Puolustusministeriö suunnittelee luopuvansa neljästä Helsingin edustan saaresta: Vallisaaresta, Kuninkaansaaresta, Kuivasaaresta ja Rysäkarista. Hyvä niin. Varsinkin jos saaret avataan helsinkiläisten virkistyskäyttöön. Näin nyt näyttäisi tapahtuvan, koska pian vapautuvissa satama-alueissa on kovasti rakennettavaa ja taantumakin uhkaa. Helsinkiläisille on siis käymässä hyvin. Lisää paikkoja olla jouten, kuljeksia ja virkistyä luonnosta ja merestä.
Mikään ei kuitenkaan synny itsestään. Luonnon vartijoita tarvitaan politiikkaan. Meitä, jotka pidämme huolta, että tavoitteet pidetään ja virkistysaluekaavailut myös toteutetaan.
Luonnon vähittäistä häviämistä kaupungista tapahtuu koko ajan. Jokaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa on joku pusikko tai metsänpläntti uhattuna. Meitä luonnon puolta pitäviä on oltava enemmän, jotta pusikot ja metsänpläntit säästyvät.
Eilisiltana kun nautin kodin lähellä mahtavassa paikallisten muusikkojen rakkauslaulukonsertista keskustelimme kaverin kanssa luonnosta ja kulttuurista pääkaupungissamme. Kiteytimme homman näin: kulttuuri syntyy ihmisten kohtaamisista, ja kulttuurin syntymiseen vaaditaan kohtalaisen tiivistä kaupunkirakennetta. Luonto taas virkistää, lepuuttaa ja rauhoittaa. Siksi luonto on oltava kaikille ja kaikkien lähellä.
Tehkäämme siis kaupunkia, jossa on tiivis, kulttuuriseen kohtaamiseen houkutteleva kaupunkirakenne sekä lähimetsää, puistoa ja pusikkoa jokaisen kodin ja kulkureitin varrella. Nämä eivät ole ristiriitaisia tavoitteita. Meidän on vain oltava hereillä ja muistaa tämä päämäärä joka hetki, kun Helsingin rakentamisesta päätetään.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment