Neljäs päivä

Nyt, puolitoista tuntia ennen kansallisoopperan Tšaikovskin Jevgeni Oneginia ja Soile Isokosken Tatjanaa, tunnen syvää kiitollisuutta valtiotamme kohtaan kaikista niistä rahoista, jolla tätä taidemuotoa tuetaan. Ja samalla surua siitä, miten varmaan on, että taide on taas se pahnanpohjimmaisin keskustelun aihe, kun vaalikiihko nousee ja puolueiden valtataistelu todella aikaa. Aina löytyy jotain tärkeämpää, isompaa ja kiireellisempää edistettävää kuin taide ja kulttuuri, jotka kuitenkin ovat sitä elämän perusleipää, jota ilman emme ole ihmisiä. Surulliseksi vetää myös se, miten eri taidemuotoja arvostellaan niiden kustannusten mukaan. Ei taidetta niin voi arvioida. Toinen ilmaisumuoto nyt vain on kalliimpaa kuin toinen ja tarvitsee enemmän rahaa. Kysymys on aina arvostuksista. Jos pidämme taidetta elämän perusehtona, tuemme sen kaikkia muotoja katuteatterista oopperaan. Tärkeää on turvata pitkäjänteinen taiteen rahoitus, jotta taiteilijoiden elämä ei ole projektista toiseen säntäilyä, energian tuhlausta rahoituksen hamuamisen sieltä täältä.