Hyvää vaalipäivää, arvoisat ihmiset!
Olen vaalipäivänä tavattavissa Café Kapusiinissa Kumpulassa (Intiankadun ja Väinö Auerin kadun kulma) klo 9.30-11.00 sekä Helsingin kirjamessuilla osastoja penkomassa klo 11.30-13.00 (puh. 040-7700 248).
Alla vaaliohjelmani tiivistettynä. Käyttäkää äänioikeuttanne!
Luonnon ehdoilla
Minun Helsingissäni suojellaan luontoa. Monimuotoisuus on turvattava eikä kaupunkimetsiä saa hakata. Lähiluonnossa virkistäydytään ja retkeillään. Vartiosaarta, Kivinokkaa, Keskuspuistoa, Mustavuorta ja Kruunuvuorta ei saa turmella. Sipoonkorvesta tulee tehdä kansallispuisto.
Kulttuurin palo
Haluan edistää kaikkea kulttuuria. Hyvät lähikirjastot ja houkutteleva keskustakirjasto ovat tärkeitä, samoin ilmainen pääsy museoiden peruskokoelmiin. Vanhojen rakennusten ja kulttuuriympäristöjen suojelu on sydäntäni lähellä.
Hiljaisuus hoitaa
Haluan hiljentää Helsinkiä. Yli puolet helsinkiläisistä elää melualueilla. Liikenne aiheuttaa eniten melua. Yksityisautoilua tulee hillitä ruuhkamaksuilla. Meluesteitä täytyy saada lisää eikä meluisimmille alueille saa tehdä asuntoja.
Ilmaston puolesta
Helsingin hiilidioksidipäästöt tulee puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Energiaa on alettava säästää rakentamisessa, hankinnoissa ja päivittäisessä elämässä. Kivihiilestä on siirryttävä uusiutuviin energianlähteisiin, kuten tuulivoimaan ja bioenergiaan. Jätteiden syntymistä on ehkäistävä ja kierrätystä tehostettava.
Joukkoliikennettä jokaiselle
Kasvihuonekaasupäästöistä viidennes tulee liikenteestä. Ilmaston ystävä välttää henkilöautoa. Joukkoliikennelippujen hinnat tulee puolittaa, vuoroja on ajettava usein ja ajallaan. Poikittais- ja raideliikennettä täytyy kehittää. Helsinki-Tallinna-rautatietunneli tuo junayhteyden Eurooppaan.
Yhteisöjä arkeen
Yksinäisyys ahdistaa nuoria ja vanhoja. Yli puolet helsinkiläisistä asuu yksin, eivätkä kaikki onnellisina. Tarvitsemme asukastaloja ja naapuruutta. Yhteisökerrostaloja tulee rakentaa sekä ikääntyville että kaikenikäisille.
Palvelut lähelle
Minun Helsingissäni palvelut ovat kodin lähellä. Kouluun, kauppaan ja kirjastoon kävellään. Viihtyisä asuinalue kannustaa hyötyliikuntaan ja tapaamisiin kotipiirissä. Vanhusten, lasten ja vammaisten ehdoilla suunniteltu asuinalue on hyvä kaikille.
Perinteisesti tämä blogi päättyy sadanteen päivää. Ensi vaaleissa tavataan.
Saturday, October 25, 2008
99. päivä: Luonto ja kulttuuri kohtaavat kaupungissa
Puolustusministeriö suunnittelee luopuvansa neljästä Helsingin edustan saaresta: Vallisaaresta, Kuninkaansaaresta, Kuivasaaresta ja Rysäkarista. Hyvä niin. Varsinkin jos saaret avataan helsinkiläisten virkistyskäyttöön. Näin nyt näyttäisi tapahtuvan, koska pian vapautuvissa satama-alueissa on kovasti rakennettavaa ja taantumakin uhkaa. Helsinkiläisille on siis käymässä hyvin. Lisää paikkoja olla jouten, kuljeksia ja virkistyä luonnosta ja merestä.
Mikään ei kuitenkaan synny itsestään. Luonnon vartijoita tarvitaan politiikkaan. Meitä, jotka pidämme huolta, että tavoitteet pidetään ja virkistysaluekaavailut myös toteutetaan.
Luonnon vähittäistä häviämistä kaupungista tapahtuu koko ajan. Jokaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa on joku pusikko tai metsänpläntti uhattuna. Meitä luonnon puolta pitäviä on oltava enemmän, jotta pusikot ja metsänpläntit säästyvät.
Eilisiltana kun nautin kodin lähellä mahtavassa paikallisten muusikkojen rakkauslaulukonsertista keskustelimme kaverin kanssa luonnosta ja kulttuurista pääkaupungissamme. Kiteytimme homman näin: kulttuuri syntyy ihmisten kohtaamisista, ja kulttuurin syntymiseen vaaditaan kohtalaisen tiivistä kaupunkirakennetta. Luonto taas virkistää, lepuuttaa ja rauhoittaa. Siksi luonto on oltava kaikille ja kaikkien lähellä.
Tehkäämme siis kaupunkia, jossa on tiivis, kulttuuriseen kohtaamiseen houkutteleva kaupunkirakenne sekä lähimetsää, puistoa ja pusikkoa jokaisen kodin ja kulkureitin varrella. Nämä eivät ole ristiriitaisia tavoitteita. Meidän on vain oltava hereillä ja muistaa tämä päämäärä joka hetki, kun Helsingin rakentamisesta päätetään.
Mikään ei kuitenkaan synny itsestään. Luonnon vartijoita tarvitaan politiikkaan. Meitä, jotka pidämme huolta, että tavoitteet pidetään ja virkistysaluekaavailut myös toteutetaan.
Luonnon vähittäistä häviämistä kaupungista tapahtuu koko ajan. Jokaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa on joku pusikko tai metsänpläntti uhattuna. Meitä luonnon puolta pitäviä on oltava enemmän, jotta pusikot ja metsänpläntit säästyvät.
Eilisiltana kun nautin kodin lähellä mahtavassa paikallisten muusikkojen rakkauslaulukonsertista keskustelimme kaverin kanssa luonnosta ja kulttuurista pääkaupungissamme. Kiteytimme homman näin: kulttuuri syntyy ihmisten kohtaamisista, ja kulttuurin syntymiseen vaaditaan kohtalaisen tiivistä kaupunkirakennetta. Luonto taas virkistää, lepuuttaa ja rauhoittaa. Siksi luonto on oltava kaikille ja kaikkien lähellä.
Tehkäämme siis kaupunkia, jossa on tiivis, kulttuuriseen kohtaamiseen houkutteleva kaupunkirakenne sekä lähimetsää, puistoa ja pusikkoa jokaisen kodin ja kulkureitin varrella. Nämä eivät ole ristiriitaisia tavoitteita. Meidän on vain oltava hereillä ja muistaa tämä päämäärä joka hetki, kun Helsingin rakentamisesta päätetään.
Friday, October 24, 2008
98. päivä: Hiljaisuuden vaalinta on politiikkaa
Hiljaisuus hoitaa ihmistä. Jokainen meistä tarvitsee pysähtymisen hetkiä. Nykyisessä tehokkuuden maailmassa hiljaisuuteen täytyy ponnistella. Monet meistä tekevät tietoisia valintoja vetäytymällä ajoittain hiljaisuuteen, ollaksemme jouten ja kuullaksemme oman hengityksemme.
Hiljaisuus ei ole kuitenkaan vain yksilöiden asia. Voimme tehdä myös poliittisia päätöksiä, jotka edistävät hiljaisuutta. Eikä kyseessä ole aivan turha asia. Melu sairastuttaa. Monen stressin, verenpaineen, univaikeuden ja rytmihäiriön taustalla on pitkään jatkunut, häiritsevä melu. Näin ei tarvitsisi olla, jos tekisimme toisenlaista politiikkaa.
Yli puolet helsinkiläisistä (300 000) elää haitallisilla melualueilla, joiksi lasketaan yli 55 desibelin meluisuus. Määrä on hälyttävä, mutta silti Helsingissä kaavoitetaan jopa asuntoja melualueille. Kaksi vuotta sitten Kumpulaan rakennettiin opiskelija-asuntoja Kustaa Vaasan tien laitaan. Ohi huristaa yli 40 000 autoa päivässä. Rakennuksen kadunpuoleinen seinä tehtiin melumuuriksi, jossa ei ole yhtään aukkoa, ei edes ovisilmiä. Yksi perustelu sille, että talo ylipäätään tehtiin, kuului: opiskelijat eivät asu talossa pitkään!
Melualueille ei saisi rakentaa, mutta tärkeää on myös poistaa meluisuuden lähteitä. Liikenne aiheuttaa eniten melua. Liikennettä tulisikin hillittä ruuhkamaksuilla.
Lisäksi kaupunginosien suunnittelussa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että palvelut ovat lähellä ja jalankulku- ja pyöräreitit ovat kunnossa ja kauniita, jolloin hiljainen liikkuminen lisääntyy. Kannattaa muistaa sekin, että kolmasosa kaikista henkilöautomatkoista on alle kolmen kilometrin matkoja. Jos ajeluja asuinalueiden sisällä saadaan vähenemään, asumisen laatu paranee heti.
Suuri merkitys on myös luonnolla, hiljaisuuden lähteellä ja ylläpitäjällä. Lyhytkin poikkeaminen lähiluontoon rentouttaa. Siksi jokaisella pitäisi olla mahdollisuus luontokävelyyn kodin lähellä, ilman ponnisteluja, koska tahansa. Kuulla lehtien havina, siilin varpaiden rapina hiekkaa vasten, perhosen siiven lyönti. Puilla, siileillä eikä perhosilla ole äänioikeutta, mutta meillä ihmisillä on. Meillä on myös oikeus puolustaa hiljaisuutta, puita, siilejä ja perhosia. Käytetään sitä oikeutta.
Hiljaisuus ei ole kuitenkaan vain yksilöiden asia. Voimme tehdä myös poliittisia päätöksiä, jotka edistävät hiljaisuutta. Eikä kyseessä ole aivan turha asia. Melu sairastuttaa. Monen stressin, verenpaineen, univaikeuden ja rytmihäiriön taustalla on pitkään jatkunut, häiritsevä melu. Näin ei tarvitsisi olla, jos tekisimme toisenlaista politiikkaa.
Yli puolet helsinkiläisistä (300 000) elää haitallisilla melualueilla, joiksi lasketaan yli 55 desibelin meluisuus. Määrä on hälyttävä, mutta silti Helsingissä kaavoitetaan jopa asuntoja melualueille. Kaksi vuotta sitten Kumpulaan rakennettiin opiskelija-asuntoja Kustaa Vaasan tien laitaan. Ohi huristaa yli 40 000 autoa päivässä. Rakennuksen kadunpuoleinen seinä tehtiin melumuuriksi, jossa ei ole yhtään aukkoa, ei edes ovisilmiä. Yksi perustelu sille, että talo ylipäätään tehtiin, kuului: opiskelijat eivät asu talossa pitkään!
Melualueille ei saisi rakentaa, mutta tärkeää on myös poistaa meluisuuden lähteitä. Liikenne aiheuttaa eniten melua. Liikennettä tulisikin hillittä ruuhkamaksuilla.
Lisäksi kaupunginosien suunnittelussa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että palvelut ovat lähellä ja jalankulku- ja pyöräreitit ovat kunnossa ja kauniita, jolloin hiljainen liikkuminen lisääntyy. Kannattaa muistaa sekin, että kolmasosa kaikista henkilöautomatkoista on alle kolmen kilometrin matkoja. Jos ajeluja asuinalueiden sisällä saadaan vähenemään, asumisen laatu paranee heti.
Suuri merkitys on myös luonnolla, hiljaisuuden lähteellä ja ylläpitäjällä. Lyhytkin poikkeaminen lähiluontoon rentouttaa. Siksi jokaisella pitäisi olla mahdollisuus luontokävelyyn kodin lähellä, ilman ponnisteluja, koska tahansa. Kuulla lehtien havina, siilin varpaiden rapina hiekkaa vasten, perhosen siiven lyönti. Puilla, siileillä eikä perhosilla ole äänioikeutta, mutta meillä ihmisillä on. Meillä on myös oikeus puolustaa hiljaisuutta, puita, siilejä ja perhosia. Käytetään sitä oikeutta.
Thursday, October 23, 2008
97. päivä: Kivinokka lähes kaiken symbolina
Jossain paikoissa on tiheämmin merkityksiä kuin toisissa. Minulle sellainen paikka on Kivinokka Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen kyljessä. Eikä syynä ole se, että viettäisin poikkeuksellisen paljon aikaani siellä. Enimmäkseen katselen Kivinokkaa veden takaa Kuusiluodon saaresta, keskeltä lahtea.
Kivinokassa luonto kohtaa historian. Siellä on kalliota, rantaa, metsää, luontopolku, kesämajoja, siirtolapuutarha, viljelypastoja, lintutorni, venesatama. Siellä voi uida ja kalastaa. Maijan kahvilan edustalla on kerran jos toisenkin tanssahdeltu.
Kivinokalla on 75-vuotinen historia helsinkiläisten kesämaja-alueena. Kivinokan työväen vapaa-ajanperinteen parhaita kuvauksia sisältyy Kjell Westön nostalgiseen Helsinki-kronikkaan Missä kuljimme kerran. Kivinokka perustettiin kansanpuistoksi vuonna 1931.
Kivinokassa olisi kaikki hyvin, jos kaikki olisi hyvin. Mutta kun ei. On olemassa paha sana: selvitysalue. Ja kun tuo paha sana on kirjoitettu yleiskaavaan, se voi myös merkitä pahoja tekoja. Kivinokkaan on väläytelty jopa asuntorakentamista. Nyt, kun Kivinokka on ison helsinkiläisjoukon ulkoilualue ja kesänviettopaikka, siitä uhkaa tulla muutaman varakkaan yksityisaluetta. Sitä me Kivinokan rakastajat emme tahdo.
Tahdomme että paha sana selvitysalue muuttuisi taas kansanpuistoksi, kuin ennen vanhaan. Näin tekisimme palveluksen myös ilmastolle, koska Kivinokka on lomapaikka, jonne pääsee kävellen, pyörällä tai julkisilla.
Kivinokassa jokainen saa olla sellainen kuin on. Istua kivelle ja katsoa merelle. Huokaista Helsingin kauneuden edessä. Ja kiittää siitä, että Kivinokan paratiisi on keskellä kauneutta. Kivinokka on hyvä sellaisena kuin se on nyt.
Kivinokassa luonto kohtaa historian. Siellä on kalliota, rantaa, metsää, luontopolku, kesämajoja, siirtolapuutarha, viljelypastoja, lintutorni, venesatama. Siellä voi uida ja kalastaa. Maijan kahvilan edustalla on kerran jos toisenkin tanssahdeltu.
Kivinokalla on 75-vuotinen historia helsinkiläisten kesämaja-alueena. Kivinokan työväen vapaa-ajanperinteen parhaita kuvauksia sisältyy Kjell Westön nostalgiseen Helsinki-kronikkaan Missä kuljimme kerran. Kivinokka perustettiin kansanpuistoksi vuonna 1931.
Kivinokassa olisi kaikki hyvin, jos kaikki olisi hyvin. Mutta kun ei. On olemassa paha sana: selvitysalue. Ja kun tuo paha sana on kirjoitettu yleiskaavaan, se voi myös merkitä pahoja tekoja. Kivinokkaan on väläytelty jopa asuntorakentamista. Nyt, kun Kivinokka on ison helsinkiläisjoukon ulkoilualue ja kesänviettopaikka, siitä uhkaa tulla muutaman varakkaan yksityisaluetta. Sitä me Kivinokan rakastajat emme tahdo.
Tahdomme että paha sana selvitysalue muuttuisi taas kansanpuistoksi, kuin ennen vanhaan. Näin tekisimme palveluksen myös ilmastolle, koska Kivinokka on lomapaikka, jonne pääsee kävellen, pyörällä tai julkisilla.
Kivinokassa jokainen saa olla sellainen kuin on. Istua kivelle ja katsoa merelle. Huokaista Helsingin kauneuden edessä. Ja kiittää siitä, että Kivinokan paratiisi on keskellä kauneutta. Kivinokka on hyvä sellaisena kuin se on nyt.
Wednesday, October 22, 2008
96. päivä: Munkkivuoren painajaisruuhkat
Minulla on mukava työpaikka Munkkivuoren ostarin kupeessa, ihan huippupaikalla. Ostarilla on peräti kahvila ja kirjakauppa. Tällaiseen hehkutteluun ei ehkä keskustassa töissä oleva pystyisi, mutta ottakaa huomioon, että duunini muutti Pitäjänmäen ankeimmasta ankeimmalta teollisuusalueelta nykyisille sijoilleen. Joten taivas tämä on entiseen mestaan verrattuna.
Munkkivuoressa tulee silti hulluksi, koska autoja on aivan tolkuttomasti. Työmatkani Käpylästä on teoriassa maailman sujuvin bussilla numero 57 eikä Hakamäentien perusparannus ole matkaa mutkistanut. Ongelma on Lapinmäentie, jonka tukkoisuus on astronomisissa mitoissa. Ja entäpä jos erehdyt töiden jälkeen keskustaan? Bussit 14 ja 18 ovat etanoiden aatelia. Autoja yksinkertaisesti on liikaa.
Sujuvoittamistoimet eivät riitä. Tarvitsemme autoilun rajoittamista sekä mahdottomien ruuhkien, ilmanlaadun että kasvihuonekaasupäästöjen pienentämisen takia. Ruuhkamaksut ovat välttämättömät.
Aamulla kävin puurolla ostarin kahvilassa ja törmäsin kokoomuslaiseen vaalityöntekijään, joka vastusti ruuhkamaksuja, koska arjen pitää sujua. Ei suju arki, ei minun ainakaan, vaikka kotoa töihin on vaivaiset 4,9 kilometriä.
Mutta mainitun kokoomuslaisen vaalityöntekijän tuusulalaisen tuttavan arjen täytyy sujua, ja hänen kuuleman mukaan täytyy päästä ajelemaan Helsingissä juuri silloin kun hän haluaa ja halvalla. Minusta ei. Minusta hänen, ulkopaikkakuntalaisen, täytyy maksaa, jos hän haluaa nauttia Helsingin liikenteen sujuvuudesta.
Totta kai mainitun tuusulalaisen on päästävä joukkoliikenteellä liikkumaan. Ruuhkamaksujen tulot täytyy panna täysimääräisesti joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin kehittämiseen ja lisääkin killinkejä pitää löytyä valtion ja kuntien kassoista. Joukkoliikennelipujen hinnat tulee puolittaa, vuoroja lisätä ja ajaa niitä ajallaan (mikä ei ole mahdollista ennen kuin ruuhkat puretaan!)
Munkkivuoressa tulee silti hulluksi, koska autoja on aivan tolkuttomasti. Työmatkani Käpylästä on teoriassa maailman sujuvin bussilla numero 57 eikä Hakamäentien perusparannus ole matkaa mutkistanut. Ongelma on Lapinmäentie, jonka tukkoisuus on astronomisissa mitoissa. Ja entäpä jos erehdyt töiden jälkeen keskustaan? Bussit 14 ja 18 ovat etanoiden aatelia. Autoja yksinkertaisesti on liikaa.
Sujuvoittamistoimet eivät riitä. Tarvitsemme autoilun rajoittamista sekä mahdottomien ruuhkien, ilmanlaadun että kasvihuonekaasupäästöjen pienentämisen takia. Ruuhkamaksut ovat välttämättömät.
Aamulla kävin puurolla ostarin kahvilassa ja törmäsin kokoomuslaiseen vaalityöntekijään, joka vastusti ruuhkamaksuja, koska arjen pitää sujua. Ei suju arki, ei minun ainakaan, vaikka kotoa töihin on vaivaiset 4,9 kilometriä.
Mutta mainitun kokoomuslaisen vaalityöntekijän tuusulalaisen tuttavan arjen täytyy sujua, ja hänen kuuleman mukaan täytyy päästä ajelemaan Helsingissä juuri silloin kun hän haluaa ja halvalla. Minusta ei. Minusta hänen, ulkopaikkakuntalaisen, täytyy maksaa, jos hän haluaa nauttia Helsingin liikenteen sujuvuudesta.
Totta kai mainitun tuusulalaisen on päästävä joukkoliikenteellä liikkumaan. Ruuhkamaksujen tulot täytyy panna täysimääräisesti joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin kehittämiseen ja lisääkin killinkejä pitää löytyä valtion ja kuntien kassoista. Joukkoliikennelipujen hinnat tulee puolittaa, vuoroja lisätä ja ajaa niitä ajallaan (mikä ei ole mahdollista ennen kuin ruuhkat puretaan!)
Tuesday, October 21, 2008
95. päivä: Laajasalon luonnon ahdinko
Kun 28 vuotta sitten muutin Helsinkiin, ensimmäinen opiskelijakämppäni sijaitsi Laajasalossa. Rakastuin luontoon, kuten kaikki laajasalolaiset. Kauan sitä iloa kestikin. Nyt näet Laajasalokin elää muutoksen aikaa - satamien tyhjeneminen koskee myös Laajasalon öljysatamaa.
Öljysataman paikalle saadaan upea asuinalue, joka on aivan kantakaupunkia vastapäätä. Hienoa, toivotamme Kruunuvuorenrannan uudet asukkaat tervetulleeksi. Ihan ongelmitta tämä homma ei kyllä mene.
Laajasalon kaavoitus tahtoo levittää asutusta myös Kruunuvuoren ainutlaatuisiin metsiin, ihan turhan laajalle joka suuntaan. Tämä homma ei ole käynyt meille Vihreille suunnittelun missään vaiheessa.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa olemme käyneet häviämässä äänestyksiä, joissa olemme hakeneet mielestämme ekologisesti ja virkistyksen kannalta perusteltua ratkaisua: sijoitetaan asuntoja pienemmälle alueelle tiiviisti ja jätetään luontoon koskematta. Idea ei ole vielä kelvannut poliittiselle enemmistölle, mutta vaalithan nyt ovat tulossa, joten pienetkin keikautukset valtasuhteissa voivat olla Laajasalon luonnon pelastus.
Laajasalon toistenkin laidan luontoa ahdistaa. Vartiosaari, itäisen Helsingin hienoin saariparatiisi, on asemakaavassa selvitystilassa - eli ei ole päätetty, mitä sille tehdään. Me Vihreät haluamme sen säilyvän rakentamattomana, nykyisen kaltaisena metsäisenä, kallioisena huvilasaarena, johon mahtuu monenlaista virkistystoimintaa.
Politiikalla on väliä. Vaaleissa ratkaistaan myös puhumattomien, kuten luonnon, asiat.
Öljysataman paikalle saadaan upea asuinalue, joka on aivan kantakaupunkia vastapäätä. Hienoa, toivotamme Kruunuvuorenrannan uudet asukkaat tervetulleeksi. Ihan ongelmitta tämä homma ei kyllä mene.
Laajasalon kaavoitus tahtoo levittää asutusta myös Kruunuvuoren ainutlaatuisiin metsiin, ihan turhan laajalle joka suuntaan. Tämä homma ei ole käynyt meille Vihreille suunnittelun missään vaiheessa.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa olemme käyneet häviämässä äänestyksiä, joissa olemme hakeneet mielestämme ekologisesti ja virkistyksen kannalta perusteltua ratkaisua: sijoitetaan asuntoja pienemmälle alueelle tiiviisti ja jätetään luontoon koskematta. Idea ei ole vielä kelvannut poliittiselle enemmistölle, mutta vaalithan nyt ovat tulossa, joten pienetkin keikautukset valtasuhteissa voivat olla Laajasalon luonnon pelastus.
Laajasalon toistenkin laidan luontoa ahdistaa. Vartiosaari, itäisen Helsingin hienoin saariparatiisi, on asemakaavassa selvitystilassa - eli ei ole päätetty, mitä sille tehdään. Me Vihreät haluamme sen säilyvän rakentamattomana, nykyisen kaltaisena metsäisenä, kallioisena huvilasaarena, johon mahtuu monenlaista virkistystoimintaa.
Politiikalla on väliä. Vaaleissa ratkaistaan myös puhumattomien, kuten luonnon, asiat.
Monday, October 20, 2008
94. päivä: Mustavuoressa eivät rakennusmiehet melskaa
Mustavuoressa eivät rakennusmiehet melskaa, mikäli asia on minusta ja muista metsänrakastajista kiinni. Nyt ja pian on se aika, jolloin ratkaistaan monien kaupunkimme luontoalueiden kohtalo. Mustavuori on yksi niistä.
Helsinki tarvitsee kaupunkimetsänsä, ja Vuosaari erityisesti tarvitsee virkistysalueensa, kun sen täytyy kärsiä satamastakin. Ja Vuosaari on totisesti jo saanut osuutensa uljaan uuden Helsingin kasvusta. Niin paljon alueelle on rakennettu viime vuosina, mikä on sinänsä hyvä asia, onhan Vuosaari metron ulottuvissa.
Mutta Mustavuoreen loppuu luontoihmisen kärsivällisyys. Niinisaarentien pohjoispuolelle ei saa rakentaa. Tämän ovat moneen kertaan todenneet myös vuosaarelaiset itse.
Helsingin vihrealueiden suojelussa on kysymys vakavasta arvokonfliktista: luonnon merkitys vastaan Helsingin asuntorakentamistavoitteet (5000 uutta asuntoa vuodessa). Tämä ristiriita pystytään ratkaisemaan, jos tahtoa riittää.
Me vihreät ajattelemme, että voimme rakentaa tiiviimmin ja korkeammalle niillä alueilla, joilla ei ole enää luontoa, ja jättää luonnontilaiset alueet rakentamatta, luonnolle itselleen ja ihmisten iloksi. Onnekkaasti Helsingissä löytyy rakentamiskelpoisia alueita entisiltä satamilta. Ne ovat aivan kantakaupungin kyljessä, jolloin paljon palveluita on valmiina uusien asukkaiden käyttää.
Metsissä tärkeintä on se, että ne säilyvät, mutta eivät millaisina tahansa. Helsinkiläistä metsää kuuluu hoitaa luonnonmukaisesti eikä avohakkuumentaliteetilla. Luonnonmukaisessa metsässä on lahopuita, ryteikköjä, sieniä ja monenmoisia pikkuöttiäisiä. Helsinkiläisiin metsiin ei tarvitse ladata metsätaloudellisia odotuksia, mutta niiden virkistysarvot ovat pohjattomat. Metrolla metsään on parasta, mitä kaupunkilaiselle voi tapahtua. Jokainen lähimetsäretki on poissa vapaa-ajanmatkailun pahanteosta. Koska keväisen lehdon ihmeen tai syksyn ruskan multaisen tuoksun voi kokea Vuosaaressa, ei ole mitään syytä metsästää näitä elämyksiä automatkan päästä muualta Suomesta.
Mustavuori on mahtava paikka. Mene keskelle metsää ja koe ainutlaatuista Helsinkiä.
Helsinki tarvitsee kaupunkimetsänsä, ja Vuosaari erityisesti tarvitsee virkistysalueensa, kun sen täytyy kärsiä satamastakin. Ja Vuosaari on totisesti jo saanut osuutensa uljaan uuden Helsingin kasvusta. Niin paljon alueelle on rakennettu viime vuosina, mikä on sinänsä hyvä asia, onhan Vuosaari metron ulottuvissa.
Mutta Mustavuoreen loppuu luontoihmisen kärsivällisyys. Niinisaarentien pohjoispuolelle ei saa rakentaa. Tämän ovat moneen kertaan todenneet myös vuosaarelaiset itse.
Helsingin vihrealueiden suojelussa on kysymys vakavasta arvokonfliktista: luonnon merkitys vastaan Helsingin asuntorakentamistavoitteet (5000 uutta asuntoa vuodessa). Tämä ristiriita pystytään ratkaisemaan, jos tahtoa riittää.
Me vihreät ajattelemme, että voimme rakentaa tiiviimmin ja korkeammalle niillä alueilla, joilla ei ole enää luontoa, ja jättää luonnontilaiset alueet rakentamatta, luonnolle itselleen ja ihmisten iloksi. Onnekkaasti Helsingissä löytyy rakentamiskelpoisia alueita entisiltä satamilta. Ne ovat aivan kantakaupungin kyljessä, jolloin paljon palveluita on valmiina uusien asukkaiden käyttää.
Metsissä tärkeintä on se, että ne säilyvät, mutta eivät millaisina tahansa. Helsinkiläistä metsää kuuluu hoitaa luonnonmukaisesti eikä avohakkuumentaliteetilla. Luonnonmukaisessa metsässä on lahopuita, ryteikköjä, sieniä ja monenmoisia pikkuöttiäisiä. Helsinkiläisiin metsiin ei tarvitse ladata metsätaloudellisia odotuksia, mutta niiden virkistysarvot ovat pohjattomat. Metrolla metsään on parasta, mitä kaupunkilaiselle voi tapahtua. Jokainen lähimetsäretki on poissa vapaa-ajanmatkailun pahanteosta. Koska keväisen lehdon ihmeen tai syksyn ruskan multaisen tuoksun voi kokea Vuosaaressa, ei ole mitään syytä metsästää näitä elämyksiä automatkan päästä muualta Suomesta.
Mustavuori on mahtava paikka. Mene keskelle metsää ja koe ainutlaatuista Helsinkiä.
Sunday, October 19, 2008
93. päivä: Mikä idea on koulujen kasvisruokapäivässä?
Ruoan kallistuminen on puhuttanut tänä vuonna, ja myös koulujen ruokabudjetit ovat menneet uusiksi. Kouluruokailun merkityksestä lapsen kasvulle ei voi liikaa puhua. Ravitsevalla kouluruoalla varmistetaan hyvä opiskelu, mutta myös se, että kaikki lapset saavat kunnon ruokaa ainakin kerran päivässä.
Ruoan kallistuessa on väläytelty myös kasvisruoan tarjoamisesta luopumista. Se ei ole olleenkaan hyvästä. Päinvastoin kouluihin pitäisi saada kaikille oppilaille yksi kasvisruokapäivä viikossa, ja hakea säästöjä sitä kautta. Mikäs idea tässä nyt sitten on?
Lihantuotanto on ympäristölle vahingollisempaa kuin kasvisten tuotanto. Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy rutkasti enemmän. Kannattaa syödä kasvikset itse eikä syöttää niitä ensin eläimille ja odotella pihvin kasvamista.
Lihaa syövien ravintoon tarvitaan yli kolme kertaa enemmän viljeltyä peltoa kuin kasvissyöjien pöperöihin. (Tämän tietää hollantilaisten P.W. Gerbens-Leenesin ja S. Nonhebelin Ecological Economicsin numerossa 42 julkaistu tutkimus, joka perustuu 14 Euroopan maan ja Yhdysvaltojen analyysiin). Länsimaissa suurimmalla osaa pelloista kasvatetaan rehuviljaa.
Kun tarvitaan vähemmän peltoa viljelyyn, kuluu myös vähemmän lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä eikä vesistötkään rehevöidy tuhottomasti.
Onko tämä jotain pakkokasvissyöntiä? Pannaanko liha totaalisesti pannaan? Ei ollenkaan. Yksi kasvisruokapäivä viikossa on askel ympäristöystävällisempään maailmaan. Koulussakin neljänä päivänä saisi sekaravintoa. Kasvisruokapäivässä olisi myös valistuksellinen puolensa.
Monet äidit valitsevat työpaikkaruokalassaan kasviruoan sen tervellisyyden ja vähäkalorisuuden takia. Koululaiset saattavat syödä sitä, mitä kaveritkin syövät. Kun kaikilla olisi kasvisruokapäivä, kasviksista tulisi luonnollinen osa ravintoa.
Jokainen viljelyltä säästetty pellonkulma on hyvää ympäristöllemme ja jokainen kasvisruoka-annos edistää terveyttämme.
Ruoan kallistuessa on väläytelty myös kasvisruoan tarjoamisesta luopumista. Se ei ole olleenkaan hyvästä. Päinvastoin kouluihin pitäisi saada kaikille oppilaille yksi kasvisruokapäivä viikossa, ja hakea säästöjä sitä kautta. Mikäs idea tässä nyt sitten on?
Lihantuotanto on ympäristölle vahingollisempaa kuin kasvisten tuotanto. Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy rutkasti enemmän. Kannattaa syödä kasvikset itse eikä syöttää niitä ensin eläimille ja odotella pihvin kasvamista.
Lihaa syövien ravintoon tarvitaan yli kolme kertaa enemmän viljeltyä peltoa kuin kasvissyöjien pöperöihin. (Tämän tietää hollantilaisten P.W. Gerbens-Leenesin ja S. Nonhebelin Ecological Economicsin numerossa 42 julkaistu tutkimus, joka perustuu 14 Euroopan maan ja Yhdysvaltojen analyysiin). Länsimaissa suurimmalla osaa pelloista kasvatetaan rehuviljaa.
Kun tarvitaan vähemmän peltoa viljelyyn, kuluu myös vähemmän lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä eikä vesistötkään rehevöidy tuhottomasti.
Onko tämä jotain pakkokasvissyöntiä? Pannaanko liha totaalisesti pannaan? Ei ollenkaan. Yksi kasvisruokapäivä viikossa on askel ympäristöystävällisempään maailmaan. Koulussakin neljänä päivänä saisi sekaravintoa. Kasvisruokapäivässä olisi myös valistuksellinen puolensa.
Monet äidit valitsevat työpaikkaruokalassaan kasviruoan sen tervellisyyden ja vähäkalorisuuden takia. Koululaiset saattavat syödä sitä, mitä kaveritkin syövät. Kun kaikilla olisi kasvisruokapäivä, kasviksista tulisi luonnollinen osa ravintoa.
Jokainen viljelyltä säästetty pellonkulma on hyvää ympäristöllemme ja jokainen kasvisruoka-annos edistää terveyttämme.
Subscribe to:
Posts (Atom)