55. päivä

Tänään olen rakentanut Ovaskaiselle vaalielämää eli täyttänyt kalenteriin urheiluhenkeä vaativan ohjelman, jossa ei kovasti ole luppoaikaa ennen 18.3. Äijä näyttää kovin päättäväiseltä ja kauaskatsovalta eli eiköhän tuo kestä, koska kamppiksen teko on hauskaa. Minulla on tällainen puhti ja puuha -päivä, koska eilen olin puoluetoimistolla ja siellä oli paljon menoa ja hyörintää, kun yhdessä huoneessa painettiin t-paitoja ja toisessa tutkittiin tulevia tapahtumia. Helsingin piirin tyylikäs kampanjapäällikkö Ville Tuominen oli tilaisuuden kunniaksi sonnustautunut keväänvihreään solmioon. Se on aina niin hienoa, kun ihmisellä on tilanne- ja tyylitajua!

Yleisesti tänään on feminismin päivä, joten puuhakkuuteni sallittakoon. Eduskunnassa naisia on vähemmistössä, mutta meidän vihreiden ryhmässä enemmistössä. Siispä työtä tasajaon eteen, hyvät aatteen siskot ja veljet! Feminismi ei ole "kaikki meille" -julistusta, vaan "puolet ja puolet" -meininkiä.

Kysymättäkin otaksun, että Ovaskainen allekirjoittaa tämän päiväisen kansanedustajien julistuksen (huomenna sen voi allekirjoittaa netissä, vink!, vink!, herra ehdokas, osoite on www.feministinenaloite.org). Aloitteella ajetaan mm. sitä, että työn ja perheen yhteensovittamista helpotettaisiin, vanhemmuuden kustannukset jaetaan kaikkien työnantajien kesken ja samasta työstä maksetaan samaa palkkaa. Siis aivan yksinkertaisesti pyrkimystä tasa-arvoon.

54. päivä

Istuta puu, se sitoo hiilidioksidia.

Kärsivän ilmaston takia on tehtävä paljon ja monenlaista. Yhtä taikakeinoa ei ole ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Jokaisen on tehtävä sitä, mitä osaa parhaiten. Minä osaan istuttaa puita vaikka unissani, niin paljon olen hommaa tehnyt lapsesta asti. Maata ei tosin ole, joten valmiuteni ovat vajaakäytössä. Mutta muistakaa minua, kun lähdette metsää tekemään.

Ajattelin tätä, kun tutkin aamun Hesarin keinoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. En osaa rakentaa aurinkokennoja, en tehdä tuulivoimalaa, en nesteyttää hiilidioksidia merenpohjaan. Kykyni merileväviljelmän pystyttämiseenkin taitavat olla aika rajalliset.

Mutta jotain osaan. Osaan istuttaa puita.

Kuvataiteilijoista minulle kaikkien aikojen rakkain, jos näin edes voi rankata eniten rakastamansa taiteenlajin harjoittajia, on saksalainen Joseph Beuys (1921-1986). Monen taiteenlajin pioneeri Joseph Beuys istutti myös puita. Kasselin Documentassa (Euroopan suurin toistuva nykytaidenäyttely) vuonna 1982 Beuys istutti 7000 tammea torjuakseen saasteita. Beuysin perintöä tarvitaan nyt. Beuysille taide oli maailman pelastamista ja maapallon hoitamista.

Tällä viikolla kuullaan, mitä taiteen entisellä pääkaupungilla Pariisilla on asiaa. Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) esittää raporttinsa perjantaina ja työryhmä on koolla koko viikon Pariisissa.

Paljonko ilmaston arvioidaan lämpenevän? Kukaan ei tiedä, koska mannerjäätikön sulamisen mallintaminen on niin monimutkaista, että hommaan menee ainakin viisi vuotta. Sitä aikaa meillä ei ole varaa odottaa. Siitä olemme varmoja, että me ihmiset itse olemme tämän kuuman sopan keittäneet.

Mutta meillä on toivoa, kunhan muutamme elämäämme. It's not too late, sanoo Greenpeace Eiffel-tornin kyljessä. Pariisin symbolilla, tuolla länsimaisen teollisen sivistysyhteiskunnan manifestilla on nyt meille asiaa. It's not too late, huutaa Eiffel-torni, jos vain kuuntelemme.

53. päivä

Oi, tänään on ihana päivä. En olekaan yksin universumissa, vaan tässä bittiavaruudessa on toinenkin tukiryhmäblogi, Vihreää valoa, made by Janne Länsipuron tukiryhmä. Mahtavaa! Jos asuisin Uudellamaalla, toimisin itsekin mainitussa tukiryhmässä, joten pränttäsin tuohon sivupalstalle pysyvästi linkin tukiryhmäblogiin sekä Jannen sivustolle, joten seuratkaapa niitäkin.

Ovaskainenkin on ollut netissä aktiivinen tänään ja julkaissut uusia kuvia. Esimerkki yllä, syystä että Ovaskainen harrastaa yhteiskäyttöautoa. Eli kulkee perheineen normaalisti julkisilla, mutta silloin kuin autoa tarvitaan, se saadaan City Car Clubista, mikä takaa sen, että autoa käytetään vain tarpeeseen ja samalla kertaa hoidetaan niin vaimon, lasten kuin kissankin asiat. (Jaa, no, tulikohan liioiteltua, kissalla ei liene paljon asioita Käpylän ulkopuolelle.)

Yhteiskäyttöautoilun soisi yleistyvän, mutta valitettavan harvat autoilijat tietävät alan ainoasta yrityksestä, City Car Clubista. Yhteiskäyttöauto olisi erinomainen vaihtoehto esimerkiksi perheisiin, joissa on kaksi autoa. Molemmilla autoilla sentään ei yhdelläkään perheellä voi olla koko ajan käyttöä. Jo tällä tavoin autoilu vähenisi alueilla, joissa on joukkoliikennettä. Yhteiskäyttöautoja löytyy pääkaupunkiseudulta jokaisen kotinurkilta, joten tutustukaa mainioon ideaan.

Pelkästään yksityisten ihmisen ympäristötietoisuuden varaan yhteiskäyttöautojen menestystä ei ole hyvä sälyttää. Ovaskainen kannustaa toimiin myös julkista sektoria: "Jotta autojen yhteiskäyttö yleistyisi entuudestaan, valtion ja kuntien kannattaisi toimia yhteiskäytön pilotteina. Jo nyt useat yritykset ja yhteisöt ovat ottaneet käyttöönsä yhteiskäyttöautoja korvaamaan tai täydentämään omia autojaan."

52. päivä

Eilen ystäväni väitöskaronkassa ehti jutella pitkästä aikaa tutkijakavereiden kanssa. Eräs ystävistäni kuulutti onnellisena, että hän tuntee itsensä taas ihmiseksi, kun saa ansiosidonnaista päivärahaa.

Siis täh? Näin on maailma tänään. Tämä yli nelikymppinen ystäväni on monen muun lailla aina ollut pätkätöissä ja maksanut säntillisesti ammattiyhdistysmaksunsa, jotta hänellä olisi sitten turva, jos työtä ei löydykään.

Kävi seuraavasti: määräaikainen työsuhde loppui, mutta tarjolla on vajaan puolen vuoden apuraha kiinnostavaan kirjaprojektiin. Toimelias kaveri tietysti otti homman ja oli vielä ylpeä, kun sai tämän alansa pioneerihankkeen tehtäväkseen. Apuraha luonnollisesti loppui ennen kuin kirja oli valmis ja ystävä haki työttömyyskorvausta. Tulos: ei mitään korvauksia, nainenhan on selvä yrittäjä, joka työllistyy kirjaprojektissa. Yksinhuoltaja putosi tyhjän päälle kahden lapsensa kanssa. Karmeinta oli henkinen nöyryytys. Se että hänen täytyi anoa ja perustella ja selvittää koko elämänsä saadakseen leipää lapsilleen.

Tätä on suomalainen turvaverkko, joka perustuu siihen, että ihmisellä on vakituinen työsuhde. Ja jos tuo työsuhde koskaan katkeaa, älä ikinä ota vastaa mitään epämääräistä. Sitä saat katua.

Näin ei kuulu olla. Jokaiselle suomalaiselle kuuluu perusturva, jota me vihreät sanomme perustuloksi. Sen saisi jokainen elämäntilanteeseen katsomatta, ilman mitään selittelyjä. Perustulon lisäksi jokainen lisätyö kannattaa ottaa vastaan, koska työtä tekemällä ei menettäisi perusturvaansa. Sellaisessa maailmassa tutkimustakin voisi tehdä. Humanistisen alan tutkijantyöllä ei ole mitään tekemistä yrittäjyyden kanssa. Humanisti on sivistyksen palveluksessa eikä hänen tutkimustuloksiaan voi mitata ebit-prosenteilla.

51. päivä

Tänään oli vaalitoimintapäivä. Vihreät ehdokkaat liikehtivät eri puolilla Suomea ja mainostivat vihertestiä. Käypähän testaamassa, kuinka vihreä olet. Samalla käynnillä voit tehdä vihreiden oman vaalikoneen, joka erottelee vihreitä ehdokkaita toisistaan.

Olin liikenteessä minäkin. Jaoimme Ovaskaisen kanssa 350 leffamainosta Kolmen sepän patsaalla. Panen mainoksen tähänkin. Näe elokuva ja kuule samalla istumalla Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtajalta Irina Krohnilta, mikä on suomalaisen elokuvan tila tällä hetkellä. Eli:

Tervetuloa Niels Arden Oplevin elokuvan MARTININ UNELMA ennakkonäytökseen sunnuntaina 4.2. klo 14.00 Kino Engeliin, Sofiankatu 4.

Tanskalaisen ohjaajan tositarinaan perustuva elokuva on palkittu useilla festivaaleilla, mm. Berliinissä 2006. Elokuva kertoo nuoresta pojasta, joka ihailee Martin Luther Kingiä ja kärsii tyrannimaisesta koulusta.

Elokuvan alussa Suomen elokuvasäätion toimitusjohtaja Irina Krohn kertoo, miten elokuvatuotantomme nostetaan muiden pohjoismaiden rinnalle.

Varaa lippusi täältä. Siis käytännöstä minulta, mutta linkistä pääset lomakkeeseen.

Lisätietoja elokuvasta:

Niels Arden Oplev: MARTININ UNELMA (Drømmen, Tanska 2006), 105 min. -K11-

Martin Luther King on maalla asuvan Fritsin ihanne. Vuonna 1969 muuttuvaa maailmaa värittävät pitkätukkahipit partoineen, mielenosoitukset sotaa vastaan ja räiskyvä rokki. Elokuvan englanninkielinen nimi onkin aikaa hyvin kuvaavasti We shall overcome.

Frits siirretään kyläkoulusta kaupunkikouluun, jota hallitsee tyrannimainen rehtori pelolla ja väkivallalla. Pitkä tukka ja rokki ovat kiellettyjä, vain kaikki vanha on hyvää.

Rehtori rankaisee Fritsiä niin ankarasti että tämä joutuu käymään sairaalassa. Poika ja hänen vanhempansa vaativat oikeutta ja rehtorin erottamista. Koko kylä tuntuu kuitenkin olevan rehtorin vallassa, ja tämä käyttää kaikki keinot vastustajien murskaamiseksi. MARTININ UNELMA on vaikuttava tarina yhdestä koulumaailman arimmista ja vaietuimmista aiheista.

50. paiva

Hei, tama blogi on puolivalissaan! Kippis!

Hassujen nappaimistojen maassa viela taman paivan, mutta vahan apeissa tunnelmissa eilisen illallisseuran myrskyjuttujen takia. Hurjan talvettoman talven pahimmassa myrskyssa viikko sitten kuoli kahdeksan ihmista ja lukuisia loukkaantui. Nailla mailla, jossa eletaan merenpinnan alapuolella, huoli veden nousemisesta on paljon todellisempi kuin Helsingissa Tanskan suojaaman lahden rannalla. Vaikka kyllahan Risto Isomaki Sarasvatin hiekkaa -kirjassaan vakuuttavasti osoittaa, miten tsunamia ei yksi pikku Tanska esta etenemasta. Suosittelen edelleen kirjan lukemista.

Taalla ilmastonmuutos on kaikkien huulilla. Maassa jossa minun mielestani ei koskaan ole talvea ollutkaan, voivotellaan talvettomuutta.

Olen strategisen johtamisen seminaarissa, jossa kauaskantoisimpien johtajien puheissa ilmastonmuutos ja energian saatavuus pulpahtelee yhta olennaisena osana kuin mediamaailman murroksetkin. Ehka maailmanmeno muuttuu eika vain puheet. Hyodyllisinta, mita mina nyt voin tehda, on tulla kotiin ja jarjestella vaalitilaisuuksia aiheesta. Etaisyydesta asioiden jarjestely on vahan haasteellista, vaikka onnistuu se nainkin.

Mutta ensin kayn katsomassa, onko Ovaskainen kirjoittanut blogiaan.

49. paiva

Hassujen nappaimistojen maassa pyoraillaan. Jopa niin olennaisesti, etta pyoraily katsotaan kulttuuriperinnoksi, jota taytyy erikseen vaalia kaupunkikulttuurin osana, ei liikenneongelmana. Amsterdamin pyorailyinto laantui parikymmenta vuotta sitten. Vaarassa oli kaupunkikuva ja huoleton hollantilainen imago, jossa kanaalien kylkeen kuuluu pyorailevat kaupunkilaiset. Mita turistitkin siita tykkaisivat, jos pyorat haviaisivat? Toimeen tartuttiin, pyorille annettiin etuajo-oikeuksia ja pysakointia helpotettiin. Ja pyoraily pelastui, kaupunki oli entisellaan.

Kaupunkikulttuurin edistaminen on asia, jota meilla Suomessa ei arvosteta. Helsinkikin olisi ihanampi kaupunki, jos keskustassa kaveltaisiin ja pyorailtaisiin, mutta se vaatii sita, etta auto ei tule ensin liikennesuunnittelussa.

Keskustakulttuuri vaatii myos julkista tilaa, jossa oleskella ilman ostopakkoa. Rautatietorin luistinrata on upea avaus keskustan elavoittamiseen. Musta aukio on nyt joka ilta taynna elamaa. Keskustakirjasto on pitkantahtaimen hanke, joka palvelee kaikkia kaupunkilaisia ja myos matkailijoita. Keskustan ja lahioiden tarpeita ei voi asettaa vastakkain. Keskusta on kaupungin sielu, joka mahdollistaa niin tutun kuin anonyyminkin kohtaamisen. Kaupungin valovoimaisuus maaraytyy keskustan valovoimaisuudesta. Siksi tanaankin, hetken tyotauon aikana, oli tavattoman lennokasta vaeltaa kanavanvarsia historiallisessa ymparistossa, pyorailevien hollantilaisten seassa.

Mainos: tsekkaa Ovaskaisen uusi vaalikuva.

48. paiva

Tanaan vihreiden kattokampanaja avataan, vaalikaverit juhlivat ja kehuvat yhteisbileissa ehdokkaitaan. Minun kohtaloni on: ei paasya bileisiin. Tyo vei hassujen nappaimistojen maahan, mutta ehdokkaani ylistamista eivat pikku vaikeudet esta. Puolueen kampanjatoimistossa on kaikki valmiina, kuten kampanjapaallikko aamutekstarillaan viestitti! Onnea kaikille!

Etaisyydesta nakee enemman. Vaalien alla kaikilla karsivilla ja kaltoinkohdelluilla on ystavia ja jokainen ehdokas on heikomman asialla. Kai Ovaskaisesta tulee loistava kansanedustaja siksi, etta han haluaa tehda tyota sen eteen, etta meilla ylipaataan riittaa ihmisia tekemaan niita palveluita, jotka takaavat tasa-arvoisen ja turvallisen hyvinvointivaltion. Valtiosta ja kunnista taytyy tulla edellakavijoita tyonantajina, muuten elakoityvan Suomen vahat tyontekijat hakeutuvat parempiin leipiin. Tyontekijoista kilpaillaan jo talla vaalikaudella. Kuka tahtoo hoitaa meita? Kuka suostuu opettamaan? Kuka viitsii ajaa bussejamme?

Kai Ovaskaisen mukaan tyontekijoiden houkuttelemiseksi tarvitaan hyvaa johtamista, kunnon tyosuhteita, reiluja tyo-oloja, tyossa kehittymisen mahdollisuuksia ja johdonmukaisia organisaatioita, joissa tyontekija tuntee olevansa hyvan palveluksessa. Vain siten meidan palveluille riittaa tekijoita.

Ovaskainen ei julista, vaan han osaa neuvotella ja vakuuttaa ihmiset julkisen talouden syvallisella asiantuntemuksellaan, joka on hankittu tyossa taloustoimittajana ja Vantaan kaupungin viestintajohtajana ja johtoryhman jasenena. Ovaskainen on joukkuepelaaja, joka karismallaan saa ihmiset mukaansa toteuttamaan hyvia asioita. Tervetuloa mukaan tekemaan Ovaskainen kampanjaa. Ilmoittautua voi taallataalla.

47. päivä

Life could be a dream. Siinä tämän hetken henki. Suuri osa vaalitilaisuuksia alkaa olla sovittuna, ehdokas mitä mainioimmassa vedossa ja tällä viikolla Vihreiden kampanja vasta starttaa. Tekemistä on valtavasti, mutta meininki on aivan täydellinen. Ovaskaisen vaalikampanjan viestit ovat hiotut ja selkeät ja päämäärä kirkas - Arkadianmäelle mennään.

Life could be a dream. Kansallisoopperan pääsalin katto aukeni ja taivaasta sanoi unelmia. Tämä oli fiilis eilisiltaisen Nederlands Dans Theaterin esityksen lopussa, kun tajunnanräjäyttävän riemastuttava SH-Boom-tanssi päättyi ja pimeään katsomoon alkoi sataa paperilappusia. Niitä satoi ja satoi ja lopulta, kun ymmärsi tavoitella niitä käsillään, näki lappuun painetun tekstin: Life could be a dream.

Keräsin lappusia noin sata ja tuunasin niitä pikkuisen, koska ne natsaavat kamppiksemme sisäiseen markkinointiin, kohta käsillä olevan kulttuuritilaisuutemme teaseriksi.

Taide on leipää, ja eilisen kaltaisina iltoina leipää tärkeämpää. Tässä maailmassa, hyvinvointivaltiossamme on varaa sanoa näin. Mutta tämä maailma ei ole syntynyt itsekseen, vaan vuosikymmenten määrätietoisella työllä, jolla suomalaista kulttuurielämää on rakennettu. Älkäämme uhratko tätä ylellisyyttä kilpailukyvyn alttarilla. Mihin meillä on varaa, jos meillä ei ole varaa unelmiin?

46. päivä

Suomella on kaikki keinot menestyä, otsikoi Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Antti Herlin tämän päivän (22.1.) Hesarin Vieraskynä-kirjoituksensa. Kirjoitus oli vaihtoehdottomuudessaan hyytävää luettavaa. Herlinin keinot Suomen menestykseen ovat työehtojen työpaikkakohtaiset joustot ja veroale.

Kirjoitus tuntui jotenkin väärinpäin tutulta. Näinhän tämä ei mene. Ja bling, äkkiä muistin!

Vaalivälineeni Ovaskainen laati poliittisen ohjelmansa lokakuussa verkkosivuilleen, ja sieltähän vastaväite Herlinille löytyi sanasta sanaan: "Yritysten ja elinkeinoelämän järjestöjen edustajat korostavat mielellään, että kansainvälisessä kilpailussa pärjätäksemme meidän on yhä kevennettävä verotustamme ja väljennettävä työelämämme sääntöjä. Valitettavan usein heiltä jää kuitenkin huomaamatta, että nykyisillä säännöillämme olemme kyenneet takaamaan yritysten menestyksen edellyttämän vakaan yhteiskunnan ja varsin hyvät palvelut", sanoo Ovaskainen.

Globalisaatiossa on pärjättävä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Meillä on pääpiirteissään loistava hyvinvointivaltio, jonka kehittäminen on tärkeää. Hyvinvointimallimme tulisi olla vientituote eikä uhka pärjäämisellemme. Globaalin demokratian luominen on tärkeää, ei se että me muutumme kilpailuyhteiskunnan tahdottomiksi rattaiksi, joka pyörii niin kuin Kiina käskee.

Tässä lisää Ovaskaista, suoraa vastausta Antti Herlinille:

"Jos Suomen kilpailukykyä mitataan esimerkiksi pelkästään palkkojen määräytymisen joustavuudella, jää Suomi sijalle 102. Kärjessä ovat muun muassa Hongkong, Egypti ja Georgia. Verotuksen kannustavuudessa olemme sijalla 88 ja kärjessä on jälleen Hongkong.

Kuva kilpailukyvystämme muuttuu olennaisesti, kun mittaristo monipuolistuu. Esimerkiksi sveitsiläiset instituutit, International Institute for Management Development (IMD) ja World Economic Forum (WEF), ovat rankanneet Suomen viime vuosina kilpailukyvyn mitalisijoille. Kiitosta Suomi saa muun muassa korkeatasoisesta koulutusjärjestelmästä sekä julkisten ja yksityisten instituutioiden tehokkuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Suomalainen hyvinvointimalli tukee kilpailukykyä maksuttoman koulutusjärjestelmämme tuottamien hyvien oppimistulosten lisäksi esimerkiksi toimivalla infrastruktuurilla, puhtaalla ympäristöllä, turvallisuudella ja korruptiosta vapaalla oikeuslaitoksella.

Samaan listaan kuuluvat myös terveyspalvelut, jotka omista ongelmistaan huolimatta ovat kansainvälisesti verrattuna varsin hyvät ja kohtuullisella hinnalla tuotetut. Meillä ei siis yksinkertaisesti ole varaa luopua hyvinvointimallistamme."

Kysyn vain yhden kysymyksen: kumman herran kelkkaan sinä tahdot?

45. päivä

"Vähän kuin itseäsi äänestäisit", sanoo Keskustapuolueen eilen paljastettu vaalilause. Jaahah. Vanha legendahan on se, että pikkukunnan kuntavaaleissa joku ehdokas ei saanut yhtään ääntä eli hän ei äänestänyt edes itseään. Turha alleviivata, että kepulaisesta kunnasta oli kyse.

Mutta ei nyt vanhoja vitsejä vedetä esiin, vaan testaan tämän nykykepun houkutuslauseen toimivuutta itseeni. Tunnettu tosiasia on, että äänestän vaaleissa Ovaskaista. Vähän kuin itseäni äänestäisin? No, ei pirussa.

Tsekataan ensiksi taustat. "Merkittävän osan lapsuuteni viikonlopuista ja kesäpäivistä olin viettänyt isäni tai äitini vanhempien luona vuoroin Kansan Uutisten ja vuoroin Suomen Sosialidemokraatin värittämässä maailmassa," sanoo Ovaskainen. Koskahan minä näin ekan Kansan Uutisen ehtana paperina? Varmaan yliopistossa. Ja siis, hei, teinikunta, Ovaskaisen nuoruuden vaikutusareena? Minun aikanani ihan kuollut. Sama suunta jatkuu läpi elämän: toisin kuin Ovaskainen, en mennyt naimisiin, en tehnyt lapsia, en toiminut virkamiehenä, enkä muutenkaan ole mikään mies. No, elokuvafriikki olen ollut Ovaskaisen tapaan, ja vihreä. Mutta ei näillä eväillä äänestetä Ovaskaista "vähän kuin itseään äänestäisi".

Entäs sitten luonne? Ovaskaisesta pitävät aivan kaikki. Hän on sympaattinen, miellyttävä, luottamustaherättävä, neuvottelukykyinen, oikeudenmukainen, älykäs, komea, hyvä tyyppi, kaiken kaikkiaan ihan mahtava kaveri. No, minä nyt olen, tuota noin, ehkä hitusen särmikkäämpi tapaus, jos ymmärrätte yskän. Työtoverini arvioivat luonteeni ja toimintatapani kirjallisesti noin kerran vuodessa, joten minulla on lyödä faktaa pöytää.

Ajatteleeko tämä Ovaskainen sitten yhteiskunnallisista asioista samalla tavalla kuin minä? Kyllä. Talouspolitiikassa olemme yksityiskohdistakin lähes samaa mieltä, samoin kuin talouden asemasta politiikassa ylipäätään. Olemme alkuvihreitä molemmat, varmaan aika täsmälleen samana vuonna vihertävän ajattelun löytäneitä, sattumalta samassa kaupungissakin. Mutta ei ajattelun samankaltaisuus riitä siihen, että äänestäisi jotain ihmistä.

Äänestäminen on luottamuksen osoittamista. Sitä että ehdokkaakseni valitsemani henkilö on kyvykkäin edistämään yhteisiä asioita niiden arvojen pohjalta, joita pidän kaikkein tärkeimpänä. Painavinta eivät ole tausta, luonne tai ajatukset, vaan kyky toteuttaa ja tahto saada aikaan.

44. päivä

Nyt on luisteluviikonloppu. Tänään Nuuksiossa, huomenna Lahteen! Täydellinen sää Nuuksion erämaajärvillä, jää lauloi ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. (SEIS: jäille ei saa mennä kokemattomana seikkailemaan, mutta turvavarustein ja asiantuntevassa luisteluseurassa homma onnistuu.)

Liikunnan hyvyydestä ihmiselle ei koskaan voi puhua liikaa. Olen jokaiselta solultani liikuntaihminen ja siksi aina itken, kun luen juttuja siitä miten jengi liikkuu arjessaan vähemmän ja vähemmän. Ja kun kavereissakin on paljon liikuntaa vieroksuvia kulttuurikinkkuja, niin välillä sitä frustroituu, kun ei tiedä, miten sen parhaiten selittäisi, että meidät ihmiset on luotu liikkumaan ja että liikuntaan pitäisi kaikilla mahdollisilla foorumeilla kannustaa.

Yritetään taas. Äly elää ruumiissa, ja älyllisin äly elää hyvinvoivimmassa kropassa. Liikkuessa endorfiinit (nuo ilmaiset kehokänniaineet) riehaantuvat ihanasti jo tunnin huhkimisen jälkeen. Ja lopuksi on aivan autuaallinen olo. Ei riitä, vai?

Jos et liiku, tulet vanhana raihnaiseksi. Yli neljäkymmenvuotiaan pitää liikkua enemmän kuin nuorempana, jos aikoo pysyä samassa kondiksessa kuin ennen. Nykyihminen elää järkyttävän pitkään, joten kärsi sitten, omapa on vikasi.

Nautin eniten yksinkertaisesta ulkoliikunnasta, kävelystä, juoksusta, hiihdosta, luistelusta, soutamisesta, pyöräilystä, puunhakkuusta. Kaikesta mitä voi tehdä helposti lähellä ja vähin varustein ja sivuvaikutuksena nauttia luonnosta. Sellaista liikuntaa toivoisin edistettävän myös koulukasvatuksella ja kansanvalistuksella. Tosin, pakko sanoa, koska olen entinen kilpaurheilija, ymmärrän mainiosti kilpailemista eikä minusta kilpailu-urheilua saa sorsia. Mutta yksinkertaisen ulkoliikuntaherätyksen toivoisin tähän maahan! Maan mainoin liikuntatemppu oli sauvakävelyn keksiminen Suomen Ladulta - lisää samanlaista. (Juu, varmaan minäkin sauvakävelen sitten kun jalka ei enää nouse maratoniin, en ennen).

Kansanterveys kukoistaa ihmisten liikkuessa eivätkä terveysmenot repeä käsiin. Minulla on tuttu töissä Kansanterveyslaitoksella. Tapaan hänet kerran vuodessa lapsikaverin synttäreillä. Kysyn aina saman kysymyksen: mitä suomalaisille kuuluu? Vastaus on vuodesta toiseen sama: kansa lihoo ja viina maistuu. Tarttis varmaan tehdä jotain? Esimerkiksi kipaista lähikauppaan kävellen eikä ajella autolla. Pienestä kaikki aina alkaa.

43. päivä

Tiedättekö, että Eurooppa on kovasti taantunut sitten 1930-luvun? Senkin oppi tänään, kun oli kuuntelemassa Annantalolla Satu Hassia Joukkoliikenne ilmaston puolesta -tilaisuudessa. Hassi kertoi, että vuonna 1935 junalla pääsi Tallinnasta Berliiniin 27 tunnissa. Tänään samaan matkaan menee 60 tuntia ja keskituntivauhdiksi tulee tuollainen pyöräilynopeus. Ei kovin houkuttelevaa! Ei ihme, että Euroopan valtioiden välisiä, vähänkin pidempiä matkoja kuljetaan enimmäkseen lentäen. Esteenä ovat monenlaiset eri järjestelmät, ihan alkaen siitä ajataanko junaa oikea- vai vasenpuolisesti. Siis kuulitte oikein, raiteillakin on joku puolisuusliikenne, mitä ei aina tule ajatelleeksi.

Eurooppalaista edistystäkin on. Saksassa on useissa kaupungessa City Ticket, joka tarkoittaa sitä, että kaupunkien välisessä junamatkassa saa ilmaiseksi määräpään sisäisen joukkoliikenteen. Itsekin pääsin nauttimaan tästä ylellisyydestä jouluisella matkallani, jolloin ajelin junalla peräti kolmen eri maan välillä. Saksa-Belgia-Ranska-yhteydet sujuivat ihan mallikkaasti, mutta taidan aika pitkään harkita tuota junaseikkailua Baltian läpi Saksaan. Kun pyörällä pääsee niin paljon kätevämmin.

Samaisessa joukkoliikennetilaisuudessa kuulin ensimmäistä kertaa charmanttia herrasmiestä, Vantaan yleiskaavapäällikkö Matti Pallasvuota, joka korosti eheyttävän kaupunkirakenteen tärkeyttä suunniteltaessa joukkoliikennemyönteistä pääkaupunkiseutua. Pallasvuo sanoi, että kaupunkisuunnittelijat eivät "enää voi vedellä suunnitelmiaan leveällä pensselillä, vaan heidän on täytynyt teroittaa kynänsä." Ai, että pidin tuosta herrasta. Varsinkin kun hän vielä muistutti, että eheäänkin kaupunkirakenteeseen on jätettävä pääkaupunkiseudun "vihreä verkko", ja näytti kauniin kuvan, jossa metsä- ja viheralueet näkyivät kudelmana alueemme kartassa Nuuksiosta Keskuspuiston kautta Sipooseen. Voi, älkää viekö minulta näitä metsiäni!

Ja lopuksi tämä ehdokkaani Ovaskainen esitti vision pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kokonaisratkaisusta, jossa palvelu pelaa ja poikittaisliikenne on kunnossa. Ja vaati, ihan oikein, että valtion pitää alkaa tukea myös pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä, koska ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa, jossa ihmiset eniten saastuttavat.

Sokerina pohjalla uutta Ovaskaisen sivustolta: Ilkka U. Pesämaan hauskaa piirrostaidetta.

42. päivä

Tänään on vaalipuuhapäivä, tarkemmin ottaen vaalipuuhailta, koska väliin jää työpäivä. Vaalipuuhapäivänä allokoidaan mainosrahaa yksien kanssa ja pohditaan Helsingin yhteistä kamppista toisten kanssa. Ja sitten lykitään vaalitilaisuusjärjestyjä eteenpäin ja leikataan flaijereita jakoa varten huomiseen tilaisuuteen. Joukkoliikenteellä ilmaston puolesta siis Annantalossa 19.1. klo 15.30-17.00. Puhujina Satu Hassi, Matti Pallasvuo ja Kai Ovaskainen. Tämänpäiväisessä Uutislehti 100:ssa oli ihan kelpo mainos.

Joukkoliikenne on suuri seutukysymys. Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat eri kuntia, mutta ihmiset ovat jo kauan sitten lakanneet olemasta henkisesti sitoutuneita johonkin näistä kaupungeista. Alueella liikutaan sen mukaan, mikä on kussakin elämäntilanteessa järkevää. Liikenne senkun kasvaa, henkilöautolla ajetaan pienimmätkin matkat ja kehäteiden marketteihin on ihan luonnollista mennä päivittäin ostoksille, oli koti missä tahansa. Tämä kaikki on tuhoisaa. Ilma ympärillämme ryhtyy kapinaan. Tämä "talvi" on jo tarpeeksi raju varoitus. Viimeistään nyt on siirryttävä joukkoliikenteeseen aina kun se on mahdollista. Ja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kehittäminen vaatii yhteistä näkemystä ja tahtoa.

Pääkaupunkiseudun yhteisiä asioita voi hahmotella verkossakin. Hesarin toimittaja Kimmo Oksanen oikein yllyttää siihen blogissaan Suurkaupungin hai. Sinne vaan keskustelemaan! Ai, miksi minä nyt tätä mainostan? No, siksi tietysti, että kansanedustajaehdokas Ovaskainen, josta blogini ainakin etäisesti kertoo, kommentoi siellä myös. Ovaskainen on pääkaupunkiseudun kunnat yhteen -miehiä sekä seutujoukkoliikenteen jokapäiväisiä käyttäjiä. Töissä Vantaan johdossa ja kotonaan Helsingin Käpylässä. Tämmöisiä näkemyksiä Ovaskainen esitteli Suurkaupungin hai -blogin alkuun, löytyy myös ylläolevan linkin alta:

"Helsingistä Vantaalle joka arkiaamu matkaavana tiedän, ettei ainakaan näitä kahta kaupunkia kukaan pysty enää pitkään pitämään erillään.

Ensimmäinen askel tämän minimetropolimme yhteen kursimiseksi otetaan luultavasti pian eduskuntavaalien jälkeen, kun hallitus ensimetreillään tekee rahoituspäätöksen lentoaseman kautta kulkevasta kehäradasta. Rahoitusneuvottelut kuuluvat etenevän sen verran suotuisasti, että kaikki eväät päätökseen lienevät jo koossa.

Tuon rahoituspäätöksen myötä ratkeaa muuten myös yksi asuntorakentamisen solmu näiltä kulmilta, sillä radan varteen saadaan asunnot ainakin 30 000 ihmiselle."

Huomenna Annantalossa jatketaan pääkaupunkiseudun joukkoliikennekeskustelua.

41. päivä

Tänään on yksi vaalivirstanpylväs ohitettu. Nimittäin Helsingin vihreät avasivat vaalikampanjansa virallisesti vihreiden ryhmähuoneessa eduskunnassa. Siksi myös vaalivälineeni Ovaskainen vietti eduskunnassa parituntisen. Ja moisen juhlan kunniaksi tällään tähän blogiin tuommoisen eduskuntakelpoisen kuvan ehdokkaastani. Tavoittelemme vaalivoittoa Helsingissä. Meillä on hienot ehdokkaat ja upea ohjelma.

Pysytellään siis tiukassa asiassa. Puhumme vaaleissa ilmastonmuutoksesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja työelämän muutoksesta. Vaadimme perusturvaa epävarmassa maailmassa ja kehitämme pääkaupunkiseudun metropolialuetta yhtenä kokonaisuutena.

Vihreästä Suomesta tulee maailman johtava ympäristötöteknologian maa, jossa uusiutuvat, kotimaiset energialähteet tuottavat valtaosan energiasta. Ponnistelemme eroon tuontiöljystä vuoteen 2030 mennessä. Uskallamme sanoa, että energiaa on säästettävä niin kotona kuin teollisuudessakin.

Työ on silmäterämme vaaleissa. Tahdomme reilut työolot kaikille, ei liikaa yhdelle eikä yhtään toiselle, niin kuin nyt on meininki. Perustulo on ratkaisumme työelämän epävarmuuteen. Haluamme kehittää valtiosta ja kunnista parhaita työnantajia, esikuvia koko työmarkkinalle. Vain tyytyväinen, motivoitunut työntekijä takaa hyvän julkisen palvelun. Henkilöstön osaamisen kehittäminen on nostettava julkisen sektorin kilpailuvaltiksi.

Verotuksessa siirrämme painopistetta työn verotuksesta saastuttamisen ja kulutuksen verotukseen. Veroja tarvitaan, sillä ne takaavat hyvinvointipalvelut oikeudenmukaisesti kaikille.

Arvostamme monikulttuurisuutta. Tahdomme Suomeen maahanmuuttajia ja ymmärrämme, että tulevaisuuden palveluyhteiskuntamme ei pysy pystyssä ilman ulkomaista työvoimaa. Silti pelkästään työ ei saa olla hyväksytty peruste maahanmuutolle. Vihreään Suomeen mahtuu myös reippaasti nykyistä enemmän hädänalaisia pakolaisia.

Globaalissa maailmassa haluamme kehittää maailmandemokratiaa. Reilu peli myös muualle, niin työssä kuin ympäristönsuojelussa. Meidän, rikkaiden länsimaalaisten on kannettava vastuumme edelläkävijöinä niin ilmastonmuutoksen torjunnassa kuin työelämän lainsäädännön edistämisessä myös kehittyvissä maissa.

40. päivä

Tänään söin kerrankin lounaaksi sitä, mitä aina tahtoisin: herkullista kotimaista luomuruokaa. En tosin työkanttiinissa, vaan keittokirjan julkkareissa. Heidi Hautala, Janne Länsipuro ja Kaisa Leka näet julkistivat päivällä uuden keittokirjansa Rehellistä ruokaa - Heidin kanssa keittiössä. Koska toimin kirjan toimittajana (vapaa-aikanani toki, mikä työnantajani edustajille kerrottakoon), niin promoan nyt kirjaa lainaamalla itse tekemääni lehdistötiedotetta.

Tiedote 16.1.2007: Ruokavalinnat omiin käsiin

Kansanedustaja Heidi Hautala, sarjakuvataiteilija Kaisa Leka ja luomuyrittäjä Janne Länsipuro kannustavat tietoisiin ruokavalintoihin, joilla voi parantaa maailmaa. Rehellistä ruokaa - Heidin kanssa keittiössä esittelee monipuolisia ateriakokonaisuuksia ja tietoa ravitsemuksesta, lähiruoasta sekä ruokaostosten vaikutuksesta ympäristöön.

"Teollista ruokaa syövillä nykyihmisillä on vaara tulla vajaaravituksi," sanoo Heidi Hautala. "Nyt on aika hylätä valkoinen vilja ja sokeri ja siirtyä voimaruokiin, jotka edistävät terveyttä. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä pitäisi syödä puoli kiloa päivässä ", Hautala innostaa. Heidi Hautalan omia voimaruoka-aineita ovat mm. tyrnimarja, karpalo, kylmäpuristettu pellavaöljy, yrtit sekä vihreä ja valkoinen tee.

Hautala, Leka ja Länsipuro tahtovat nostaa ravinnon arvoonsa. Hyvään ravitsemukseen kuuluvat niin ruoan alkuperän arvostaminen, kiireetön kokkaaminen kuin läheisten kanssa jaettu ruokailukokemuskin.

"Ihminen ei ole auto eikä ruokaa pitäisi tankata," sanoo Kaisa Leka. "Kun ruoanlaitolle antaa aikaa, ruokailu merkitsee enemmän. Pysähdy hetkeksi miettimään, kuinka pitkän tien ruoka on kulkenut päätyäkseen ostoskoriisi. Miksi sitä valmistaessa pitäisi kilpailla nopeudessa? Pikaruoan mainoksetko meille ovat opettaneet, että ruoanlaitto on epämiellyttävää? Vallataan takaisin oma keittiömme ja vapaudutaan mikroaaltouunin ikeestä!", yllyttää Leka.

Ruokavalinnoilla vaikutetaan myös ympäristön tilaan. "Itämeren kannalta ei ole yhdentekevää, miten ruokaa viljellään, "tähdentää Janne Länsipuro ja jatkaa: "Ravinteita kierrättävässä maataloudessa tilojen eläinmäärät on suhteutettu viljelypinta-aloihin ja helppoliukoisten lannoitteiden käyttö on vähäistä. Laadukas ja maukas lähiruoka takaavat myös elävän maatalousmaiseman säilymisen."

Ja pienenä vinkkinä kaikille Uudellamaalla äänestäville: kaikki kolme ovat loistavia ihmisiä ja valioluokan valtiomiesainesta. Vaikka nyt olenkin täysillä dedikoitunut tämän Ovaskaiseni vaalityöhön, yhden kirjan verran sentään tahdon tukea Heidiä, Jannea ja Kaisaa.

39. päivä

Demokratian pitäisi olla yhdenvertaista. Kaikkien pitäisi päästä tasa-arvoisesti mukaan vaikuttamisgeimeihin. Helpommin vaadittu kuin tehty.

Espoossa puuhattiin syksyllä metroa niin innoissaan, että asiasta lopullisen päätöksen nuijinut valtuuustokokous kuvattiin ja levitettiin internetin kautta. Tästä tomeroituneena Espoo aikoo tulevaisuudessa radioida valtuuston kokoukset nettin välityksellä kuultaviksi. Kuulostaa hyvältä, vai kuulostaako?

Hesarin kaupunkitoimitus on tämän päivän lehteen vähän kysellyt mielipiteitä vaikuttajatahoilta, mm. tältä minun vaalivälineeltäni Kai Ovaskaiselta, joka työkseen johtaa naapurikaupunki Vantaan viestintää. Ovaskainen ei riemusta kiljahdellut ajatuksesta, syystä että hänellä on Tampereen valtuustoajoiltaan kokemusta asiasta. Edistyksellinen Tampere näet radioi valtuuston kokoukset jo 1990-luvun puolivälissä. Siellä yleisö kyllästyi äkkiä puuduttavaan puhevirtaan. Ovaskaisen mielestä kansalaisten ja valtuuston välillä pitäisi olla interaktiivisuutta, jotta homma pysyisi kiinnostavana. Mutta miten sen sitten toteuttaa, hän kysyy.

Minusta valtuuston radioiminen tai televisioiminen ei ole yhtään pöhkömpi juttu. On se edistystä siihen verrattuna, että nyt tarvitsisi könytä jonnekin valtuuston lehterille, jos tahtoisi seurata puhetulvaa. Oppisivat valtuutetutkin puhumaan lyhyesti ja innostuneesti, kun olisi joku muukin kuulemassa kuin aina ne samat valtuustokaverit ja tutut toimittajat.

Valtuutettujen esiintymistaitojen hiominen ei kuitenkaan ole varsinainen syy siihen, miksi kannatan kokousten nettiavoimuutta. Internet-ihminen elää maailmassa, jossa hän itse valitsee, ja haluaa valita asiat, joista on kiinnostunut. Toimittajat suodattavat ja nostavat medioihinsa jutut, jotka heidän mielestään ovat yleisesti kiinnostavia. Tällöin monet pienemmälle yleisölle tärkeät kunnanpäätökset jäävät kokonaan uutisoimatta. Internet-maailman ihminen on tottunut saamaan tiedon itseään kiinnostavasta asiasta itse valitsemastaan lähteestä ja niin nopeasti kuin mahdollista. Osa ihmisistä tahtoo autenttista alkuperäislähdettä, esimerkiksi ihan aidon valtuutetun elävää puhetta.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia pitäisi lisätä, ja tuo Ovaskainen kuuluttama interaktiivisuus olisi poikaa. Jos esimerkiksi päästäisiin sitoviin kansanäänestyksiin, niin netti olisi siihen omiaan. Kyllähän keskiviikon kello viiden äänestykset aina uutiset voittaisivat, vai mitä?!? Tulisi lähdettyä töistäkin kotiin kipin kapin, kun pitäisi päästä painamaan viikon äänestysnappia.

Tätä kirjoittaessani Ovaskainen on ollut Vantaan valtuustossa. Seuraamassa sitä puhetulvaa. Ja ehtinyt jo tiedottaakin päätöksistä. Aikaansaava kaveri.

38. päivä

Poistin ovestani Ei mainoksia -kyltin. Ensiksi olin ajatellut muuttaa sen Vain vaalimainoksia -tekstiksi, mutta sitten tajusin, että en näe ilmaislehtien vaalimainoksia, jos teen niin. No niin, nyt sitten voin seurata, miten jengi mainostaa vaaleissa. Ei mainoksia -kyltti palaa takaisin sunnuntaina 18.3.

Mainoksista puheenollen ajattelin tänään antaa jakamattoman vaalienergiani vaalivälineeni Kai Ovaskaisen mainostamiseen.

Ensinnäkin yllä vasemmalla on Joukkoliikenteellä ilmaston puolesta -tilaisuuden (perjantaina 19.1. klo 15.30-17.00) mainos, jota voit sinäkin käydä lähettämässä sähköisenä postikorttina täältä. Kiitos jo etukäteen!

Toisekseen internetin vaalikoneita on jo avautunut. Olen vaalikoneiden tosi fani, ja ryntäsin heti testaamaan sekä Maikkarin että Talouselämän vaalikoneet. Jännintä on tietysti tsekata, kuinka lähellä omat ajatukset ovat ehdokkaan ajatusten kanssa. Turha kuvitella, että olisimme asioista täysin samaa mieltä. Mutta olin iloinen, kun sain ehdokkaani peräti toiseksi sopivimmaksi Talouselämän koneesta ja kuudenneksi Maikkarin koneesta. Alykäs ja kehityskelpoinen yksilö tämä Ovaskainen. Pidättäydyn tässä yhteydessä paljastamasta kuka ehdokas on se, joka molemmissa koneissa oli eniten samaa mieltä kanssani. Mutta vihreä hänkin, tietenkin.

Tämä kehityskelpoinen Ovaskainen on kirjoittanut taas blogiinsa, perintöverosta tällä erää. Oikeistopuolueet näet ovat intoutuneet perintöveron poiston tai radikaalin keventämisen vaatimiseen. Perintöveron kertymää on jopa pidetty marginaalisena, mutta kyllä 500 miljoonan vuosittaisella perintöverosummalla sentään aika moisesti julkisia palveluita ylläpidetään. Eli eipäs nyt heitetä romukoppaan koko veroa. Ovaskainen huomauttaakin: "Kukapa veroja haluaisi maksaa. Mutta jos vaakakupissa ovat yhtäällä yhteiskunnallisen tasa-arvon edellyttämät hyvät palvelut ja toisaalla oman edun maksimointi, niin luulenpa useimpien valitsevan ensimmäisen."

Ja sitten lopuksi vielä vähän valokuvia. Ovaskaisen nettisivuilla pääsee nyt sitten ihastelemaan, millainen hurmuri mies on ollut nuorempana. Samalla kannattaa lukea koko elämänkerta Käärmetalosta Eduskuntataloon, joka on paitsi hauskasti kirjoitettu myös kattava ja valaiseva kertomus miehen vaiheista.

37. päivä

Kahvilassa tapasin sisustusarkkitehdin. Juttu siirtyi nopeasti maailmanmenon lyhytjänteisyyteen. Sisustusarkkitehti sisustaa kouluja, mm. minun entisen kouluni uuden upean rakennuksen. Siellä ovat kaikki asiat viimeisen päälle, uusi kun on. Sama homma toisessa koulussa, jota hän tekee. Opettajakaverit, jotka työskentelevät vanhoissa kouluissa, valittavat, että juuri mihinkään ei ole varaa, varsinkaan jos rehtori ei ole kunnon peluri, joka osaa junailla omalla koululle etuja.

Monessa virkahommassa on tämä sama meno. Useat ystäväni työskentelevät taide- ja museoalalla, jossa on ihan tyypillistä, että erilaisiin jänniin ja innovatiivisilta kuulostaviin projekteihin saa rahoitusta, mutta perustoiminnan pyörittäminen on yhä niukempaa.

Sivistyksemme vaatii perusrahaa, vuodesta toiseen jatkuvaa, varmaa rahoitusta, jolla voi tarjota pitkäjänteisesti oppia ja elämyksiä kansalaisille. Kaikki sivistys on hidasta, hiljaista ja vaatii aikaa. Sivistyspalvelut, joista nautimme, ovat syntyneet vain pitkäjänteisellä työllä. On tosi mahtavaa, että museon kahvilassa voi kohdata tutun arkkitehdin ja sen jälkeen siirtyä viereiseen kirjastoon kirjoittamaan ilmaiseksi blogia. Tämän takia kannattaa pitää ääntä julkisin varoin ylläpidetyn sivistyksen puolesta.

36. päivä

Tänään suututtaa. Aiheena Raimo Sailaksen maatalouspolitiikka. Tiedättehän tuon kaikkitietävän ja kaikkeensotkeutuvan valtiosihteerin, joka vielä ehtiikin joka paikkaan. Hänellä on riittänyt virtaa Maatalouspolitiikan vaihtoehdot -työryhmäänkin ja mietintöä pukkaa. Loppuraportti lykättiin eilen maatalousministeri Juha Korkeaojalle. Siinä ehdotetaan geenimuuntelun sallimista maataloustuotannon kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Muuten elintarviketeollisuus ei saa raaka-ainetta tarpeeksi halvalla ja Euroopan unioni taantuu, kun Yhdysvaltojen, Kiinan ja Brasilian geenimuunnellut supersadot valtaavat markkinat.

Emme me mitään geenimuuntelua tarvitse. Geenimuuntelua on tutkittu aivan liian vähän, jotta sitä voisi noin vain liputtaa. Kasvinjalostusta toki on harjoitettu kaikkina aikoina, mutta toisilleen täysin vieraiden lajien perimän sekoittaminen on arveluttavaa. Me vihreät kannatamme varovaisuusperiaatetta eli sitä että tuote todistetaan ensin turvalliseksi ja sitten sitä vasta käytetään. Geenimuunneltuja tuotteita käytetään jo nyt, vaikka niiden turvallisuudesta ei olla varmoja.

Geenimuuntelulla tavoitellaan suurempia satoja ja parempaa rikkaruohomyrkyn kestävyyttä. Erittäin arveluttavaa.

Ruoan tulee olla ravitsevaa ja herkullista. Sen ei tarvitse olla halpaa eikä ruoantuotannon kilpailukykyä ole syytä kasvattaa arveluttavin keinoin. Meidän on vain opittava siihen, että puhtaasta luomuruoasta joutuu maksamaan käyvän hinnan. Luonnollinen ruoka myös halpenee, kun meitä laadukkaan ja turvallisen ruoan vaatijoita on yhä enemmän.

35. päivä

Eduskunta on se paikka, jossa tulevaisuutemme raameja linjataan. Myös sitä, miten me kansalaiset eduskunnan toimintaa ohjaamme. Nyt eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on tilannut tutkija Mika Mannermaalta näkemyksiä tulevaisuuden vaikuttamisesta. Mannermaa on pannut mietelmänsä pakettiin otsikolla Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä.

Mannermaa ehdottaa sähköistä äänestämistä, virtuaalisia kansanäänestyksiä ja äänestämistä pitkin vaalikautta. Hän ehdottaa jopa virtuaalista vaalipiiriä, joka olisi koko maan kattava eli vähän niin kuin nettikansan vaalipiiri.

Ihmisten pitää saada vaikuttaa enemmän asioihin vaalien välillä. Siksi sitovia kansanäänestyksiä pitää kehittää. Jaksammeko äänestää vähän väliä, vaikka sen voisi hoitaa netissä, on sitten toinen kysymys. Vain aktiiviset jaksavat, vastustajat väittävät. Mutta niinhän on jo nyt! Kaikki keinot saada nuoria äänestämään pitää ottaa käyttöön. Netti on siinä avainasemassa.

Nuorille ei tosin haluta antaa vaikutusvaltaa, mikä Hesarin juuri tilaamaan kyselyyn on uskominen. Äänestysikärajaa ei haluta laskea, mm. siitä syystä että nuoret eivät tiedä tarpeeksi asioista. Tietävätkö aikuiset muka?

Kunnallisissa vaaleissa äänestysiän voisi minusta mainiosti laskea 16 vuoteen. Samaa mieltä on 27 % vihreitä äänestävistä, suurin prosenttimäärä keskustapuolueen kannattajien jälkeen. Kaikkien muiden puolueiden kannattajat vastustavat asiaa vielä enemmän. No, ei sitä aina voi olla enemmistöä. Pikku hiljaa, pikku hiljaa...

Nuoret käyttävät niin paljon kunnallisia palveluita, että heidän vaikutusvaltaa tulee lisätä. Äänestysikärajan laskeminen ei tosin yksin riitä. Vaaleissa pitää myös keskustella nuoria kiinnostavista asioista. Koulujen järjestämät vaalipaneelit ovat tähän hyvää kasvatusta.

34. päivä

Tänään on ollut vaalipäällikköpäivä. Siis niinä kolme yksityishetkenä, kun en ole tehnyt normaalityötäni.

Vaalipäällikköpäivä menee seuraavasti.

Ensimmäisenä yksityishetkenä eli aamulla luetaan Hesari ja bongataan ehdokas. Koska ehdokas ei päivittäin esiinny Hesarissa, jokaisesta esiintymisestä tulee iloiseksi. Tänään oli iloinen päivä, kun ehdokas Ovaskainen työnsä puolesta esiintyi Vantaan kaupungin edusmiehenä. Vantaa alkaa tehdä Helsingin yliopiston kanssa yhteistyötä nuorten vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Hyvä juttu! Nuorille enemmän valtaa! He ovat altavastaajia, koska heitä on vähemmän kuin vanhoja.

Toinen yksityishetki on noin keskipäivällä, ruokatunnin paikkeilla, jolloin voi tuuppia eteenpäin jotain kesken olevaa asiaa. Tänään hoitelin ensi viikon tapahtumaa, joka vahvistui ja jota voin nyt mainostaa. Eli tässä mainos:

Joukkoliikenteellä ilmaston puolesta

Keskustelutilaisuus perjantaina 19.1. klo 15.30-17.00 Annantalon auditoriossa, Annankatu 30

Liikenteestä aiheutuu viidennes pääkaupunkiseudun kasvihuonepäästöistä. Päästöt saadaan kuriin vain joukkoliikenteellä. Mutta joukkoliikenteestä ja kaupunkirakenteesta on trimmattava entistä parempi kokonaisuus, jotta yksityisautoilijat siirtyvät joukolla raiteille ja busseihin.

Mitä joukkoliikenteen edistämiseksi voidaan tehdä juuri nyt? Tule keskustelemaan pääkaupunkiseudun liikenneratkaisuista ja kaavoituksesta asiantuntijoiden kanssa.

Ohjelma:

Europarlamentaarikko Satu Hassi: Joukkoliikenteellä ilmaston puolesta

Yleiskaavapäällikkö Matti Pallasvuo: Tiivistää vai hajauttaa?

Viestintäjohtaja Kai Ovaskainen: Pääkaupunkiseudun joukkoliikenneratkaisut


Ja kolmas yksityishetki onkin sitten töiden jälkeen, joka tänään tarkoittaa sitä, että viimeistelemme edellä mainostetun tilaisuuden ilmoittelun. Ehkä tämä blogi ei ihan riitä ilmoitteluksi!

33. päivä

Tähän aikaan on kotikulmilla hauskinta, kun kohtaa sattumalta muita vaaliryhmän jäseniä. Aamulla bussipysäkillä törmäsin Ovaskaisen tukiryhmätoveriini Jouniin, joka oli eilen onnistunut näkemään ehdokkaamme Uudenmaan uutisissa. (Itse en nähnyt, kun kirjallisuuspiirini kokoontui sen päällä). Ovaskainen oli kuulemma ollut hyvin asiantunteva puhuessaan tulevaisuuden työmarkkinoista, jossa työntekijöistä kilpaillaan. Tulevaisuutta varten julkisten työnantajien täytyy panostaa työhyvinvointiin, muuten emme saa työntekijöitä palveluita pyörittämään.

Tyrmistyttävän toisenlaisen vision tulevaisuuden työntekijöistä esittää globalisaatiotutkija Maaria Ylänkö tänään ilmestyneessä Tiede-lehdessä. Hän kysyy provosoivasti, onko laiton siirtolainen muiden armoilla vai ajan hermolla?

Euroopassa julkinen sektori työllistää jo paljon maahanmuuttajia, muistuttaa Ylänkö. Ensimmäisen polven siirtolaiset päätyvät ehkä hanttihommiin, mutta toisen polven siirtolaisista tulee jo peruskoulunopettajia, poliiseja ja sairaanhoitajia. Työntekijöitä aloille, joille on jo nyt vaikea houkutella eurooppalaisia nuoria, "sillä yhä useampi ammatti, jossa joutuu tekemisiin valikoitumattoman asiakaskunnan kanssa, on tullut epäsuosituksi."

Eurooppalaiset ikääntyvät, karsastavat suorittavia tehtäviä eivätkä uskalla tehdä lapsia. Maahanmuuttajat ovat toista maata, koska heillä ei ole paluuta, ei ainakaan, jos he ovat alun perin lähteneet Afrikan kaoottista valtioista. Ovatko he tulevaisuuden pärjääjiä, jotka eivät nirsoille työehtojen perään, kysyy Ylänkö. Onko Euroopan työmarkkinat tulleet tiensä päähän nykymuodossaan? Onko tulevaisuuden voittaja se, joka teke mitä tahansa millä ehdoilla tahansa?

Ei. Tätä maailmaa me emme halua, emmehän? Me haluamme maahanmuuttajat töihin, mutta hyvinvointivaltion ehdoilla, työturvallisuudesta, palkasta ja motivaatiosta huolehtien. Ei hädänalaista saa käyttää hyväkseen, vaan samaa reiluutta, josta itse olemme nauttineet, täytyy riittää toisille.

32. päivä

Makkarakeittoa vai pastaa punajuurisinihomejuustokastikkeella? Juustokuorrutettua kaloripommiturskaa ei ainakaan... eikä kalkkunawokkia, sillä kalkkunaa kasvatetaan yhtä huonoissa oloissa kuin kanaa.

Taas yksi työpäivän vaikea valintahetki, kun pitäisi päättää, mitä syödä lounaaksi. Onneksi on työpaikkaruokala, sillä tutkimukset osoittavat, että duunikuppilassa syödään terveellisemmin kuin ravintoloissa kaupungilla.

Syöminen on sekä välttämätöntä, ihanaa että myös poliittista. Me yltäkylläisen maailman ihmiset olemme kuitenkin kadottaneet kaiken tolkun syömisestä. Puhun siis myös itsestäni, en vain niistä kuuluisista muista, jotka elävät huonoa elämää. Olen kiitollinen työmaaruokalalleni sen olemassaolosta, koska edes kerran päivässä voin tehdä valintoja harkitusti. Illalla en ole juurikaan kotona, joten syön mitä satun ehtimään töiden ja iltamenojen välissä.

Työmaaruokalat, koulut, sairaalat, valtion ja kunnan virastot, seurakunnat, puolustusvoimat ja muut massaruokkijat ovat paljon vartijana. Kaikkien näiden kautta ruokatottumuksiin voidaan vaikuttaa tehokkaasti. Ihanneruokalani sapuskat ovat kevyitä, ja ne sisältävät paljon kasviksia ja kotimaisia marjoja. Hapankaalia saisi olla joka päivä, mikä edellisessä kanttiinissani ymmärrettiin. Tässä nykyisessä ei edes pyyntöjen jälkeen saa pöytään tuota halpaa ja pitkään säilyvää ihanuutta. Muutenkin lähellä tuotettu ruoka, jos sen vielä saa luomuna, olisi luksusta. Varsinkin jos tämä kaikki tarjoiltaisiin ilman erityistä ponnistelua, suoraan ruokalan liukuhihnalta.

Siis mitä söin tänään? Makkarakeittoa ja ruisleipää. Yritän vältellä valkoista pastaa. Sinihomejuusto on kamalan rasvaista ja suolaista. Punajuuresta en nytkään jäänyt paitsi, koska kasasin sitä salaattilautasella reilun annoksen.

Mitähän siellä eduskunnan kuppilassa syödään? Makkarasoppaa varmaan. Täytyy kysellä sitten kesällä, kun vaalivälineeni Ovaskainen on tutustunut uuden työpaikkansa muonitukseen.

31. päivä

Mistäs tänään tuulee? Sitä ei aivan varmasti tiedä, sillä Suomen tuuliatlas on päivittämättä.

Ai siis mikä? Tuuliatlas on Ilmatieteen laitoksen vuonna 1991 keräämä tiedosto Suomen tuuliolosuhteista. Sitä tarvitaan esimerkiksi selvitettäessä suotuisia paikkoja tuulivoimaloille. Tuulivoima taasen on erinomaista, uusiutuvaa ja puhdasta energiaa, jota tuotetaan Suomessa liian vähän mahdollisuuksiin verrattuna. Tuulisessa maassa elellään, nääs.

Mutta miksi tätä ihme atlasta juuri tänään pitäisi ajatella? Koska Teija Kaarakainen, Marja Kotakorpi ja Hanna Lönngren kirjoittivat aiheesta tänään Hesarin Mielipide-palstalla otsikolla Tuulivoima on vastuullista energiantuotantoa. Ympäristöjärjestö Dodon ilmastoaktivistit tahtovat, että valtion budjetista löytyy rahaa tuuliatlaksen päivitykseen, jotta tuulivoimatuotanto lähtisi vauhtiin. Vanhentunut tuulisuusmittaus on näet tehty liian matalalta. Nykyiset tuulivoimalat kurottavat 100 metriin eikä näitä korkeuksia ole ollenkaan mitattu. Eikä sisämaata kartoitettu kunnolla.

Näin eduskuntavaalien alla onkin hyvä puuttua asioihin, joille valtio voi tehdä jotain. Toinen tuulivoimaa edistävä asia, mikä on eduskunnan vallassa, ovat syöttötariffit, muistuttaa edellämainittu Dodon kolmikko. Syöttötariffeilla voidaan ohjata energiantuotantoa kestävään suuntaan. Syöttötariffi on lisähinta, jota kantaverkon haltija maksaa sähköntuottajalle tämän verkkoon syöttämästä sähköstä ja se auttaa sähköntuottajaa suunnittelemaan yritystoimintaansa.

Tällainen syöttötariffi pitäisi saada tuulivoimalle, mutta se edellyttäisi uutta lakia. Kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen ei näe asiaa tärkeänä, vaikka hänkin on askarrellut syöttötariffien parissa viime aikoina. Turpeelle näet on tulossa syöttötariffi ihan näinä viikkoina. Nykyhallituksemme pitää siis tärkeämpänä tukea uusiutumatonta ja päästöhirmua turvetta kuin puhtaita, uusiutuvia energianmuotoja.

Uusiutuvan energian tukeminen työllistää kotimaassa, muistuttaa vaalipäämieheni Kai Ovaskainen. Tuulta ei voi viedä eikä tuoda, se tulee itsestään. Suomen energiatalous lepää liikaa tuonnin varassa. Tästä ovat yhtä mieltä lähes kaikki. Siitä mitä asialle pitäisi tehdä ollaan eri mieltä. Me vihreät tahdomme kotimaisia, uusiutuvia, työllistäviä energialähteitä emmekä ydinvoimaa. Energiansäästöäkin uskallamme ääneen ehdottaa, niin yksityisille ihmisille, teollisuudelle, yrityksille kuin kuntien ja valtion laitoksillekin.

30. päivä

Pyhäpäivä, siis saarnan aika vaihteeksi. Viisaat tietäjät tulivat itäisiltä mailta kauan sitten, ja siksi kaupat ovat kiinni tänään. Olennaista itämaan tietäjien matkassa oli kunnioittaminen. He tulivat tuomaan lahjoja ja kumartamaan ihan vierasta lasta vieraassa maassa.

Tänä aikana meidän jokaisen on välttämätöntä punnita kulkemisen ja matkailemisen motiiveja, jotta emme enempää saastuttaisi kärsivää maapalloamme. Vieraan kohtaaminen on kaiketi se hyväksyttävin motiivi matkustaa. "Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus", sanotaan japanilaisessa kylpylässä Tukholmassa (lainaus on varmaan jostain ihan muualta, mutta muistan sen sieltä). Kohtaamiset lisäävät ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Ja halua auttaa, kun jossain on hätä.

Perulainen Tai Ji -opettajani Patricia on avannut minulle Jin-Jang-maailmaa (tiedättehän sellaisen mustavalkoisen kiinalaisen pallon kuvan, josta pitää kuvitella, että ne musta ja valkoinen ovat koko ajan liikkeessä).

Patrician Tai Ji on tanssillinen kertomus. Siinä kerätään vaikutteita eri puolilta, tutkitaan niitä, sekoitetaan ja lopulta annetaan kaikki pois. Sitten avataan silmät ja sanotaan "WAU" maailman kauneudelle. Kuulostaa vähän pöljältä, mutta on tosi kivaa, ja tanssia voi jatkaa loputtomasti. Olennaista Patrician Tai Jissa on avoimuus uudelle ja toisille ihmisille sekä halu antaa omastaan. Vain tyhjään mieleen mahtuu uutta. Tämäkin on itämainen viisaus.

Voisimmekin alkaa viettää tätä tietäjien päivää kulttuurien kohtaamisen päivänä.

29. päivä

Suomen kilpailukyky globaaleilla markkinoilla on taikamantra, jota jatkuvasti hoetaan. Meidän pitäisi osata houkutella tänne investointeja ja ihmisiä. Ja mielellään vielä kaikkein parhaimmat tulevaisuuden osaajat. Miten se tehdään? Kuka tänne tietää hakeutua ja miten paljon nuoret osaajat tietävät suloisesta Suomestamme? Selvitetään. Tsekataan vaikka Wallpaperista, miten hot Suomi on nyt.

Wallpaper on trendihuntereiden lehti, jota luetaan keskustan kahviloissa tai selataan snobeissa kampaamoissa. Minä ostan sitä Käpylän Ärrältä, joten enempää minun ei kai kannatakaan selitellä itsestäni...

Uusimmassa Wallpaperissa kerrotaan maailman salatusta eliitistä: "the ultimate global go-to-list for the cool-seeking traveller". Eli paikoista, ravintoloista, kengäntekijöistä, klubeista, hotelleista ja kaupoista, jotka ovat in juuri nyt. Sille listalle kaiketi täytyisi Helsinginkin päästä, jos aikoo houkutella heitä, joilla on varaa asuinpaikkansa valita.

No, mitä Suomesta on päässyt mukaan. Helppo arvata: ei yhtään mitään. Koko Pohjolasta ei ole muuta kuin yksi tukholmalainen ravintola, mutta merkittävää ei olekaan Pohjoismaiden välinen ottelu, vaan se kirjo maita ja kaupunkeja, jolla on maapallomme menestyvälle pintajengillä annettavaa. Intia, Tokio, Buenos Aires, Shanghai, Meksiko, Dubai, Söul, Singapore sulassa sovussa Vanhan maailman metropolien kanssa.

Suomella on tarjota hyvinvointivaltiomme palvelut, jos vain osaamme ne säilyttää. Ja vakaa, turvallinen ja korruptoitumaton maa. Mutta ne eivät yksin riitä! Tarvitaan tekemisen meininkiä, kulttuuria ja luovuutta. Taide ja kulttuuri houkuttelee luovaa eliittiä ja siinä sivussa tuo iloa meille muillekin. "Luovuuden lisäksi taide on myös työtä, joka luo lisää työtä", sanoo isä Ovaskainen, joka varmaankaan ei lue Wallpaperia. Herra jatkaa kuitenkin ihan pätevästi: "Koska menestyksemme pohjautuu yhä enemmän uusiin ideoihin, olisi kulttuuri ja taide nostettava yhteiskunnassamme entistä selvemmin koulutuksen ja tieteen rinnalle." Tältä perustalta Helsinki voisi kurotella sille Wallpaperin vuosilistallekin.

Niin, tästä Ovaskaisesta tuli mieleeni, että mainostin pari päivää sitten liian aikaisin hänen esiintymistään Uudenmaan uutisissa. Lähetys tuleekin ulos vasta ensi viikon maanantaina tai tiistaina, vaikka haastattelu tehtiinkin jo tänään.

28. päivä

"Olisi tosi hienoa ostaa menolippu jonnekin ja katsoa miten selviäisi elämästä", pamautti lounasseurani nuoruuden innolla. Reipas seikkailullinen ajatus, mutta valitettavan monet ihmiset eri puolilla maailmaa joutuvat moisen ratkaisun tekemään - eivätkä ollenkaan mielellään.

Sukelletaan hetkeksi Suomeen menolipun ostaneen pakolaisen tai työtä etsivän maailmaan.

Suomi ei saanut viime vuonna hankittua edes pientä 750 pakolaisen kiintiötään täyteen, eikä näin käynyt ensimmäistä kertaa. Nyt harkitaan tilapäisellä oleskeluluvalla olevien afgaanien ja vieläpä kurdiperäisten irakilaisten palauttamista lähtömaihinsa. Ei näytä lupaavalta kalliin menolipun ostaneen pakolaisen tulevaisuus Suomessa.

Entäs ulkomaiset työnhakijat? Pääkaupunkiseutua uhkaa työvoimapula, ja varsinkin hoitotyöhön tarvitaan tekijöitä. Hyvä sauma ulkomaalaiselle? No, ei sentään, ei tänne noin vain toivoteta tervetulleeksi. Puolet pääkaupunkiseutulaisista karsastaa maahanmuuttajia. Varsinkin vähän koulutetut ihmiset suhtautuvat heihin epäillen. Eipä näytä ruusuiselta siirtotyöläisenkään elämä Suomessa.

Mikä mättää meikäläisissä? Tahdotaanko niitä palveluita vai ei? Nyt on se kuuluisa valinnanpaikka. Jos tahdotaan palveluita, pitää arvostaa niiden tekijöitä, kansalaisuuteen katsomatta. Ja kai meiltä nyt sen verran solidaarisuutta löytyy, että voimme edes kaksinkertaistaa pakolaiskiintiömme - ei näyttäisi vuosikiintiön toistuva alittaminenkaan niin pahalta.

Ja sitten tähän blogiin ikään kuin tilaamatta kuuluva Ovaskais-osio. Vaalivälineeni Kai Ovaskainen oli tänään Ylen aikaisen haastateltavana toisen eduskuntaan pyrkivän eli Maria Guzeninan kanssa. Oikein oli onnistunut sessio. Guzenina käytti niin kauniita sanoja Ovaskaisesta, että ihan alkoi vaalipäällikköä nolottamaan (mitähän harkitsematonta sitä onkaan tullut sanottua viime päivinä?). Mutta, juu, oikeassahan Guzenina on Ovaskaista kehuessaan. Eduskuntaan tarvitaan kuntatalouden asiantuntijoita, koska kunnissa ne lakisääteiset palvelut tuotetaan.

27. päivä

Ensiksi mainokset, sitten vasta ohjelma, vähän niin kuin elokuvissa:

Kai Ovaskaista (ja Maria Guzeninaa) haastatellaan Radio Suomen Ylen aikaiseen huomenna torstaina 4.1. klo 8.37-8.47. Aiheena eduskuntaan pyrkimisen keinot; lisäksi puhutaan hyvinvoinnista ja yhteiskunnallisesta tasa-arvosta.

Perjantaina 5.1. klo 17.50 Uudenmaan tv-uutisissa Ovaskainen on tentattavana työvoimapulasta, joka uhkaa lähivuosina erityisesti pääkaupunkiseutua. Mistä työntekijät hoiva-alan ammatteihin?


No, niin, ja sitten asiaan. Posti toi eilen verokortin. Tuo vuotuiskokemus kirvoittaa monenlaisia ajatuksia. Yksi kiroaa korkeita prosentteja, toinen miettii, mitä kaikkea saa vastineeksi ja saako tarpeeksi. Kuulun ns. iloisiin veronmaksajiin, jotka ymmärtävät verotuksen hyvinvointimme perustaksi ja sosiaalisen tasa-arvon takeeksi. Silti ei minustakaan työtä välttämättä tarvitse verottaa kovasti, jos muuten veroja kertyy riittävästi eivätkä köyhät kurjistu tai palvelut kallistu.

Parempi olisi jos verotettaisiin kulutusta ja ympäristön tuhoamista. Vihreiden ekologinen verouudistus kohdistaisi verotusta mm. päästöihin, saastuttavaan liikenteeseen ja jätteentuottamiseen. Pienituloisten verotusta pitäisi keventää, jotta työvoimavaltainen ja (voittopuolisesti) ekologisesti kestävä palveluala kehittyisi. Meidän vihreiden päätavoitteena on siirtyminen perustuloon, joka mahdollistaisi myös lyhytaikaisen työn tekemisen kannattavasti.

Uuden vuoden ratoksi ehdokkaani Ovaskainen on askarrellut nettisivuilleen erityisen selkeäsanaisen ja ansiokkaan veroselityspaketin. Opiskele sieltä lisää.

26. päivä

Kalasataman metroasema vihittiin tänään käyttöön, vaikkakin innokkaimmat jo eilen saivat käydä pysähtelemässä teollisuusalueen autiolla asemalla. Aseman ympärille rakentuu uutta uljasta Helsinkiä, jos nyt myrkyttynyt maa saadaan ensin puhdistettua tai jos ilmastonmuutoksen myötä vedenpinta ei äidy nousemaan hurjasti. Mutta eipäs maalata piruja seinille, vaan riemuitaan. Jokaiselle joukkoliikennettä edistävälle asialle kannattaa skoolata.

Pääkaupunkiseutu on päivä päivältä paheneva päästöpätsi. Ilmanlaatua vahtii myös Euroopan unioni, joka huomauttelee Helsingille, että huonouden raja-arvoja kolkutellaan liian useana päivänä vuodessa. Kohta olemme siinä tilanteessa, että autot pitää pahimpina päivinä jättää kotiin. Jokohan pakko herättelisi ihmisiä?

Kulkuvälineen valintaan voidaan vaikuttaa monin tavoin. Markkinaohjaus on niitä tehokkaimpia. Jos kattava joukkoliikenne on riittävän halpaa ja autoilu riittävän kallista, järkevä ihminen valitsee joukkoliikenteen. Varsinkin autonomistajalle kynnys käyttää joukkoliikennettä osaan liikkumiseensa on iso, jos liput maksavat paljon.

Minun ihannemaailmassani joukkoliikenne on ilmaista, ei sen takia, että minulla ei olisi varaa maksaa lippujani, vaan sen takia, että mahdollisimman moni autonomistajakin nousisi metroon tai bussiin aina kun siihen on tilaisuus. Surullista kyllä, olen aika yksikseni ihannemaailmassani. Aikanaan hinnoittelusta päättäviä ei ole näkynyt, vaan päinvastoin he keskittyvät lippujen hintojen nostamiseen. Siksi tyydyn iloitsemaan jokaisesta uudesta metropysäkistäkin.

25. päivä

Uuden vuoden toivotukset ovat aina täynnä superlatiiveja. Kaiken pitää olla mahtavampaa, iloisempaa, parempaa ja hyvinvoivempaa kuin edellisenä vuonna. Olen pahoillani. Tuotan pettymyksen ja toivotan kohtuutta kaikille ja kaikessa.

Useankin kreikkalaisen filosofin hellimä kohtuuden ihanne on ehkä maailman väärinymmärretyimpiä. Siksi esimerkiksi Epikuroksen ajattelua on käytetty myöhemmin milloin hillittömyyden, milloin materialismin esikuvana. Minä ajattelen Epikurosta yhtenä tyytymisen filosofian perustajana. Tämän mikä elämässä on, pitäisi riittää, sillä kaikki onnellisuus on jo tässä.

Henkistä laiskuutta kohtuus ei tarkoita, päinvastoin. Kun hetkeksikin keskittyminen herpaantuu, tarpeita ja houkutuksia vyöryy päällemme. Tahtoisin tuon ihanan mekon, matkan, määränpään, palkan, palkinnon. Mutta jos sen kaiken hankin, olen huomaamattani tuhonnut omaa itseäni, ystäviäni ja ympäristöäni.

Kohtuus vaatii aina säästämistä ja kieltäytymistä. Nyt en enää kuluta, kulje, osta, kiirehdi, kuten ennen. Koko maailma huokaa helpotuksesta, kun vähän hellitämme, edes hiukkasen. Ihmisen ei tarvitse pukeutua säkkiin ja tuhkaan elääkseen tasapainossa luonnon kanssa. Riittää kun käyttää järkeään (ja hillitsee kulutustaan ihan vähän enemmän kuin luonnostaan haluaisi).

Ja jotta totuus ei unohtuisi, tämä minun vaaliobjektini Ovaskainen on myös kirjoittanut rivin kohtuudesta: "(Hyvinvointivaltion pelastusoperaatiossa) tarvitaan ihanteita ja oikeita arvoja, mutta myös realismia ja elämän tuomaa kohtuullisuudentajua." Näillä eväillä Ovaskainen pyrkii eduskuntaan.