhtä paikkaa, jossa näkee erilaisia ryhmiä ja erilaisia taiteilijoita, joita ei tarvitsisi etsiä milloin mistäkin esitystilasta.
4. Tarvitseeko tanssitaide oman talon Helsinkiin?
Se mikä tanssilta puuttuu, on tanssin oma Tennispalatsi, jossa voisi miellellään olla muitakin taidemuotoja, vaikkapa taide-elokuvia. Se voisi sijaita esimerkiksi Suvilahdessa, mutta olennaista on kohtuuhintaisuus taiteilijoille, ei mitään Alminsalin hintoja. Tanssista nauttivalle katsojalle olisi helpottavaa, jos olisi yksi
paikka, josta lyötyy monien tanssiryhmien esityksiä. Tanssin Tennispalatsi ei kuitenkaan saa lopettaa tanssiesityksiä lähiöiden kulttuuritaloissa.
Sunday, October 05, 2008
80. päivä: Poliitikko kohtaa silakan
Tänään on ollut helsinkiläinen perinteinen syysmarkkinapäivä, kun sekä silakkamarkkinat että Hakaniemen torin markkinat osuivat samaan päivään. Ja toki oman värinsä markkinoihin toivat poliitikkojoukot, jotka olivat telttoineen ja ilmapalloineen mukana menossa.
Torimeininki on jotain aivan mahtavaa, tänäänkin liikkeellä oli monia yllätystuttuja, joihin oli kiva törmätä. Torit ovat luotuja kohtaamisiin, ja menihän siinä vaaliesitteitäkin ja tuli nimiä kaupunkimetsäadressiin.
Jos jotain toivoisi, niin sitä että torien lähellä asuvat käyttäisivät torien ja hallien palveluja myös arkisin eikä vain markkinoilla. Hakaniemen halli on erinomainen ruokakauppa, jonne minä matkaan Käpylästä asti niinä lauantaipäivinä, joina on tulossa illallisvieraita. Saan kaikki herkut ostettua samasta paikasta, mutta yksilöllisesti palveltuna eri tiskeiltä. Arkinen lähikauppani on kuitenkin kodin lähellä, joten hallin perusliiketoimintaa en pysty ylläpitämään.
Mutta hei, kaikki kalliolaiset, menkää ostoksille halliinne! Niin ovat kalliolaiset tehneet jo vuodesta 1914. Vielä vanhempi on silakkamarkkinoiden perinne, sillä niitä on järjestetty jo vuodesta 1743. Tämä ovat asioita, joita tahdon Helsingistäni säilyttää: tuntea 1700-luvun tuoksuja nykypäivän mausteilla.
Torimeininki on jotain aivan mahtavaa, tänäänkin liikkeellä oli monia yllätystuttuja, joihin oli kiva törmätä. Torit ovat luotuja kohtaamisiin, ja menihän siinä vaaliesitteitäkin ja tuli nimiä kaupunkimetsäadressiin.
Jos jotain toivoisi, niin sitä että torien lähellä asuvat käyttäisivät torien ja hallien palveluja myös arkisin eikä vain markkinoilla. Hakaniemen halli on erinomainen ruokakauppa, jonne minä matkaan Käpylästä asti niinä lauantaipäivinä, joina on tulossa illallisvieraita. Saan kaikki herkut ostettua samasta paikasta, mutta yksilöllisesti palveltuna eri tiskeiltä. Arkinen lähikauppani on kuitenkin kodin lähellä, joten hallin perusliiketoimintaa en pysty ylläpitämään.
Mutta hei, kaikki kalliolaiset, menkää ostoksille halliinne! Niin ovat kalliolaiset tehneet jo vuodesta 1914. Vielä vanhempi on silakkamarkkinoiden perinne, sillä niitä on järjestetty jo vuodesta 1743. Tämä ovat asioita, joita tahdon Helsingistäni säilyttää: tuntea 1700-luvun tuoksuja nykypäivän mausteilla.
Saturday, October 04, 2008
79. päivä: Kaupunkimetsiä ei saa hakata
Tänään vietin ihanaa syyspäivää Keskuspuiston kupeessa Meilahdessa Kaupunkimetsäliikkeen kansanjuhlassa. Tavoite on suojella lähimetsät rakentamiselta. Tämä asia yhdistää vanhoja ja nuoria. Juuri nyt on tärkeää kerätä nimiä sen puolesta, että Helsingissä järjestetään kansanäänestys kaupunkimetsistä.
Kansanäänestyksessä kysyttäisiin yksiselitteisesti: haluatko, että kaupunkimetsät säilytetään luonnonmukaisina ja rakentamattomana?
Kannatan kansanäänestyksen järjestämistä siksi, että äänestyksessä saisivat vaikuttaa kaikki metsiä rakastavat kaupunkilaiset, eivät vain ne jotka jaksavat puskea itsensä tiedotusvälineiden julkaisukynnysten läpi tai virastojen hämärissä lymyävien avohakkuuspesialistien puheille. Kansanäänestyksessä metsiä voisivat puolustaa myös ne hiljaiset metsien ystävät, joille kaupunkimetsät merkitsevät kotia ja kirkkoa, luonnon ihmettä, terveyden lähdettä, jokapäiväistä iloa, ulkoilureittiä tai olennaista osaa elämästä. Monet meistä helsinkiläisistä on valinnut asuinpaikkansa lähiluonnon takia, sen metsän takia, joka alkaa kotitalon takaa.
Mutta nyt tarvitaan meitä jokaista keräämään helsinkiläisiä nimiä adressiin. Klikkaa kaupunkimetsäliikkeen adressisivulle ja tulosta lomake. Yhteen lomakkeeseen mahtuu 10 nimeä. Kerää edes ne. Jos 2500 ihmistä kerää 10 nimeä, saadaan 25 000. Jos 500 ihmisiä kerää jokainen 10 nimeä ja jokainen innostaa viisi allekirjoittajaa keräämään 8 nimeä, päästään samaan tulokseen eli 25000:een.
Ei mahdoton ajatus. Yhdelle ihmiselle 25000 nimen kerääminen on aikamoinen ponnistus, mutta kun tehdään yhdessä, niin nimet on plakkarissa tuota pikaa. Suojellaan metsiä.
Kansanäänestyksessä kysyttäisiin yksiselitteisesti: haluatko, että kaupunkimetsät säilytetään luonnonmukaisina ja rakentamattomana?
Kannatan kansanäänestyksen järjestämistä siksi, että äänestyksessä saisivat vaikuttaa kaikki metsiä rakastavat kaupunkilaiset, eivät vain ne jotka jaksavat puskea itsensä tiedotusvälineiden julkaisukynnysten läpi tai virastojen hämärissä lymyävien avohakkuuspesialistien puheille. Kansanäänestyksessä metsiä voisivat puolustaa myös ne hiljaiset metsien ystävät, joille kaupunkimetsät merkitsevät kotia ja kirkkoa, luonnon ihmettä, terveyden lähdettä, jokapäiväistä iloa, ulkoilureittiä tai olennaista osaa elämästä. Monet meistä helsinkiläisistä on valinnut asuinpaikkansa lähiluonnon takia, sen metsän takia, joka alkaa kotitalon takaa.
Mutta nyt tarvitaan meitä jokaista keräämään helsinkiläisiä nimiä adressiin. Klikkaa kaupunkimetsäliikkeen adressisivulle ja tulosta lomake. Yhteen lomakkeeseen mahtuu 10 nimeä. Kerää edes ne. Jos 2500 ihmistä kerää 10 nimeä, saadaan 25 000. Jos 500 ihmisiä kerää jokainen 10 nimeä ja jokainen innostaa viisi allekirjoittajaa keräämään 8 nimeä, päästään samaan tulokseen eli 25000:een.
Ei mahdoton ajatus. Yhdelle ihmiselle 25000 nimen kerääminen on aikamoinen ponnistus, mutta kun tehdään yhdessä, niin nimet on plakkarissa tuota pikaa. Suojellaan metsiä.
Friday, October 03, 2008
78. päivä: Työmatkaliikenteellä vaalimatkaan
Vihreä vaalikampanja alkoi tänä aamuna Kampin keskuksesta. Olin mukana aamutohinoissa jakamassa uunituoretta esitettäni ja illaksi mennään taas.
Aamulla kansanedustaja Oras Tynkkynen puhui työmatkaliikenteestä ilmastonmuutoksen tojunnassa Jukka Relanderin hyvien kysymysten saattelemana. Perusviesti: aina kun kävelet, pyöräilet tai käytät joukkoliikennevälineitä työmatkalla, teet ilmastotekoja. Jokaisella päivällämme on väliä!
Jotta joukkoliikenne olisi kilpailukykyinen henkilöauton rinnalla, joukkoliikenteen tulee olla nopeaa, halpaa ja kattavaa. Kaikkia näitä yhtä aikaa. Tätä meidän on tehtävä kaupunginvaltuustossa: hankitaan pääkaupunkiseudulle nopea, kattava ja halpa joukkoliikenne. Myös työsuhdematkaliput ovat tärkeitä, ja kuntien työntekijät ovat ratkaisevassa asemassa esimerkinantajina.
Oras Tynkkysen kolme vinkkiä henkilökohtaiseen ilmastonmuutoksen torjuntaan:
1. Vaihda sähköyhtiö uusiutuvaa sähköä tuotavaan.
2. Vältä yksityisautoa ja lentämistä. Kävele, pyöräile ja aja joukkiksilla.
3. Vähennä lihansyöntiä. Maailmanlaajuisesti karjatalouden päästöt ovat suuremmat kuin liikenteen!
Monday, September 29, 2008
74. päivä: Etanajuoksulla kaupunkisuunnittelun ja metsien asiantuntijaksi
Juoksin eilen maratonennätykseni ajalla 4.58. Tähänkin etanantahtiseen juoksuun vaadittiin paljon harjoittelua. Hitaan juoksun hyviä puolia ovat meditatiivinen ote harrastukseen sekä kaupunkituntemuksen lisääntyminen. Kaupunkisuunnittelun asiantuntemukseni taustalla on taidehistorioitsijan koulutukseni ja pitkä Helsingin harrastukseni, mutta varsinaisen kantapäätuntuman kaupunkiini olen hankkinut juoksemalla kaikkien harjoitusoppaiden vastaisia lenkkejä päämäärättä pitkin kaupunkia.
Juoksumetodini on yksinkertainen: lähden aina eri suuntaan, välillä kotoa, välillä töistä. Kiertelen paikoissa, joissa en ole ennen juossut. Jos en muuta keksi niin menen eri suuntaan jotain katua tai polkua. Olen muun muassa juossut kaikki Käpylän kadut kesäkuisena iltana, koska tahdoin nähdä lähistön pihaistutukset komeimmillaan. Samaan tapaan olen kiertänyt Kumpulan siirtolapuutarhan kuja kujalta. Ja niin edelleen.
Juokseminen on lähes ilmaista lähiliikuntaa. Harjoituspaikka alkaa kotiovelta eikä vaadi kulkemista tai kuljettautumista. Mutta juoksumaastoja tarvitaan. Meille suomalaisille rakkaimmat juoksumaastot ovat metsät. Siksikin Helsinkimme ansaitsee metsänsä. Juuri nyt metsiä uhataan, sillä rakentamispaineet nakertavat kaupunkimetsiämme pala palalta ja innokkaat metsänkunnostajat parturoivat pusikkoja turhan karkealla kädellä. Ihan puhdasta avohakkuutakin on Helsingissä nähty. Näin ei saa jatkua.
Kaupunkimetsäliike puolustaa metsiämme. Kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalisivuilta voit lukea kunnallisvaaliehdokkaiden, myös minun, ajatuksia metsästä.
Juoksuvinkki: Syyspimeä Aleksanterinkatu on mukavaa juoksumaastoa kymmenen jälkeen illalla, autio ja päättyy komeasti Senaatintorille. Kaikkia katujakin kannattaa juosta. Näkökulma on aina eri kuin kävellen.
Juoksumetodini on yksinkertainen: lähden aina eri suuntaan, välillä kotoa, välillä töistä. Kiertelen paikoissa, joissa en ole ennen juossut. Jos en muuta keksi niin menen eri suuntaan jotain katua tai polkua. Olen muun muassa juossut kaikki Käpylän kadut kesäkuisena iltana, koska tahdoin nähdä lähistön pihaistutukset komeimmillaan. Samaan tapaan olen kiertänyt Kumpulan siirtolapuutarhan kuja kujalta. Ja niin edelleen.
Juokseminen on lähes ilmaista lähiliikuntaa. Harjoituspaikka alkaa kotiovelta eikä vaadi kulkemista tai kuljettautumista. Mutta juoksumaastoja tarvitaan. Meille suomalaisille rakkaimmat juoksumaastot ovat metsät. Siksikin Helsinkimme ansaitsee metsänsä. Juuri nyt metsiä uhataan, sillä rakentamispaineet nakertavat kaupunkimetsiämme pala palalta ja innokkaat metsänkunnostajat parturoivat pusikkoja turhan karkealla kädellä. Ihan puhdasta avohakkuutakin on Helsingissä nähty. Näin ei saa jatkua.
Kaupunkimetsäliike puolustaa metsiämme. Kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalisivuilta voit lukea kunnallisvaaliehdokkaiden, myös minun, ajatuksia metsästä.
Juoksuvinkki: Syyspimeä Aleksanterinkatu on mukavaa juoksumaastoa kymmenen jälkeen illalla, autio ja päättyy komeasti Senaatintorille. Kaikkia katujakin kannattaa juosta. Näkökulma on aina eri kuin kävellen.
Tuesday, September 23, 2008
68. päivä: Pysähdy - punainen palaa
Hiljennä! Älä tule päälle! Käpylässä seistiin tänään ruuhkaristeyksissä kylttien kanssa. Liikkeellä oli lapsia ja aikuisia, ja tunnin hiljaisen mielenilmauksen aikana tajusin sen, miten avuton on lapsi vyöryävien autojonojen keskellä. Ja miten paljon pakokaasuja on kuulaassa syyssäässä. Autoja on aivan liikaa, maailma on turhan turvaton.
Jos minä, maratoonari, en ehdi normaalisti kävelemällä vihreillä valoilla risteyksen yli, miten lapset tai vanhukset matkasta suoriutuvat? Tähän on tultava tolkku! Ruuhkamaksut on saatava ja alikulkuteitä on rakennettava lisää, nopeusrajoituksia on lisättävä ja valvontaa tarvitaan.
Ja ennen kaikkea meidän jokaisen täytyy hellittää pysyvästi, lopettaa säntäily ja tehokkuus. Katsottava ympärillemme ja nähtävä lähimmäisemme.
Käpyläläisten vanhempien ja Käpylän klubin järjestämässä Pysähdy punaisilla -mielenilmauksessa oli kylällemme ominaista kotikutoisuutta. Vakavan asian söpö puoli oli oman kyltin askarteleminen. Täytyy myöntää, että olin eilen illalla lapsekkaan onnellinen saavutuksestani!
Pysähdys tuli koko päivästä. Kauhajoki suree, Suomi suree. Näinä hetkinä vain sanaton rukous on totta.
Thursday, September 18, 2008
64. päivä: Ihmisellä on oikeus valita myös työpaikkansa
Pääministeri Matti Vanhanen (Helsingin Sanomat 18.9.) jatkaa hajakeskitetyn omakotitalovaltaisen pääkaupunkiseudun puolustamista ilmastonsuojelun nimissä. Vanhasen mallissa kodit, työpaikat ja harrasteet on siroteltu pitkin pääkaupunkiseutua pieniin keskuksiin.
Vanhanen korostaa sitä, että ihmisillä on oikeus valita asumismuotonsa, joka pääministerin ihanteissa on se oma, itse rakennettu omakotitalo. Mutta hän ei ollenkaan ajattele ihmisen oikeutta valita työpaikkansa. Vanhasen mallissa työpaikat siirretään pieniin keskuksiin pitkin Uuttamaata ja ihmiset työskentelevät niissä työpakoissa, jotka sattuvat sijaitsemaan heidän kotinsa lähellä. Miten tämä on mahdollista?
Minäkin kannatan Vanhasen tapaan kaupunkia, jossa asukkaalla on mahdollisuus kävellä kotoaan kauppaan, kouluun ja kirjastoon, mutta en villeimmissäkään kuvitelmissani uneksi, että Helsingin seudun työpaikat hajasijoittuisivat pääministerin käskystä sopivankokoisiin keskuksiin ja että korkeakoulutetuille kaupunkilaisille löytyisi koulutustaan vastaava työpaikka kotinsa lähellä, kahden aikuisen perheessä kaksi työpaikkaa.
Koska työpaikkojen nopeatahtinen hajakeskittyminen on kovin utopistista, joukkoliikenne on tehtävä houkuttelevaksi työmatkalaiselle. Tähän kuuluu se, että jokaisesta kodista on päästävä bussilla tai raiteita pitkin työpaikalle, usein ja edullisesti. Siksi aseman ympärille rakennettu tiivis, kaupunkimainen asuinalue on ilmastoa rakastavan kaupunkisuunnittelijan valinta. Kun rakennetaan tilaa säästävästi vähän korkeampia taloja, luontoakin säästyy kaikkien asuinalueiden ympäristöstä lähiretkeilyyn ja virkistäytymiseen.
(Julkaistu HS 19.9.)
Vanhanen korostaa sitä, että ihmisillä on oikeus valita asumismuotonsa, joka pääministerin ihanteissa on se oma, itse rakennettu omakotitalo. Mutta hän ei ollenkaan ajattele ihmisen oikeutta valita työpaikkansa. Vanhasen mallissa työpaikat siirretään pieniin keskuksiin pitkin Uuttamaata ja ihmiset työskentelevät niissä työpakoissa, jotka sattuvat sijaitsemaan heidän kotinsa lähellä. Miten tämä on mahdollista?
Minäkin kannatan Vanhasen tapaan kaupunkia, jossa asukkaalla on mahdollisuus kävellä kotoaan kauppaan, kouluun ja kirjastoon, mutta en villeimmissäkään kuvitelmissani uneksi, että Helsingin seudun työpaikat hajasijoittuisivat pääministerin käskystä sopivankokoisiin keskuksiin ja että korkeakoulutetuille kaupunkilaisille löytyisi koulutustaan vastaava työpaikka kotinsa lähellä, kahden aikuisen perheessä kaksi työpaikkaa.
Koska työpaikkojen nopeatahtinen hajakeskittyminen on kovin utopistista, joukkoliikenne on tehtävä houkuttelevaksi työmatkalaiselle. Tähän kuuluu se, että jokaisesta kodista on päästävä bussilla tai raiteita pitkin työpaikalle, usein ja edullisesti. Siksi aseman ympärille rakennettu tiivis, kaupunkimainen asuinalue on ilmastoa rakastavan kaupunkisuunnittelijan valinta. Kun rakennetaan tilaa säästävästi vähän korkeampia taloja, luontoakin säästyy kaikkien asuinalueiden ympäristöstä lähiretkeilyyn ja virkistäytymiseen.
(Julkaistu HS 19.9.)
Thursday, August 28, 2008
42. päivä: Helsingin vihreä lista on valmis
Täydellinen kesälepo on takana, olen viettänyt aikaani hiljaisuudessa Itä-Suomessa, metsien, vesien ja hieman taiteenkin ympäröimänä. Nyt on hyvä tuoda levollinen henki Helsinkiin. Tiistaina kaikki 127 kumppaniani vihreässä vaalikampanjassa paljastettiin ihanassa hyvähenkisessä kokouksessa. Käy ihailemassa kaikkien aikojen parasta vihreää ehdokaslistaa.
Listalla mukana myös naapurini Kai Ovaskainen, joka vaalipäällikkönä toimin viime eduskuntavaaleissa. Muitakin naapureita vaaleihin osallistuu, mm. Vanhankaupungin seudun Vihreiden sihteeri Päivi Lindqvist, pitkäaikainen yhdistystoverini hänkin. Mm. heidän kanssaan on hauskaa tehdä vaaleja.
Listalla mukana myös naapurini Kai Ovaskainen, joka vaalipäällikkönä toimin viime eduskuntavaaleissa. Muitakin naapureita vaaleihin osallistuu, mm. Vanhankaupungin seudun Vihreiden sihteeri Päivi Lindqvist, pitkäaikainen yhdistystoverini hänkin. Mm. heidän kanssaan on hauskaa tehdä vaaleja.
Monday, July 21, 2008
4. päivä: Vartiosaari
Tänään taas oivalsin netin ja paperin eriaikaisuuden, kun kollegani kertoi Ritva-Liisa Snellmanin maininneen ohimennen tämän blogin eilisen sunnuntain Hesarissa. Pilkkasi tätä vanhaksi vaaliblogiksi. No, tietty, kun oli kirjoittanut juttunsa jo joskus viikolla ja se sata päivää ennen vaaleja sattui paljastavasti juuri hänen kirjoituksensa ja lehden ilmestymisen väliin. Näin se vain menee, elämällä on eri tahti eri tilanteissa.
Minä vietin hidastahtista viikonloppua ilman sen tarkempaa Hesarin lukua (kiitos siis, kaveri, kun huomasit lehden maininnan!) eräässä Helsingin mielipaikassani Vartiosaaressa, jonka vaaliminen on yksi poliittisia tavoitteitani. Vartiosaari on Helsingin yleiskaavassa selvitystilassa, mikä on aina poliittisesti epävakaata. Me vihreät tahdomme Vartiosaaren säilyvän luonnontilaisena virkistysalueena ja nykyisenkaltaisena omaperäisenä vanhahtavana huvila- ja yhdistysyhdyskuntana, ilman siltayhteyttä ja lisärakentamista.
Minä vietin hidastahtista viikonloppua ilman sen tarkempaa Hesarin lukua (kiitos siis, kaveri, kun huomasit lehden maininnan!) eräässä Helsingin mielipaikassani Vartiosaaressa, jonka vaaliminen on yksi poliittisia tavoitteitani. Vartiosaari on Helsingin yleiskaavassa selvitystilassa, mikä on aina poliittisesti epävakaata. Me vihreät tahdomme Vartiosaaren säilyvän luonnontilaisena virkistysalueena ja nykyisenkaltaisena omaperäisenä vanhahtavana huvila- ja yhdistysyhdyskuntana, ilman siltayhteyttä ja lisärakentamista.
Friday, July 18, 2008
1. päivä
Terve, sinä demokratian ystävä! Taas on tullut aika mennä vaaleihin. Sunnuntaina 26.10.2008 valitaan mahtavan monta valtuutettua Suomen kuntiin. Ja toki tämäkin blogi herää eloon, niin kuin viime eduskuntavaalien jälkeen lupasin. Nyt hieman toisella otteella, koska olen itse ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon.
Näin keskellä kesää en kuitenkaan rasita teitä päivittäisellä kirjoittamisella, sillä nyt nautitaan Suomen ja Helsingin kesästä ja retkeillään lähiluonnossa.
Mutta sen verran kesäahkerointia harrastan, että ensi viikolla kirjoitan vaalisivustoani, jota julkaisen myös tässä blogissa.
Vaaliteemani ovat perusvihreitä: luonto ja hiljaisuus kuuluvat kaupunkiin, kulttuuri on helsinkiläisyyden ydintä ja liikenne ja asuminen pitää suunnitella ilmastomuutoksen torjumisen ehdoilla.
Helsinkiläiset vihreät kunnallisvaaliehdokkaat löydät täältä.
Näin keskellä kesää en kuitenkaan rasita teitä päivittäisellä kirjoittamisella, sillä nyt nautitaan Suomen ja Helsingin kesästä ja retkeillään lähiluonnossa.
Mutta sen verran kesäahkerointia harrastan, että ensi viikolla kirjoitan vaalisivustoani, jota julkaisen myös tässä blogissa.
Vaaliteemani ovat perusvihreitä: luonto ja hiljaisuus kuuluvat kaupunkiin, kulttuuri on helsinkiläisyyden ydintä ja liikenne ja asuminen pitää suunnitella ilmastomuutoksen torjumisen ehdoilla.
Helsinkiläiset vihreät kunnallisvaaliehdokkaat löydät täältä.
Subscribe to:
Posts (Atom)
