Osallistuin eilen Pohjois-Haaga-seuran järjestämään vaalipaneeliin. Ikääntyminen oli yksi keskeisistä paneelin teemoista, koska alueella asuu paljon vanhempia ihmisiä, vaikkakin täydennysrakentaminen on tuonutkin kaupunginosaan myös nuorempaa väkeä. Mutta kun aluetta on paljolti rakennettu 50-luvulla, asukkaat vanhenevat samaan aikaan.
Ikääntyminen Helsingissä askarruttaa minua, ja on ollut eräs tärkeimmistä pontimista sille, miksi juuri nyt lähdin ehdokkaaksi. Nyt on alettava rakentaa niitä palveluita, joista on valinnanvaraa 20-30 vuoden päästä. Ja samaan aikaan on ratkottava niitä ongelmia, jotka ovat päällä tänä päivänä, kaikkialla Helsingissä.
Pari päivää sitten tulin kotiin yhdeksän jälkeen. Rappukäytäväni mummon ovessa roikkui ruokapalvelun lähetys. Yhdeksän aikaan illalla! Mitä mummolle oli tapahtunut? Soitin aikani ovikelloa, ja kun mitään ei kuulunut, kävin ulkona katsomassa: valot paloivat. Siis puhelimella soittamaan. Mummo vastasi ja kertoi, ettei hän rollaattorillaan ollut ehtinyt päivällä avamaan ovea. Pitkän ajan sain minäkin odotella. Vein ruoan keittiöön ja juttelin hetken.
Nämä mummot eivät pärjää pelkän ruokapalvelun varassa, varsinkaan palvelun, joka ei edes huolehdi siitä, että ruoka menee perille. Hissittömästä talosta ei minun rappumummoni pääse myöskään koskaan ulos.
Monet vanhukset haluavat elää kotona niin pitkään kuin mahdollista. Kaikki eivät halua eivätkä pysty. Meillä on oltava varaa vaihtoehtoihin. Omalle kohdalleni toivoisin yhteisöllistä kerrostaloasumista, sitten kun tulen siihen ikään. Minulla on kavereita, jotka kaavailevat samaa. Uudenlaiset asumishankkeet vievät paljon aikaa. Siksi niitä täytyy alkaa suunnitella jo nyt, jotta meillä on valittavaa vanhana.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment