Saturday, March 10, 2007

93. päivä

Tänään heitettiin yksi kamppispäivä kohtuullisen stahanovilaisella meiningillä. Aamulla leikin voodoota ja nidoin Ovaskaisen pärstänkuviin reikiä ja kiinnitin niitä vihanneskrassin siemenpusseihin, joita jaamme kadulla. Sitten vauhdikkaasti Itäkeskukseen jakotoimiin, ja Vuosaareen loppuiltapäiväksi. Syömään ennätettiin ennen Herttoniemen ja Roihuvuoren luukuttamista. Hertsikassa törmäsimme Janneen ja Jormaan, luukutuskumppaneihimme, jotka olivat olleet rappukäytävä- ja rivitalohommissa Viikissä ja Vuosaaressa. Luukutushommat ovat menneet ihan putkeen, koska yli kaksikymmentä ihmistä ovat toimessa Ovaskaisen piikkiin. Esitteet loppuvat kyllä ennen vaaleja, mutta parempi se kai kun että yli jäisi.

Roihuvuoressa tein vähän törkeitä. Yhdestä postiluukusta pilkotti Helsingin Uutiset, jonka nyhtäisin esiin, kun halusin tarkastaa, onko Ovaskaisen haastattelu siinä. No, olihan se, Napit vastakkain -juttu Juha Hakolan kanssa, otsikolla henkilöauto vai bussi? Tsekkasin vain nopeasti, että Ovaskainen näytti hyvältä ja painoin lehden takaisin postiluukkuun. Ehtiihän sen kotona lukea...

Juu, ehtisin, jos voisi. Juttua ei näet ollut Käpylän aluepainoksessa. Epistä, toivottavasti julkaisevat sen siinäkin ensi viikolla. Olisi näet ihan kiva lukeakin artikkeli, kun minulle ei riitä se, että ehdokkaalla on tukka hyvin. Mutta omapa oli virheeni, olisi vain täytynyt olla röyhkeä ja lukeakin lehti siinä Roihiksen rappukäytävässä.

Huomenna jatketaan katukamppista Kannelmäessä ja Kaivopuistossa sekä kahvitellaan Käpylän klubilla, Väinölänkatu 2, klo 16-18. Mikä tarkoittaa sitä, että herään kukonlaulun aikaan leipomaan pullaa. No, kerrankos on vaalit!

No comments: