Friday, February 23, 2007

78. päivä

Olen nähnyt neljä kertaa Davis Guggenheimin elokuvan Epämiellyttävä totuus (2006) ja viikonloppuna saa nähdä sen vielä kahdesti. Olemme vaalivälineeni Ovaskaisen kanssa elokuvakiertueella. Elokuvassa Yhdysvaltojen entinen varapresidentti ja nykyinen ilmastolähettiläs Al Gore kertoo, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa. Havainnollinen elokuva esittää nykytieteen näkemyksen ilmastonmuutoksesta ja kertoo, mitä voimme tehdä antaaksemme lapsillemme tulevaisuuden.

Tavanomaiseen tapaan ensin mainontaa, sitten sanomaa.

Kai Ovaskainen esittää Epämiellyttävän totuuden Helsingissä vielä kahdesti:

lauantaina 24.2. klo 14 Kino Engel, Sofiankatu 4

sunnuntaina 25.2. klo 17 Asukastalo Kaari, Viikki, Tilanhoitajankaari 9

Luvassa vaikuttava elokuvakokemus ja vakavaa keskustelua ilmastonmuutoksesta, mikäli homma menee samalla lailla kuin on mennyt viikon aikaisemmissa esityksissä.

Minua alkaa itkettää aina samoissa kohdissa. Kun jäätikkö murtuu ja ikirouta sulaa. Ja kun havainnekuvassa rannikot peittyvät tulvien alle kaikkialla maailmassa, juuri niillä alueilla, jossa asuu eniten ihmisiä. Ja kun Al Goren perhe luopuu tupakanviljelystä tyttären keuhkosyöpään kuolemisen jälkeen. Ennen vaarattomaksi ajateltu tapa osoittautuu kuolemaksi ja silloin on luopumisen aika. Samaan luopumiseen meidän on nyt opeteltava. Jokaista tekoa on harkittava ilmastovaikutusten kautta.

Epämiellyttävä totuus antaa meille toivoa, kunhan muutamme elämämme. Keinot meillä jo on. Energiansäästö, energiatehokkuus, uusiutuvat energiavarat. Puiden istutus. Käveleminen, joukkoliikenne, kierrättäminen. Poliittinen vaikuttaminen. Maailma on meidän vastuullamme. Pitäkäämme siitä huolta.

Älä kiellä totuutta: ilmastonmuutos riippuu meistä.

No comments: