28. päivä

"Olisi tosi hienoa ostaa menolippu jonnekin ja katsoa miten selviäisi elämästä", pamautti lounasseurani nuoruuden innolla. Reipas seikkailullinen ajatus, mutta valitettavan monet ihmiset eri puolilla maailmaa joutuvat moisen ratkaisun tekemään - eivätkä ollenkaan mielellään.

Sukelletaan hetkeksi Suomeen menolipun ostaneen pakolaisen tai työtä etsivän maailmaan.

Suomi ei saanut viime vuonna hankittua edes pientä 750 pakolaisen kiintiötään täyteen, eikä näin käynyt ensimmäistä kertaa. Nyt harkitaan tilapäisellä oleskeluluvalla olevien afgaanien ja vieläpä kurdiperäisten irakilaisten palauttamista lähtömaihinsa. Ei näytä lupaavalta kalliin menolipun ostaneen pakolaisen tulevaisuus Suomessa.

Entäs ulkomaiset työnhakijat? Pääkaupunkiseutua uhkaa työvoimapula, ja varsinkin hoitotyöhön tarvitaan tekijöitä. Hyvä sauma ulkomaalaiselle? No, ei sentään, ei tänne noin vain toivoteta tervetulleeksi. Puolet pääkaupunkiseutulaisista karsastaa maahanmuuttajia. Varsinkin vähän koulutetut ihmiset suhtautuvat heihin epäillen. Eipä näytä ruusuiselta siirtotyöläisenkään elämä Suomessa.

Mikä mättää meikäläisissä? Tahdotaanko niitä palveluita vai ei? Nyt on se kuuluisa valinnanpaikka. Jos tahdotaan palveluita, pitää arvostaa niiden tekijöitä, kansalaisuuteen katsomatta. Ja kai meiltä nyt sen verran solidaarisuutta löytyy, että voimme edes kaksinkertaistaa pakolaiskiintiömme - ei näyttäisi vuosikiintiön toistuva alittaminenkaan niin pahalta.

Ja sitten tähän blogiin ikään kuin tilaamatta kuuluva Ovaskais-osio. Vaalivälineeni Kai Ovaskainen oli tänään Ylen aikaisen haastateltavana toisen eduskuntaan pyrkivän eli Maria Guzeninan kanssa. Oikein oli onnistunut sessio. Guzenina käytti niin kauniita sanoja Ovaskaisesta, että ihan alkoi vaalipäällikköä nolottamaan (mitähän harkitsematonta sitä onkaan tullut sanottua viime päivinä?). Mutta, juu, oikeassahan Guzenina on Ovaskaista kehuessaan. Eduskuntaan tarvitaan kuntatalouden asiantuntijoita, koska kunnissa ne lakisääteiset palvelut tuotetaan.