Wednesday, February 28, 2007

83. päivä

Rakas puolueeni Vihreä liitto on tänään 20-vuotias. Asiaan on äärimmäisen vaikea suhtautua. 20 vuotta on käsittämättömän lyhyt aika, ja siksi on häkellyttävän hämmästyttävää, että tässä ajassa olemme kasvaneet 14 kansanedustajan puolueeksi. Kaukaa menneisyydestä kajastuvat ajat, jolloin olin äänestyspaikkani toinen vihreitä äänestänyt henkilö. Toinen oli kaverini. Tuona kampakeraamisena vuonna ei tosin ollut vielä puoluetta, vaan toimimme vaaleissa vapailla listoilla.

Juhlien varjolla voin taas mainostaa, tällä kertaa vihreää verkkokauppaa, josta voi ostaa mm. lippuja iltajuhliin.

Kaupasta saa kaikkea kivaa, aineellista ja aineetonta. Koska aatteemme keskiössä on Enemmän aikaa, vähemmän roinaa -ajatus, mitä oivallisinta ostettavaa on ehdokkaan tukeminen vaaleissa. Vaalivälineelleni Ovaskaiselle voi lähettää rahaa helposti kaupan kautta. Käytämme kaiken rahan mainontaan.

Jos tavaraa tekee mieli, niin sitten vaan ostamaan Rehellistä ruokaa -keittokirja. Kyseessä on Heidi Hautalan, Kaisa Lekan ja Janne Länsipuron hieno opus (omakehua, lähdekriittisesti on tunnustettava, että olen toiminut kirjan toimittajana).

Jos kirjakaan ei nappaa, osta sormikkaat, niitä tarvitsee ainakin vaalityössä. Sormikkaat ovat hienon kierrätystavaraa käyttävän muotiliikkeen Globe Hopen tuotantoa. Näiden sormikkaiden olemassaoloon en ole mitenkään sotkeutunut, en ole edes itse vielä ostanut niitä.


Illalla juhlitaan tällaisella agendalla:

Vihreiden 20-vuotisjuhlien iltatilaisuus 28.2.2007
Tilaisuuden ohjelma:
- Vihreän liiton historiikin julkistus, historiikin ohjausryhmän pj. Sulevi Riukulehto
- Vihreät 1987-2027, Heidi Hautala ja Eekku Aromaa
- Tulevaisuuden tietokilpailu, Irina Krohn


Illan juontaa Irina Krohn ja musiikista vastaa DJ Collective Your Next Lovers.

Pääsylippu 25 euroa sisältää ohjelman lisäksi ruokaa (lohiceviche, ceasarsalaattia, savustettuja lohifileitä, salpìcon-tomaattisalaattia, taboulleh-couscous-kasvissalaattia, antipastokasvissalaattia, pestoperunaa, pissaladìere). Njam!

No comments: