Jossain paikoissa on tiheämmin merkityksiä kuin toisissa. Minulle sellainen paikka on Kivinokka Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen kyljessä. Eikä syynä ole se, että viettäisin poikkeuksellisen paljon aikaani siellä. Enimmäkseen katselen Kivinokkaa veden takaa Kuusiluodon saaresta, keskeltä lahtea.
Kivinokassa luonto kohtaa historian. Siellä on kalliota, rantaa, metsää, luontopolku, kesämajoja, siirtolapuutarha, viljelypastoja, lintutorni, venesatama. Siellä voi uida ja kalastaa. Maijan kahvilan edustalla on kerran jos toisenkin tanssahdeltu.
Kivinokalla on 75-vuotinen historia helsinkiläisten kesämaja-alueena. Kivinokan työväen vapaa-ajanperinteen parhaita kuvauksia sisältyy Kjell Westön nostalgiseen Helsinki-kronikkaan Missä kuljimme kerran. Kivinokka perustettiin kansanpuistoksi vuonna 1931.
Kivinokassa olisi kaikki hyvin, jos kaikki olisi hyvin. Mutta kun ei. On olemassa paha sana: selvitysalue. Ja kun tuo paha sana on kirjoitettu yleiskaavaan, se voi myös merkitä pahoja tekoja. Kivinokkaan on väläytelty jopa asuntorakentamista. Nyt, kun Kivinokka on ison helsinkiläisjoukon ulkoilualue ja kesänviettopaikka, siitä uhkaa tulla muutaman varakkaan yksityisaluetta. Sitä me Kivinokan rakastajat emme tahdo.
Tahdomme että paha sana selvitysalue muuttuisi taas kansanpuistoksi, kuin ennen vanhaan. Näin tekisimme palveluksen myös ilmastolle, koska Kivinokka on lomapaikka, jonne pääsee kävellen, pyörällä tai julkisilla.
Kivinokassa jokainen saa olla sellainen kuin on. Istua kivelle ja katsoa merelle. Huokaista Helsingin kauneuden edessä. Ja kiittää siitä, että Kivinokan paratiisi on keskellä kauneutta. Kivinokka on hyvä sellaisena kuin se on nyt.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment