15. päivä

Eilen tuli joulu, ajaton tila, jossa kaaos järjestyy ja elämän tärkeät asiat näyttäytyvät kirkkaana. Minulle joulun tuo perinteisesti vanhan laulumusiikin yhtye Lumen Valo, jonka eilisessä joulukonsertissa Uspenskin katedraalissa taas kerran sai hengittää enkelimäisen ihanan vokaalipolyfonian tahtiin. Lumen Valon joulukonsertissa ei taputeta joka biisin jälkeen, joten meditatiivisella hiljaisuudella on tilaa laskeutua tunnelmalliseen kirkkotilaan.

Lumen Valo tuo valoa ihan konkreettisesti. Tänään on ihmeellisen valoisaa, vaikka on vuoden pimein päivä. Eräänä vuonna sain valoa kauniin lumipallokynttilän muodossa konsertin jälkeen, kun toinen konserttivieras oli vahingossa ottanut takkini, ja kadonneen takin metsästyksen päätteeksi rouva ilmestyi kotiovelleni suloisen kynttilän kanssa myöhään illalla.

Ihan aina en ole päässyt nauttimaan mielikonsertistani. Viime vuonna valitsin tietoisesti Parolan kasarmin, jossa käytiin keskustelua Suomen puolustuksesta presidentinvaalien takia. Silloin olin Heidi Hautalan tukiryhmässä, ja Parolaan meno oli jännää, koska sotilasalueet ovat jääneet minulle varsin vieraiksi. No, panssarivaunujen keskellä sitten seurattiin ehdokkaiden sananmiekoittelua, ja Heidi oli aivan ylivoimainen.

Heidin presidentinvaalikampanjan tukiryhmään osallistuminen oli innostavaa, jo siksikin että ystävyyssuhteita syntyi. Luottamus toisiin kuitenkin loppupeleissä on se, joka elämässä kantaa. Eilen, ennen konserttia, kokoonnuttiin myös tämänkertaisen vaalivälineeni Kai Ovaskaisen tukiryhmän kanssa, tällä kertaa ilman itse ehdokasta. Meillä on aivan hervottoman hauskaa, kas, kun näet kehiteltiin aivan valloittavan älyllis-humoristinen vaaliase. Heh! Perästä kuuluu!