Friday, March 02, 2007

85. päivä

"Puhui oikeista asioista - ja ajatteli vähän pidemmällekin noita juttuja." Mm. näin nuoret kommentoivat tämän päivän (2.3.) Hesarissa julkaistua puheenjohtajamme Tarja Cronbergin puhetta. Cronberg esiintyi erinomaisesti aamun sarjassa, jossa haastatellaan puolueiden puheenjohtajia. Jopa kriittinen puhetutkija Juhana Torkki suitsutti arvostusta Cronbergin esiintymisestä. Mitä Cronberg tarkkaan ottaen nuorille sanoi? Näin alkaa kehuttu puhe:

"Hyvät Suomen nuoret. Suomessa edellinen sukupolvi on aina antanut tulevalle sukupolvelle paremman maailman, paremmat mahdollisuudet hyvään elämään. Näin ei ole kuitenkaan teidän kohdallanne. Oma ahne sukupolveni on ajatellut vain itseään. Teille jää ongelmien ratkaisu, joista vaikein on ilmastonmuutoksen torjunta. Uskon kuitenkin, että pystytte ottamaan haasteen vastaan.

Kun itse tulin työelämään, oli työpaikka turvattu, samoin tulevaisuus. Teidän kohdallanne työelämä ei ole yhtä oikeudenmukainen. Tarjolla on enimmäkseen pätkätöitä, jos sitäkään. Nuoria naisia syrjitään työelämässä, kun vanhemmuuden kustannukset rasittavat erityisesti äitien työnantajia.

Ymmärrän hyvin, että haluatte uusia sääntöjä. Perusturva kuuluu kaikille, ei vain niille, joilla on pitkä työhistoria."

Puheessa Cronberg tarjoaa sukupolvisopimusta sukupolvien riidan sijaan. Puolueemme keskeisiä menestystekijöitä onkin dialogi. Sillä periaatteella pyritään myös hallitukseen, "kolmanneksi puolueeksi", mieluimmin sekä vasemmiston että oikeiston kanssa. Tällöin saataisiin eteenpäin sekä ilmastonmuutoksen torjuntaa että perusturvan kehittämistä. Nyt on ne hetket, joilloin meitä vihreitä erityisesti tarvitaan.

Tervetuloa tapaamaan vihreitä kansanedustajaehdokkaita eri puolille Helsinkiä. Vaalikasvihuoneemme on juuri avattu Kolmen sepän patsaalla. Siellä on myös hieno Satu Hassin kokoama ilmastonmuutosnäyttely, jonka julisteet on nähtävissä myös verkossa.

Kai Ovaskainen on tänään tavattavissa Arabiakeskuksessa klo 16.30 alkaen. Tervetuloa!

No comments: