Oman ja yleisen edun välillä tasapainoilua on vaikeaa. Joidenkin maailma on enemmän kallellaan oman edun maksimointiin. Alpeilla ei ole lunta, paha juttu. Hiihtokausi uhkaa lyhentyä eikä laskettelukelejä voi taata ilmaston lämmetessä. Sveitsiläiset, nuo synnynnäiset liikemiehet, tekevät ensi hätään keinolunta (hommaan tarvittavasta energiankulutuksesta välittämättä), mutta samalla ovat jo suuntaamassa tulevaisuuteen. Kun etelän lomakohteista tulee tulevaisuudessa sietämättömiä pätsejä, Sveitsi alkaa markkinoida itseään mukavan sään maana. Ja saman keksii Suomen Lappi ihan kohta, paljonko vetoa!
Haloo! Tässä ei ole mitään järkeä. Ilmastonmuutoksen torjunta toki synnyttää uusia liiketoiminnan alueita, mikä on hyvä asia, mutta ei katastrofaalisesta ilmiöstä sentään riemuissaan pitäisi olla. Kysymys on kuitenkin ihmiskunnan suurimmasta uhasta, joka voi olla meidän kaikkien kuolemaksi, jos sääkirjat oikein pahaksi äityvät.
Tämän päivän Hesarin yleisönosastokirjoituksessaan Janne Haarni ehdottaa George Monbiotin innoittamana henkilökohtaisia päästökiintiöitä ihmisyksilöille. Eli jos olet energiapihi, myyt kiintiötäsi ja rikastut. Ja jos olet tuhlari, joudut ostamaan päästöoikeuksia. Reilu peli, vai mitä? Yhteistä ilmaahan me hengitämme. Miksi saastelaskun maksaminen pitäisi olla jonkun toisen kuin minun asiani?
skip to main |
skip to sidebar
Tämä on kertomus Tuija Siltasen 100 päivästä kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä ennen vaalipäivää 26.10.2008.
No comments:
Post a Comment