Helsingin taidehallissa avautui Kiilan näyttely Vasen, syksyn uusi yhteiskunnallisen taiteen esiintymä. Tänä syksynä monen taiteenlajin piiristä on kuulunut vaatimuksia taiteen vastuullisuudesta. Kirjallisuudessa on nähty uutta yhteiskunnallisuutta, samoin teatterissa. Tänä syksynä näkemistäni näytelmistä ainakin KOkO-teatterin Putinin Venäjä, Ryhmiksen Hyvin päättyy kaikki ja Valtimo-teatterin Noitaympyrä voidaan helposti luokitella esityksiksi, jotka ottavat kantaa yhteiskunnan ongelmiin.
Taiteilijat ottavat aina kantaa, mutta viimeiset parikymmentä vuotta kaikki vähänkin politiikalta haiskahtava on heitä kavahduttanut. Selvä pesäero epäilyttäväksi koettuun politiikkaan halutaan vieläkin pitää, vaikka vasemmistolaisen yhdistyksen Kiilan näyttely onkin rohkeasti ottanut väistämättä politiikkaan viittaavan nimen. Nykyisin yhteiskunnallista taidetta luonnehditaan huoleksi siitä, miten meidän käy kovenevassa maailmassa ja arvoon on noussut toisista huolta pitäminen. Meillä on yhteinen huoli siitä, miten kaverin ja lastemme käy. Toisista välittämisestä puhuu myös keskiviikkona näkemäni KOMin loistava Pidän sinusta huolta. Käykääpähän katsomassa, saatte nauraa alusta loppuun!
Myös politiikka on huolenpitoa, yhteisten asioiden hoitamista. Nykypolitiikassa ei tosin enää riitä pelkkä toisesta ihmisestä välittäminen, meidän on huolehdittava koko maapallostamme, siksi vakavasti uhattuna on ilma, jota hengitämme. Yhteiskunnalliseen taiteeseen kaipaakin yhä painokkaampaa ympäristönäkökulmaa. Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa kaipaa seuraa, kiireesti.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment