Wednesday, February 07, 2007

62. päivä

Unohdin vaalirintanappini tänään kotiin, kun vaihdoin pakkastakkiin. Olo on ihan alaston. Itseäni lohduttaakseni julkaisen sarjan Ovaskaisen vaalinappeja eri ajoilta. Ovaskainen ei ole mikään eilisen teeren poika ehdokkaana, mikä näkyy nappien tyylissä.

Näiden vaalien virallinen Ovaskais-nappi on KYLLÄ KAI vihreällä pohjalla. Saatavana Viking Line -mainostyyppisenä reunojen yli pursuavana mallina (kuvassa) sekä perinteisempänä designina, jossa teksti ei tursu reunoille. Nappeja voi tilata minulta, jos haluaa kantaa mukanaan aina toimivaa vastausta joka kysymykseen.

Kuvan muut napit ovat Ovaskaisen Tampereen-kaudelta, eri vaaleista, joiden lopputuloksena mies vaikutti Tampereen kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa. Eduskuntaankin äijä pyrki, mutta vaikka silloinkin hänellä oli loistava tukiryhmä, niin vielä eivät Eduskuntatalon ovet auenneet. Kaikki aikanaan, ja nyt on eduskunnan aika.

KYLLÄ KAI -merkki toimi jo Tampereella. Onnekkaasti osa entisestä tukiryhmästä on myös muuttanut pääkaupunkiin, joten pystyimme jalostamaan vanhan merkin (oik. yläkulma) uuteen kuosiin. Kiitos vinkistä Iinalle, Minnalle ja Kessulle, sillä ehdokas itse yritti pimittää mainion merkin olemassaolon meiltä viattomilta uusilta tukiryhmäläisiltä.

Muut vanhat merkit ovat mustavalkoinen Support your local Ovaskainen sekä oranssi K.OVA ON KOVA, jota en ymmärrä yhtään, mutta se on ilmeistä äijähuumoria, sillä miehet tykkäävät sitä toistella. Minusta Ovaskaisesta ei saa kovista edes kurmoottamalla, uskoisin. Hän on mitä humaanein ja sympaattisin persoona. Joten menkööt nyt sen piikkiin, että tavoite on kova: läpimeno eduskuntaan.

No comments: