Saturday, February 03, 2007

58. päivä

Leikin tänään nettikustannustoimittajaa ja korjasin Ovaskaisen blogin kirjoitusvirheet. Minkäs kissa karvoilleen voi... Samalla tulin lukeneeksi itse bloginkin, joten ollaan tänään ihan vaan vaaliohjelma-asioilla, kun sattuu vihreän politiikan ylin konklaavi eli valtuuskuntakin olemaan koolla Helsingissä ja puheenjohtaja Tarja Cronberg on linjannut tavoitteemme ensi hallituskaudelle.

Ovaskainen iloitsee blogissaan siitä, että kaikkien puolueiden puheenjohtajat ovat saaneet pääkaupunkiseutuherätyksen. Vaalien jälkeen sitten nähdään, onko puheille katetta vai onko tavoitteena vain pääkaupunkiseudun äänet, joiden turvin Ouluun tehdään uusia moottoriteitä.

Helsingin seudulle täytyy saada metropolihallinto, jotta ilmastonmuutos ja eriarvoistuminen saadaan kuriin.

Pääkaupunkiseudun liikenne täytyy saada aivan uusille raiteille. Koko seutua tulee kehittää joukkoliikenteen varaan, koska ilmastonmuutos täytyy pysäyttää nyt eikä viiden vuoden päästä. Pahimmillaan Suomen lämpötila voi nousta yhdeksän astetta sadassa vuodessa, sillä IPCC:n (Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli) eilen julkaistun julkilausuman mukaan pohjoisessa lämpenee eniten. Miten sitten suu pannaan, kun Itämeren pinta nousee ja kultahammasrannikko lainehtii?

"Kehärata, länsimetro ja Espoon kaupunkiradan jatko sekä reilusti paremmat poikittaisyhteydet olisivat tarpeen, jotta minimetropolimme ei enää leviäisi yksityisautoilun varassa pitkin seudun maalaismaisemia", sanoo Ovaskainen blogissaan. Ja halvat, mieluimmin ilmaiset liput, lisään minä, vaikka tiedän, että upeinkaan hallitus ei omista taikasauvaa. Mutta ainahan voi unelmoida.

Tarvitsemme myös yhteisen verotuksen pääkaupunkiseudun kunnille, sillä nyt kunnat kilpailevat hyvistä veronmaksajista. Tämä touhu rapauttaa kuntien yhdyskuntarakennetta, kun kaikki kaupungit kaavoittavat ne samat rikkaat perheet mielessään. Köyhät muuttavat seudun laidoille, siis ne joilla on varaa muuttaa. Kaikilla ei ole varaa edes muuttaa, sillä Suomessa elää yli 130 000 lasta köyhyydessä. Eivätkä ne lapset yksin elä, kyllä heidän vanhempansakin ovat yhtä köyhiä.

Viime hallituskaudella veronkevennyksiin käytettiin 3 miljardia ja perusturvan parantamiseen 300 miljoonaa. Tämä peli ei vetele. Siksi me vihreät tahdomme perustulon kaikille mutta koska tiedämme, että huomenna se taivaallinen perustulo ei maanpäälle laskeudu kovan poliittisen vastustuksen takia, niin siirtymäaikana tahdomme, että alle tonnin kuukausitulot ovat verottomia.

Ja koska tahdomme tehdä emmekä räksyttää, haluamme hallitukseen. Tiivistettynä tällä ohjelmalla: ilmastonmuutos seis, köyhyys pois ja työelämä kuntoon.

No comments: