Thursday, December 21, 2006

14. päivä

Nyt on tukka hyvin ja kroppa kunnossa. Eiliselle kun osui sekä kampaaja että hieroja, mukavia naisia molemmat. Larissan vastuulle annoin tukkani, kun työtoveri kehui, että siinä on kampaaja, jolla on näkemys. Pirjon kädet taasen ovat huolehtineet selästäni jo vuosikausia. Kummankin rouvan työpaikat ovat parin minuutin kävelymatkan päässä työpaikastani. Luksusta.

Laajemmassa mitassa suomalaiset vasta opettelevat palvelukulttuuriin. Itse tekeminen on perinteisesti ollut kunniassa ja varsinkin omaan hyvinvointiin liittyvien palveluiden osto on historian saatossa mielletty täydeksi tuhlaukseksi. Ekologiselta kannalla näin ei ole. Tavaroiden teko kuluttaa luontoa aina enemmän kuin ihmisen omin käsin toiselle tekemä palvelus. Palveluksen voin ostaa myös lahjaksi, esimerkiksi ensi viikonlopun vuotuisjuhlana.

Palvelusektoristamme huolehtivat pienet ja keskisuuret yrittäjät. Jotta palvelusektori kehittyisi, yrittäjien elämää pitää helpottaa. Me vihreät haluamme edistää yrittäjyyttä verotuksen uudistuksella ja yrittäjien turvaverkkoa parantamalla. Palvelutyötä ei voi tehdä etätyönä kaukomailta eli nämä työpaikat myös säilyvät kotimaassa.

Veronäkemyksemme lähtee maailman tilasta. Pallo täytyy säilyä elinkelpoisena. Kun verotetaan ympäristöhaittoja ja energiaa, työtä ei tarvitse verottaa niin kovasti.

Yrittäjien sosiaaliturvan on lähennyttävä palkansaajan sosiaaliturvaa (ks. vihreä työelämäohjelma). Esimerkiksi yrittäjän omavastuuajan sairaustapauksissa tulisi olla sama kuin palkansaajalla.

Vihreän verotuksen kokonaisratkaisu on perustulo, jokaisella kuukausittain maksettava summa rahaa, jota mikään mahti ei pienennä eikä ota meiltä pois. Ei vaikka yritys menisi konkkaan tai työtön ottasi vastaan vaikka miten pienen ylimääräisen homman. Perustulomaailmassa kaikki työ kannattaa.

No comments: