Tuesday, September 23, 2008

68. päivä: Pysähdy - punainen palaa


Hiljennä! Älä tule päälle! Käpylässä seistiin tänään ruuhkaristeyksissä kylttien kanssa. Liikkeellä oli lapsia ja aikuisia, ja tunnin hiljaisen mielenilmauksen aikana tajusin sen, miten avuton on lapsi vyöryävien autojonojen keskellä. Ja miten paljon pakokaasuja on kuulaassa syyssäässä. Autoja on aivan liikaa, maailma on turhan turvaton.

Jos minä, maratoonari, en ehdi normaalisti kävelemällä vihreillä valoilla risteyksen yli, miten lapset tai vanhukset matkasta suoriutuvat? Tähän on tultava tolkku! Ruuhkamaksut on saatava ja alikulkuteitä on rakennettava lisää, nopeusrajoituksia on lisättävä ja valvontaa tarvitaan.

Ja ennen kaikkea meidän jokaisen täytyy hellittää pysyvästi, lopettaa säntäily ja tehokkuus. Katsottava ympärillemme ja nähtävä lähimmäisemme.

Käpyläläisten vanhempien ja Käpylän klubin järjestämässä Pysähdy punaisilla -mielenilmauksessa oli kylällemme ominaista kotikutoisuutta. Vakavan asian söpö puoli oli oman kyltin askarteleminen. Täytyy myöntää, että olin eilen illalla lapsekkaan onnellinen saavutuksestani!

Pysähdys tuli koko päivästä. Kauhajoki suree, Suomi suree. Näinä hetkinä vain sanaton rukous on totta.

No comments: