59. päivä

Elokuvallista viikonloppua! Pari pätkää viikonlopussa pitää spiritin korkealla. Eilen kävin kaverin kanssa katsomassa Babelia ja tänään esitimme vaalityön nimissä tanskalaisen Niels Arden Oplevin Martinin unelma -elokuvan Kino Engelissä.

Puhumassa oli Ovaskaisen lisäksi Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn, joka kertoi mitä elokuvamme rahoitukselle tulisi tehdä. Sali oli täynnä ja ilmeisen tyytyväistä joukkoa, koska tulivat kädestä kiittämään elokuvan jälkeen sekä itse vaalivälinettä että minuakin, oletettavasti siksi että osasin jakaa ihmisille liput oikein päin käteen.

Ovaskainen ja Krohn kuulemma puhuivat viisaita, mutta minä en tiedä siitä mitään, kun vartosin eteisessä myöhässätulijoita. Sen ehdin kuulla, kun Irina Krohn sanoi, että jos haluamme vaikuttaa siihen kuinka monta kotimaista elokuvaa tehdään, meidän on parasta valita poliitikot, jotka tahtovat edistää elokuvantekoa. Poliitikot eivät päätä elokuvan sisällöstä, mutta kylläkin siitä paljonko elokuvia tehdään.

Ovaskainen on elokuvapoliitikkoja eli hänelle saa tässä lajissa sälyttää vastuuta. Mies on johtanut Pirkanmaan elokuvakeskusta yhdeksän pitkää vuotta 1990-luvulla eikä hän ole taiteenlajia jälkeenpäinkään hylännyt.

Talousmiehenä Ovaskainen näkee myös elokuvan hyödyn valtiolle. "Kotimaisten elokuvien laadukkuus ja menestys näkyy myös valtion kassassa aiempaa suurempina tuloveron ja arvonlisäveron tuottoina," sanoo Ovaskainen nettisivuillaan. "Suomen elokuvasäätiö selvitti elokuvatuottajien avustuksella kahden esimerkkielokuvan, Menolippu Mombasaan (2002) ja Nousukausi (2003), taloudelliset vaikutukset valtiolle. Tuloksena oli, että säätiön myöntämästä tuotantotuesta peräti 64-81 prosenttia palautuu valtiolle verotuloina. Mitä parempi ja menestyneempi elokuva on, sitä suurempi on tulo- ja arvonlisäverojen kautta valtiolle kirjautuva verotulo."

Ovaskainen kiteyttää elokuvatuotannon taloudellisen merkityksen: "Kotimainen elokuvatuotanto on raskaan rockin ohella oiva esimerkki siitä, että suomalainen kulttuuri voi olla oikea vientituote ja että kulttuurituotannon edistäminen voi olla valtiollekin hyvä taloudellinen sijoitus."

Taide ei siis ole tuhlausta, vaan myös tuloja ja työtä tekijöille sekä yhteistä verohyvää meille kaikille. Rahalla mittaamatonta kuitenkin on elokuvan elämys, se joka auttaa meitä unelmoimaan.