Saturday, February 24, 2007

79. päivä

Päivällä oli tuulista merenjäällä, mutta tuulivoimakassaan se kaikki kilahtaa. Jos siis riittäisi voimaloita virtaa keräämään. Tuulivoima on mielessäni, koska jäälläkävelymatkani suuntautui harrastusyhdistykseni huvilalle, jossa meillä on oma tuulivoimala. Voimala on kannanotto sähköomavaraisuuden puolesta, mutta sen verran kriittisiä kuluttajia olemme, että pohdimme pitkään, lisääkö uusi energiamuoto sähkönkulutustamme. Nythän ulkohuussimmekin on valaistu! No, enpä tiedä, emme sentään ole kulutusjuhlaan heittäytyneet, vaikka jalkapallon MM-kisat tulikin kesällä katsottua lainatelevisiosta omalla tuulisähköllä.

Vaihda virtaa. Ota sähkötalous omiin käsiin ja tee uusiutuva sähkösopimus. Oheinen linkki auttaa eteenpäin. Kun tilaa kotiinsa tuulisähköä, edistää uusiutuvien energialähteiden käytön yleistymistä. Se sähkö, mikä kotiin tulee, on sekasähköä, eli sinun omaan töpseliisi ei saada ohjattua tuulisähköä. Silti jokainen uusi sähkösopimus, jossa sähkön lähteeksi valitaan uusiutuva energia, edistää alaa. Valinnoilla on merkitystä, sillä puroista ovat saaneet alkunsa kaikki suuret joet.

Olen energiaintensiivisellä päällä, koska vaalipäämieheni Ovaskainen on elokuvakiertueella. En kyllä oikein tiedä, millainen vaalipäällikkö olen, kun tämänpäiväinen Epämiellyttävä totuus sai minut pillittämään ihan kunnolla. Hei, haloo, neljäs katselukerta tällä viikolla, ei sen nyt enää pitäisi vaikuttaa tuolla tavalla. Näin vain kävi. Nyt kyynelehdin pienelle siniselle pisteelle suttuisessa, avaruudesta otetussa valokuvassa. Se on meidän maapallomme. Ainoa kotimme. Jossa sivilisaatiomme elää. Ja joka on vaarassa. Meidän varassamme. Okei, tehdään jotain. Pelastetaanpa se pallo.

No comments: