Thursday, February 08, 2007

64. päivä

Vanha eduskunta vetelee viimeisiään. Viikon päästä pidetään täysistunto, joka on osalle kansanedustajista oikeastikin se vihoviimeisin, vapaaehtoisesti tai pakosti, eduskunnasta putoamisen takia.

Vihreä eduskuntaryhmäkin uudistuu, ja ihan vapaaehtoispohjalta, joten Ovaskaisen ei tarvitse potkaista ketään pellolle eduskuntapaikkaansa tavoitellessaan. Se miellyttää varmasti rakentavasti ajattelevaa miestä.

Helsingissä kansanedustaja Osmo Soininvaara jättää eduskunnan. samoin tekee Uudenmaan Ulla Anttila ja Pirkanmaan Rosa Meriläinen. Kolmikko vietti eilen läksiäisiään. Kaikki ovat olleet loistavia kansanedustajia, ja jokainen on ollut minulle erityisen läheinen.

Ulla Anttila oli oma edustajani, kun asuin Espoossa, häntä siis äänestin. Rosa Meriläisen työnantaja olin ennen kuin hänet valittiin eduskuntaan ja Osmo Soininvaaran talousoppeja olen ahminut jo 1980-luvulta alkaen. Ensimmäinen Soininvaaralta lukemani kirja ilmestyi muistaakseni 1983, se oli pieni, viisas kirjanen, jolla oli suuri nimi: Vihreää valoa. Uusin kirja Vauraus ja aika on vielä kirjakaupassa odottamassa, että minulla olisi aikaa lukea se! Hävettää. Kirja kertoo siitä, että emme ole hyvinvointia kasvattaessamme onnistuneet vähentämään työtä ja lisäämään onnellisuutta, vaan olemme yhä kiireisempiä. Hyi meitä!

Ja sitten se Kuka kenen tilalle -ajatusleikki. Soininvaaran tilalle tahdon Ovaskaisen, Anttilan tilalle Vihreän liiton varapuheenjohtajan Janne Länsipuron ja Meriläisen tilalle lääkäri, kaupunginvaltutettu Maija Kajanin. Puts! Selvä peli.

1 comment:

Anonymous said...

Well written article.