20. päivä

17., 18. ja 19. päivä käsittivät vaalirauhan, jota myös jouluksi kutsutaan. Jouluuni kuului perinteisiä asioita, kuten kuusi, kirkko ja karkkia. Lahjaksi sain mm. kestävyyttä. Kärsivällisyyttäkin kaipaisin, mutta sitä ei liene kenelläkään jakoon asti.

Joulu on historiallisesti verollepanon päivä. Koska veroista pitävät vain vihreät, kirjoitan tänään historiasta. Pehmeä lasku arkeen siis. Huomenna ovat sitten vuorossa verot, joilta ette välty eikä ole syytäkään.

Joulun alla kuoli Eino Jutikkala, suomalaisen historiankirjoituksen suurmies, jonka nekrologi Helsingin Sanomissa sisälsi pysähdyttävän kohdan. Lainaan suoraan:

"Professori Gunnar Suolahti ei tinkinyt asiallisuudesta, mutta kykeni löytämään totuudelle kauniin ilmaisun", Jutikkala puhui arvostamansa opettajansa muotokuvan paljastustilaisuudessa 1934. "Hänellä oli se suuren tyylin lahja, joka pohjautuu suureen persoonallisuuteen."

Tämän miehen, joka viime perjantaina kuoli 99-vuotiaana, muistokirjoitus sisältää siis pätkän hänen puheestaan 72 vuoden takaa. Tuo vanha puhe on tänä päivänä koskettanut ainakin nekrologin kirjoittajaa Jukka-Pekka Lappalaista. Ja kosketti se minuakin, Gunnar Suolahti kun sattuu olemaan suosikkihistorioitsijani, ja varmaan olisi esikuvanikin, jos olisin historioitsijaksi ryhtynyt.

Historia on tiede, jonka harjoittaminen vaatii aikaa ja sitkeyttä. Siihen eivät aikamme yliopistot kannusta. Tässä projektien ja trendien alati vaihtuvassa maailmassa vaaditaan tulosta heti ja mahdollisimman lyhyellä rahoituksella. Pahempi juttu on se, että historiaa ei kirjoiteta noilla eväillä. Historiantutkimus on elämänkestävä ammatti, josta täytyy saada jatkuva palkka. Eikä tämä koske vain historioitsijoita. Muidenkin alojen tutkijat tarvitsevat pysyviä työsuhteita ja vakaata palkanmaksua projektirahoituksen sijaan.

Työsuhteen vakautta tarvitaan erityisesti tuon Jutikkalan mainitsen suuren tyylin hiomiseen. Kauneus ei näet ole sisäsyntyistä. Mutta kun suuri tyyli on kerran synnytetty, pääsemme siitä helposti nauttimaan. Siihen ei tarvita kuin kirjastokortti ja vähän aikaa. Ymmärtäkäämme menneisyyttämme vaikka seuraavan kirjallisuusvinkin avulla. Lainaa kirjastosta Gunnar Suolahden Elämää Suomessa 1700-luvulla ja nautiskele siitä lämmöstä, jolla esi-isistämme puhutaan.