Monday, December 11, 2006

Viides päivä

Lentokentillä vauhti on kiihtynyt, vaikka turvallisuusriskit ovat kasvaneet. Lähtöselvitys onnistuu 60 sekunnissa ja pystykioskissa voi kirjoittaa blogia. Ne meistä joilla rahaa ja oikeuksia kulkevat vaivattomasti maasta toiseen, osa jopa huvikseen ja unelmiaan toteuttaakseen. Kaikille eivät maamme rajat aukea: Suomi sallii hävettävän vähän pakolaista. Tänäkään vuonna minimaalinen 750 pakolaisen kiintiö ei edes täyty, kun ministeriössä ei löydetä tarpeeksi korkeatasoista hädänalaisjoukkoa. Tähän touhuun on tultava loppu, jo ihan Suomen oman edun takia, puhumattakaan humanitäärisistä perusteluista. Maamme tulee tarvitsemaan jokaisen työtätekevän ihmisen, joka suostuu Suomeen tulemaan. Tästä on lähdettävä. Mutta minä lähden nyt Tanskaan, perinteiden mukaan selvittelemään muutamia mätäpaiseita, oman siviilityöni osalta nyt tällä erää.

No comments: